Kepillä muurahaispesää Uskalla sohia!

Vihreys haalistuu?

Ruotsin vaalivalvojaisissa kun seurasimme punaisen palkin nousua ja sinisen hyytymistä, kiinnitin huomiotani Sverigedemokraattien jytkyn sijaan pienempään vihreään palkkiin kauempana janalla. Ruotsin Ympäristöpuolue otti takkiinsa vaaleissa, jossa punavihreät keskimäärin etenivät. Tappio oli toki pienempi, kuin Suomen Vihreiden kolmanneksen paikkatappio 2011 eduskuntavaaleissa tai yli kolmen prosentin turpaanotto viime eurovaaleissa. Eräs nuori naistoveri tokaisi, että jonkun populistin tulisi kysyä blogissaan, että mikä oikein on ajanut Vihreät vastatuuleen Suomen lisäksi Ruotsissakin ja katsoi merkitsevästi minun suuntaani. I'll do my worst.

Yksi syy Vihreiden hyytymiseen siinä, että kaikki puolueet Perussuomalaisia lukuun ottamatta ovat julistautuneet vihreiksi ja ottaneet ympäristöasiat agendalleen. Toiset enemmän, toiset vähemmän vakuuttavasti. SDP on toki tässäkin asiassa niin hipsterpuolue, että se ajoi ympäristöministeriön perustamista ja ympäristönsuojelua jo ennen kuin siitä tuli coolia. Eli siis yli 10 vuotta ennen syntymääni. Ympäristönsuojelu ei siis enää riitä sellaiseksi kantavaksi teemaksi, joka erottaisi Vihreät muista.

Valitettavasti se kuitenkin on ollut yksi harvoista teemoista, joka yhdistää koko Vihreän liikkeen aktiivi- ja äänestäjäkuntaa. Muissa maissa Vihreät tosin ovat pääosin yleisvasemmistolaisia puolueita, suomalainen keskustavihreys on mielenkiintoinen poikkeus eurooppalaisessa kontekstissa. Niissä on kuitenkin korostunut vahva pyrkimys muuttaa työväenliikkeen ja elinkeinoelämän kompromissin pohjalle rakennettua hyvinvointivaltiomallia, pitkälti koska sen on katsottu syrjivän tiettyjä ryhmiä ja koska sen toimintamekanismeja on pidetty epädemokraattisina.

Yhdistäviä ja hajottavia tekijöitä

Voittavaksi arvaksi etenkin nuorten kaupunkilaisten äänestäjien keskuudessa on valikoitunut yleinen arvoliberalismi, joka sopiikin hyvin uudelle ja pääosin suurimpiin kaupunkeihin keskittyvälle puolueelle. Sen kun ei tarvitse pyrkiä vetoamaan ikääntyvään maakuntien äänestäjään ja sen takia pitää vaalilistoillaan konservatiiveja, joiden näkemykset aiheuttavat myötähäpeää kaikissa 80-luvulla ja sen jälkeen syntyneissä. Jos siis vanhollislestadiolaiset ja islamistit jätetään laskuista.

Tulonjako- ja työmarkkinapolitiikan hetteikköjen lisäksi Vihreä liike on aktiivinen etenkin ympäristöpolitiikkaan elimellisesti kytkeytyvässä energiapolitiikassa. Patologinen ydinvoimavastaisuus alkaa kuitenkin pikku hiljaa vieraannuttaa vähemmän tunnepohjaisesti ja enemmän tieteelliseen tietoon pohjautuen kestävään energiajärjestelmään pyrkiviä. Atomipelko on kuitenkin laantumaan päin ydinasekytköksen heikentyessä ja Tsernobylin karmeista suunnittelu- ja käyttövirheistä johtuneen vakavan onnettomuuden jäätyä yksittäistapaukseksi. Fukushima-paniikiltakin katkesi nousu sen jälkeen, kun kukaan ei kuollutkaan ja säteilyarvojen nousun seurauksena fukushimalaisen vuosittainen säteilyannos on vähäisempi kuin luontaisesta taustasäteilystä Suomessa saatava.

Etenkin työmarkkina- ja sosiaaliturvapolitiikassa harjoitettu aktiivinen kannanmuodostus, mutta myös energiapoliittinen dogmatismi on johtanut siihen, että Vihreys on lakannut merkitsemästä ympäristöystävällisyyttä sinällään. Siitä on muodostunut nimi poliittiselle ideologialle, jolla on liberalismiin, urbaanisuuteen, korkeakoulutukseen, individualismiin ja ympäristöpoliittiseen dogmiin perustuva, omaleimainen identiteetti.

Vaikka tämä on tietyllä tapaa kiinteyttänyt Vihreiden poliittista positiota, se on myös luonut rajoitteita puolueen kasvulle. Liberaalipuolueiden menestys on ollut jo pitkään rajallista. Kun tähän yhdistyy yleensä vasemmalle kallellaan ollut ympäristöajattelu, niin potentiaalisen kannatuksen katto uhkaa tulla vastaan hyvin nopeasti.

Idealismi, rasite vai mahdollisuus?

Vihreiden poliittiseen identiteettiin yhdistetään vahvasti ihanteellisuuden, tasa-arvon ja absoluuttisen oikeudenmukaisuuden tavoittelu. Tämä kuitenkin ajautuu usein vakavaan ristiriitaan todellisuuden kanssa. Erityisesti tämä on näkynyt kuluvan vuoden aikana käydyssä Venäjä- ja NATO-keskustelussa. Vihreiden kannoissa on ollut havaittavissa vahvaa liikkumista perinteisesti ympäristöliikkeeseen yhdistetystä pasifismista ja militarismin vastustamisesta kohti sotilaallisen liittoutumisen kannattamista ja Venäjälle kovan laittamista kovaa vastaan.

Suurten puolueiden taholta ollaan, kenties Kokoomusta lukuun ottamatta, pyritty olemaan varovaisempia ja ottamaan huomioon Suomen geopoliittinen asema EU:n itärajalla. Venäjä on myös Suomelle tärkeä kauppakumppani ja energiantoimittaja. Siinä missä Vihreät selkeästi näkevät Ukrainassa nähtyjen kansainvälisen oikeuden rikkomisten oikaisemisen yhtäläisenä velvollisuutena kaikille kansoille, reaalipoliittisemmin ajattelevat puolueet näkevät, että vetovastuu kriisin selvittämisessä on suurvalloilla.

Suomi ei tässä ajattelussa ole velvollinen vaarantamaan omaa kansallista etuaan kansainvälisen oikeuden vuoksi. Osa saattaa ajatella niinkin, ettei kansainvälisissä suhteissa voi lähteä yksisilmäisesti tavoittelemaan oikeuden toteutumista, vaan on huomioitava tasapainopolitiikan periaatteet ja suurvaltojen turvallisuuspoliittiset etupiirit. Reaalipoliittista linjaa ohjaa yleisemminkin tietty historiallinen katsanto ja puolueiden ankkuroituminen tiettyjen muuttumattomien intressiensä pohjalta asioita tarkasteleviin eturyhmiin.

Vihreiltä tällainen yhteiskunnallinen intressiryhmä puuttuu ja tuntuukin, että liikkeen kannattajien ja äänestäjien mielipide on herkemmin johdateltavissa median ja imagoperusteiden pohjalta hyvinkin lyhytjännitteisesti. Tällaiseen ryhmään vedottaessa idealistinen linjaaminen ei välttämättä ole huono taktiikka, mutta pidemmällä aikajänteellä kehitystä tarkastelevia se herkästi vieraannuttaa. Etenkin, mikäli syvällisten yhteiskunnallisten kehityskulkujen tutkijat, jotka ovat aiemmin toimineet aktiivisesti Vihreissä tai suhtautuneet suopeasti liikkeeseen, alkavat valua takaisin pitkäjänteisempien poliittisten liikkeiden suuntaan, se alkaa uhata Vihreän liikkeen uskottavuutta.

Vihreys ja ympäristöajattelu on erotettava toisistaan

Vihreydellä on ehdottomasti paikka suomalaisessa poliittisessa kentässä. Potentiaalinen kannatus liikkeelle lienee jossakin 7-12 % välimaastossa riippuen poliittisista suhdanteista. Se on hyvin perinteinen kaupunkilaisen liberaalipuolueen kannatuspotentiaali Suomessa. Kaupunkien luovaa työtä tekevät freelancerit, akateemiset pätkätyöläiset, yhteiskunnalliset yrittäjät ja ympäristöjärjestöaktiivit todennäköisesti haluavat jatkossakin itselleen oman puolueen eikä liikkeen äänestäjä- ja aktiivikunta ole täysin assimiloitavissa muihin puolueisiin.

Muut puolueet tekisivätkin palveluksen itselleen ja Vihreille, jos puhusivat vihreyden sijaan ympäristöstä ja sen suojelusta. Vihreydestä kun on tullut tietyn poliittisen ideologian tiivistävä iskusana, jota käyttämällä yhdistää omat näkemyksensä siihen. Ottaen huomioon, kuinka vihattu Vihreä liike tiettyjen kansalaispiirien keskuudessa on, tällainen kytkös ei välttämättä hyödytä minkään sellaisen puolueen kannatusta, jonka mielestä kivihiilen ja turpeen polttaminen maailman tappiin asti ei ole hyvä idea.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Ihan osuva analyysi sinänsä. Ruotsissa Feministiska Initiativin nousulla on varmasti ollut osansa vihreiden alamäkeen, muttei se selitä heidän alamäkeään Suomessa.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Niin, koska Suomessa Vihreiden kannatus on nousussa? Vähän vaikeaa puhua silloin ainakaan kovin jyrkästä alamäestä.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Kannatus on viime aikoina sahannut edestakaisin. Oppositioon siirtyminen varmaan auttaa nykyisellä hallituskokoonpanolla väliaikaisesti kaikkien puolueiden kannatukseen, mutta vassaritkin hyytyivät jo kesän kannatusmittauksissa, eli mikään kestolääke se ei ole.

Olen huolissani itse siitä, että oikein millään puolueella ei tällä hetkellä ole pitkäjänteisyyttä viedä selkeää agendaa eteenpäin. Liian herkästi yritetään levittää omat edustajat liian leveälle alueelle poliittista kenttää ja mielipiteet elävät mediapelin ehdoilla selkeiden yhteiskunnallisten näkemysten ja pitkäjänteisen ohjelman sijaan.

Blokkipolitiikka voisi tuoda pitkäjänteisyyttä politiikantekoon, mutta miten luoda selkeät blokit nykypuolueista?

Käyttäjän jarmokanerva kuva
Jarmo Kanerva

No perussuomalaiset ainakin haluavat parantaa pitkäjänteisesti Suomea kun muut keskittyvät parantamaan maailmaa.

Kun on omat asiat kunnossa, voi auttaa paremmin muitakin.

Toivoisin puolueiden alkavan ajamaan Suomenkin etuja ja hautavan kiistat. Kohta potilas kuolee eikä voi kupata lisää.

Suuri osa politikoista keskittyy ajamaan omia asioitaan. Ja myös vaalirahoittajien asioita. Ja se näkyy päätöksissä.

Stubbin hallitus keskittyy vähentämään säätelyä ja julistaa tekevänsä vielä 200 uutta lakia ja asetusta. Kiire tulee pätkähallitukselle, joka ei vastaa tekosistaan. Natonkin kanssa allekirjoitetiin valtion käyttösopimus. Tosin sotea halutaan ajaa vaalien yli ettei tule turpaan liikaa.

Jo muutettiin pk-yritysten avustukset sopimaan suuryrityksille heti hallituksen ensi metreillä. Näin pk-yrityksiä tuetaan, joilla ei ollut varaa maksaa tapojen mukaisia vaaliavustuksia. Suuryritykset lähinnä saneeraavat ja pk-yritykset voisivat työllistää.

Parempi etten kommentoi vihreitä tarkemmin. Tulos kertoo puolestaan. Aika monta positiivista unelmaa ja visiota on olemassa. Visioita ei voi syödä.

Ilmastomuutos, luontoalueiden suojelu , vihreä tekniikka eivät ole enää riittävän populistisia. Ja luvatut tulokset jäi haaveiksi. Yritin tehdä mielessä listaa vihreistä onnistumisista. Harvoin laskelmat todellisuudessa kestävät julkista tarkastelua. Populistisia vihreitä mielenosoituksiakaan ja masssauggestiotakaan ei ole riittävästi. Tarvittaisiin jotain uusia mediaseksikkäitä uhkia, pelotteluja ja vastustettavaa. Ydinenergian vastustukaan ei vedä. Ilmastonmuutoksen ebola voisi toimia? GM-vastustus on huonosti markkinoitu. Vesipulaakin on vaikea myydä tuhansien järvien maassa. Kokoomus ja muutkin on tehnyt ybervihreitä päätöksiä ja koukkii samoilla markkinoilla vihreistä sieluista. Suomi maksaa jo nyt 300 milj. lisää vapaaehtoisesti päästöistä Turbanin/ Niinistön jälkeen vuodessa, kahden lastensairaalan verran. Ja 1 mrd menee rikkitouhuun. Nyt vetää lähinnä naisten asioiden edistäminen, mutta sitä on muuallakin.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Odotan mielenkiinnolla Perussuomalaisten toimia hallituksessa tulevalla vaalikaudella, toivottavasti riittää noste sinne saakka. Usko siihen, että teette paremmin nimittäin vaikuttaa niin kovalta että tämä pitää testata!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset