Fennovoiman ydinvoimala toteutuu

Fennovoiman ydinvoimalahanke Pyhäjoella toteutuu energiayhtiö Fortumin lähdettyä mukaan hankkeeseen. Mahdolliset vesivoimakaupat itärajan takana eivät kuitenkaan ole lukkoon lyötyjä, vaikka Fortum pyrki kytkemään kaupan ydinvoimaosakkuuteen. Reaktoritoimittaja vaihtui monipolvisen hankkeen matkan varrella venäläiseen Rosatomiin, joten nyt Suomi saa kolmannen venäläisen ydinreaktorinsa.

Fennovoima on herättänyt voimakkaita intohimoja ja epäilyitä, pääosin hanketta vastaan. Kannattajat ovat kuitenkin ajaneet hanketta eteenpäin, pahemmin myllyttämättä kantojaan julkisuudessa. Muuttuvat omistusjärjestelyt, monien yksityisten sijoittajien vetäytyminen ja viimeisimpänä sekoilu Kroatialaisen Migrit-bulvaanin kanssa käänsivät monet ydinvoiman kannattajatkin arvostelemaan hanketta rankasti. Operaatiosta paistaa selkeästi Fennovoima -yhtiön kokemattomuus ja hauraan omistajapohjan seurauksena horjunut uskottavuus.

Fortumin lähdettyä mukaan hankkeeseen yhtiö on kuitenkin saanut uusia yksityisiä omistajia: Outokumpu ostaa lisää osuutta ja SRV tulee mukaan kokonaan uutena omistajana. Rakennusfirmalle omistusosuus voi olla keino pyrkiä hankkimaan rahakkaita urakoita työmailta. Fortumin mukaantulo herättää sekin kysymyksiä. Painostettiinko yritystä valtionjohdon taholta sitoutumaan hankkeeseen jotta se toteutuisi? Vai onko Venäjän markkina Fortumille vain niin tärkeä, että Rosatomille ja Kremlille on oltava mieliksi vaikkei kaikille omille panostuksille saataisi kouriintuntuvaa vastinetta?

Itse olen pitänyt Fennovoima-hanketta selkeästi vähiten lupaavana suomalaisista ydinvoimahankkeista, vaikka ydinvoimaa kannatankin. Kantani perustuu lähinnä siihen, että atomien halkaisu on uskottavin tapa pudottaa hiilidioksidipäästöjä riittävän nopeasti ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi. Ydinvoima on myös verrattain luonnonvaratehokas ja raaka-ainetarpeiltaan vähäpäästöinen suhteessa kaikkiin vaihtoehtoihinsa.

En olisi pettynyt, vaikka Fennovoiman yritys rakentaa Suomeen reaktori olisi jäänyt toteutumatta. Ainakaan, jos se olisi avannut tilaisuuden rakentaa Loviisaan kolmas reaktori Fortumin omistukseen tai uuden pelin TVO:n vielä viime syksynä havittelemasta Olkiluodon nelosreaktorista, jonka periaatelupa pääsi OL3:n rakentamisen viivästysten vuoksi vanhentumaan. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että uskottava suomalainen energiayhtiö saatiin täyttämään Fennovoiman kotimainen enemmistöomistus kommelluksista huolimatta. Puhtaan energian lisärakentaminen on aina hyvä asia.

EetuKinnunen1
Sosialidemokraatit Helsinki

YTM, töissä Teollisuusliitossa. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu