Kepillä muurahaispesää Uskalla sohia!

Islam ja politiikka, osa 2: Kalifaatti

Kalifaatin käsite on ollut viime aikoina esillä erityisesti ISIS -järjestön julistettua sellaisen hallitsemilleen alueille Syyriassa ja Irakissa. Islamistisessa puheessa Kalifaatilla tarkoitetaan teokraattista diktatuuria, jota johtaa kalifi ja tämän alla toimiva uskonsotureiden eli jihadistien sotilasorganisaatio. Alun perin nimitys kalifi tulee arabian kielen seuraajaa tarkoittavasta sanasta ja nimitystä käytettiin niistä profeetta Muhammedin miespuolisista sukulaisista, jotka johtivat ummaa, eli uskovien yhteisöä profeetan poismenon jälkeen.

Sunnalaismuslimit katsovat, että Muhammedin jälkeen hallitsi neljä "oikeaan ohjattua" kalifia ja tämä oli kalifaatin kulta-aika. Kaikilla kalifeilla oli henkilökohtainen sidos profeettaan ja näiden saattoi katsoa täyttävän vaatimuksen siitä, että he osaisivat "johtaa kuin profeetta", itsenäisesti ja tulkita Jumalan ilmoitusta oikein. Muita vaadittuja ominaisuuksia olivat nuhteettomuus, hyveellisyys ja kyky johtaa niin sodan kuin rauhan oloissa.

Tämän ensimmäisen kalifaatin aikana hallituskaudet jäivät lyhyiksi verrattuna ajalle tyypillisiin dynastisiin järjestelmiin. Tämä johtui sekä turbulentista poliittisesta tilanteesta että siitä, ettei valta periytynyt isältä pojalle, vaan kalifi valittiin shuraksi kutsutun neuvottelumenettelyn kautta. Neuvotteluun osallistuivat Islaminuskoisten johtajat ja vaikka menettelyä ei voida kutsua anakronisminkaan takia demokraattiseksi tai parlamentaariseksi, oli kyseessä kuitenkin yhteinen neuvottelupäätös, ei saneluratkaisu.

Ensimmäinen kalifaatti päättyi muslimien sisällissotaan ja viimeisen kalifi Alin kuolemaan taistelussa. Valtaan noussutta umaijadidynastiaa pidettiin lainoppineiden piirissä lähinnä pelkkinä dynastisina kuninkaina. Tämän jälkeen kalifien asema vaihteli muodollisesta maallisen vallan legitimoijasta paavinkaltaiseen hengelliseen johtajuuteen, toisinaan myös maanpakoon. Viimeisimpänä yleisenä vaateena kalifin titteliin sen esitti osmanivaltakunnan sulttaani. Osmanikalifaatin uskonnollisen johtajuuden merkitys oli kuitenkin olematon.

Kalifaatti klassisessa perinteessä

Lainoppineet ja Islamin tulkitsijat ovat keskustelleet sekä kalifaatin konkreettisen olemassaolon vuosina 700-1200 jKr sen merkityksestä hengellisen ja maallisen vallan suhteen. Osa oppineista on vaatinut kalifille ehdotonta viimesijaista auktoriteettia yli maallisten hallitsijoiden, kun taas osalle on riittänyt hengellinen auktoriteetti kunhan kaikissa maissa noudatetaan samaa uskonnollista lakia (shari'a). Useimmat ovat tulkinneet, että kalifi voi, sikäli kun tekee sen vapaasta tahdostaan, luovuttaa maallisen valtansa pois ja suostua hallitsijan (tai hallitsijoiden) "holhoukseen" menettämättä arvoaan.

Käytännössä kalifaatti on ollut hyvin riippuvainen islamilaisen uskonyhteisön kulloisestakin tilasta, eikä ole mitään estettä sille, etteikö kalifaatiksi voitaisi nimittää vaikkapa joukkoa islamilaisen lain oppineita, jotka ylläpitäisivät profeetan tahtoa ja shari'aa. Vastaavasti voi pohtia, eikö islamilaisen opin puitteissa toimiva kalifaatti voisi olla demokratia tai delegoida maallista valtaansa demokraattiselle hallinnolle.

Myöhemmissä legitiimeiksi katsotuissa kalifaateissa yleinen tulkinta oli jo se, että kalifi oli lain alainen ja hänen oli toimittava yhteistyössä lainoppineiden ja uskonnollisten opettajien kanssa, mitä voisi pitää huomattavasti kollegiaalisempana vallanjakona jo periaatteen tasolla kuin kristikunnassa vallinnutta kuningas/keisari/paavinvaltaa, joskin de facto kristillisetkin hallitsijat olivat riippuvaisia vasalleistaan ja kirkon tapauksessa kardinaalikollegion ja kuurian jäsenistä.

Kalifin asema 1000-1200 -luvuilla kehittyi muutenkin paavinvaltaa muistuttavaan suuntaan ja katsottiin, että umman yhtenäisyyttä palveli enemmän vahva maallinen hallitsija. Toisaalta monet taas alkoivat nähdä umman pikemminkin eskatologisena yhteisönä, jolle juoksevien maallisten asioiden käsittely ei kuulunut. Maalliselta vallalta ei edellytetty edes uskonnon tunnustamista: riitti että maallinen hallinto salli Islamia harjoitettavan.

Nykytila ja kritiikkiä

Modernin ajan kalifaattien ongelmia ovat selkeästi profeetan seuraajuuden legitimitaation puute, se, ettei "kalifeja" ole tunnustettu laajasti umman toimesta tai shura-neuvonpidolla nostettu soveltuviksi tehtävään. Toisaalta moni oppinut on argumentoinut Islamiin kuuluvan ma la a -yleishyväperiaatteseen vedoten, että kalifaatti oli poliittisena instanssina relevantti vain historiallisessa kontekstissaan ja nykyaikana esim. demokraattinen kansallisvaltio voi korvata uskonnollisen vallan jos sen puitteissa voidaan elää Islamin opin mukaista hyvää elämää.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Jari Leino

Joo, ja jos siellä joku ISIS jotain kalifaattia pystyttelee ja suunnittelee valtaavansa Euroopan, niin kannattaa muistaa, että profeetta Muhammedin esimerkin noudattaminen ei edusta oikeaa islamia ja kalifaattikin tarkoittaa vain henkistä kilvoittelua!!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset