*

Kepillä muurahaispesää Uskalla sohia!

Saksan vihreä energiakäänne on sysimusta

  • Jänschwalden hiilivoimala, Brandenburg, painaa täydellä teholla. Kuva: Wikipedia
    Jänschwalden hiilivoimala, Brandenburg, painaa täydellä teholla. Kuva: Wikipedia

Talouselämä uutisoi asian, jonka energiapolitiikkaa faktapohjalta seuraavat ovat tienneet jo pitkään: Saksan vihreä energiavallankumous on epäonnistunutta, sysimustaa politiikkaa jota ohjaavat faktojen sijaan fanaattinen ideologia ja katteeton optimismi. Saksa on rakentanut kustannuksista piittaamatta valtavan määrän tuuli- ja aurinkovoimaa julkisten tukien avulla, vaikkei niiden vaihtelevan tuotannon tasaamiseen ole muita keinoja kuin polttaa valtavia määriä kivi- ja ruskohiiltä talvisin, öisin ja silloin kun ei tuule. Samaan aikaan vaarallisina pidetyt ydinvoimalat on ajettu alas.

Seurauksena Saksan hiilidioksidipäästöt ovat nelinkertaiset verrattuna Suomeen ja 20-kertaiset Ruotsiin nähden. Jopa kivihiilivoiman kotimaa Iso-Britannia tuottaa sähkönsä puhtaammin kuin "vihreä" Saksa! Toinen tuulivoiman suurmaa Tanska tupruttelee Suomeen verrattuna kolminkertaisen määrän hiilidioksidia taivaalle samaa tuotettua sähkömäärää kohden. Tanskan panostukset tuulivoimaansa ylittävät edelleen pahamaineisen epäonnistuneen Olkiluodon kolmosreaktorin kustannukset, eivätkä tulokset ole tämän parempia.

Huippumaa vertailussa on siis länsinaapurimme Ruotsi, joka saa kiittää osittain edullisia olosuhteitaan vesivoimalaitosten rakentamisen kannalta. Yhtä suuri sähköntuottaja kansankodissa on kuitenkin ydinvoima, siis se energiamuoto jonka vihreät niin sanotut ympäristönsuojelijat ovat saaneet Saksassa ajettua alas. Toiseksi merkittäväksi hiilettömän sähkön maaksi voisi nostaa Ranskan, joka jo 70-luvulla päätti hankkiutua eroon öljyriippuvuudestaan siirtymällä sähköntuotantoon lähes pelkästään ydinvoiman avulla.

Suomessa tuotettu sähkö oli Talouselämän mukaan viime vuonna 78-prosenttisesti kasvihuonekaasupäästötöntä. Uusiutuvien energialähteiden osuus oli 45 prosenttia sähköntuotannosta ja kotimaisten energialähteiden osuus 50 prosenttia. Tästä energiasta tosin merkittävä osuus on vesivoimaa, jonka vaatimat padot häiritsevät virtaavien vesistöjemme ekosysteemejä ja virkistyskäyttöä.

Ekologisesti vastuullisin ja myös hyötysuhteeltaan tehokkain ratkaisu on siis selkeästi edelleen panostaa energiatehokkuuden parantamiseen ja lisätä ydinvoiman osuutta energiantuotannossa. Yksityistahojen asentamat aurinkopaneeli- ja tuulivoimaratkaisut voivat paikallisesti täydentää tätä, mutta kokonaisuuden kannalta ne eivät ole erityisen merkittävässä roolissa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

19Suosittele

19 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (61 kommenttia)

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

"Tanskan panostukset tuulivoimaansa ylittävät edelleen pahamaineisen epäonnistuneen Olkiluodon kolmosreaktorin kustannukset, eivätkä tulokset ole tämän parempia."

Ai, että eivät ole koskaan tuottaneet yhtään megawattia sähköä koska niitä ei ole ponnisteluista huolimatta saatu koskaan toimintaan :D

Lasketaanko demareissa tulokset jotenkin toisella tavalla?

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Tulokset eivät ole tämän parempia: päästöt edelleen kolminkertaiset Suomeen verrattuna.

Siinä vaiheessa kun OL3 käynnistyy, se on rakennettu nopeammin kuin vastaavan reaalituotannon tuottava tuulivoimakapasiteetti Tanskaan ja jauhaa seuraavat 30-50 vuotta tasaisella tuotolla hiilivapaata sähköä verkkoon vuoden- tai vuorokaudenajasta tai sääolosuhteista riippumatta.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Tarkoitit varmaan, jos käynnistyy. Eihän sen käynnistyminen ole varmaa vai onko demareilla jotain salattua tietoa aiheesta? Mielenkiintoista, että OL-3 on niin erikoinen voimala, että se jauhaa koko ajan sähköä, muilla ydinvoimaloilla on matalampi käyttöaste. Aina oppii uutta.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen Vastaus kommenttiin #5

Kyllä se valmiiksi tehdään, ihanko oikeasti luulet, että melkein valmis pönttö jätettäisiin ruostumaan tyhjän pantiksi? :D

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #6

No, siltä näyttää. Valmistanutta firmaa ajetaan jo alas ja kukaan ei ota siitä vastuuta. Ei mitä tahansa pökälettä voi laittaa sähköverkkoon edes Suomessa.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen Vastaus kommenttiin #8

Joka tapauksessa pointti meni sinulta ohi, kun käytin Olkiluotoa ydinvoiman pahimpana mahdollisena epäonnistumisena, joka siis on verrannollinen tuulivoiman suurimpaan onnistumiseen.

Veikkaan että Rosatomkin vetää paremmin kuin Areva.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #9

Siis, olet edelleen sitä mieltä, että Tanskan tuulivoimalat ovat epäonnistuneet yhtä pahasti, eli eivät ole tuottaneet sähköä vaan jääneet keskeneräisiksi vai onko demareilla jokin erilainen tapa käyttää termiä 'verrannollinen'? Tokihan Tanskan tuulivoimalat ovat verrannollisia siinä suhteessa, että niiden tuotanto on merkittävästi suurempi kuin OL-3:n. Tässä verrantosuhde on siis muotoa tuulivoima>ydinvoima.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen Vastaus kommenttiin #11

Sisälukutaito 10+, viittaus "tämän parempia" on edelleenkin tähän lauseeseen:

"Tanska tupruttelee Suomeen verrattuna kolminkertaisen määrän hiilidioksidia taivaalle samaa tuotettua sähkömäärää kohden."

Eli on panostettu Olkiluoto kolmosen verran tuulivoimaan ja silti kolminkertaiset päästöt verrattuna Suomeen jossa samansuuruinen päästöttömän energian hanke ei tuota vielä mitään.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #15

Ahaa, nyt ymmärrän. Tanskan tuulivoimalat aiheuttavat demarilogiikalla nuo hiilidioksidipäästöt. Suomen toimimaton ydinvoimala on siksi verrannollinen koska... En sittenkään ymmärrä. Jos siis Suomessa olisi panostettu OL-3:n sijaan saman verran tuulivoimaan, päästöt olisivat täälläkin kolminkertaiset?

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen Vastaus kommenttiin #18

Kyllä, koska silloin kun ei tuule niin se voima pitää jostain tuottaa ja silloin pannaan päälle se kapasiteetti minkä saa nopeasti ajettua ylös ja alas, eli jotain polttamalla sähköä tuottavat laitokset. Polttamisen sivutuotteena syntyy hiilidioksidipäästöjä.

Nykyistä hiilivoimaa ei voida tuulivoimalla juuri korvata, koska se ajetaan ylös lähinnä kovilla pakkasilla, jolloin ei myöskään yleensä tuule.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Älä huoli, Vihreät kyllä tulevat väittämään Energiwenden toimivan. Ihan siksi, että ovat omalla post-fact politiikallaan tätä ihanuutta meillekin ajaneet pari vuosikymmentä. Saksan epäonnistumisen myöntäminen olisi kasvojen menetys puolueelle ja se on paljon suurempi uhka kuin ilmastonmuutos.

Vihreillä omien kasvojen suojelu näyttäisi viimeisen vuosikymmenen olleen tärkeämpää kuin luonnonsuojelu.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Näköjään Ville Ylitalo tuli jo.

Käyttäjän LassiJskelinen kuva
Lassi Jääskeläinen

Ydinvoimaa kannattaa kyllä rakentaa. Toimittajaksi ei vain kannata valita Arevaa. Arevahan on mm. Ranskassa tunnettu siitä, että se on myynyt uraanikaivosten jätekiveä talojen alapohjiin. Sitten jengi alkoi ihmettelemään, kun talo säteilee. Rosatomia sen sijaan pidän kohtuullisen luotettavana toimittajana. Venäjällä on paljon ydinvoimaa eikä ongelmia ole käsittääkseni erityisemmin ollut Tšernobylin jälkeen. Loviisan ydinvoimala myös pohjaa venäläiseen teknologiaan.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Riippu miten homman toteuttaa. Kiinalaisethan hankkivat lisenssin vanhempaan AREVA-tekniikkaan ja sen mallin voimaloita nousee kuin sieniä sateella Kiinaan.

Lisenssimaksujen takia Kiinalaiset saattavat ostaa pois koko AREVAn. Voivat sitten maksaa itselleen ja tehdä varaosta yms itse. Samalla tulee sitten Olkiluoto3 tyyppiset voimalat omaan omistukseen. Niitähän pitäisi 2 käynnistyä Kiinassa tänä vuonna.

Käyttäjän MiikaKautto kuva
Miika Kautto

Venäläiset ovat toteuttaneet useita onnistuneita projekteja, tosin heiden standardit eivät vastaa länsi standardeja, tämä tullaan huomaamaan Fennovoiman kohdalla.

Käyttäjän MiikaKautto kuva
Miika Kautto

Venäläiset ovat toteuttaneet useita onnistuneita projekteja, tosin heiden standardit eivät vastaa länsi standardeja, tämä tullaan huomaamaan Fennovoiman kohdalla.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Yksi merkittävä syy Venäläisille lähteä Fennovoimaan mukaan on juurikin se, että voivat todistaa vastaavansa näihin meidän erityisen vaativiin standardeihin. Sen jälkeen on helpompi myydä niitä länteen enemmänkin. Myynti tosin vaatii myös sen että Saksan kaltaisissa maissa ilmastonmuutosongelma päätetään ottaa tosissaan.

Venäläisillä ei tosian ole puutetta onnistuneista projekteista, mutta on sitten ne epäonnistuneetkin. Meillä uutisiin ja kommunikaatioon kelpaavat vain ne epäonnistuneet.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren Vastaus kommenttiin #17

Saksassa ydinvoimaa kannattava poliitikko joutuu uhraamaan valtavasti poliitisesta pääomastaan.Siksi suurta on vastustus.On aina ollut.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen Vastaus kommenttiin #22

Niin asian on ollut ja siksi Saksa on epäonnistunut. Joko Saksa alkaa onnistua , mikä vatii myös järjen käytön aloittamisen, tai sitten meidän pitää vaihtaa oma strategiamme sen mukaiseksi. Silloin ei kannata panostaa ilmastonmuutoksen ehkäisyyn, vaan laittaa kaikki paukut sen pahimman skenaarion seurausten vaikutusten minimointiin. Ei kannata yritää jotain jossa me emme voi Saksan epäonnistumista omilla toimillamme paikata.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Tarinan opetus kai on, että Saksa ei ainakaan vielä ole onnistunut korvaamaan uusiutuvilla ydinvoiman nopeutettua alasajoa. Reaktio Japanin tsunamin aiheuttamaan onnettomuuteen oli toki yliampuva. Hallitumpi muutos olisi pitänyt ryöstäytyneet CO2 päästöt paremmin kurissa.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Merkittävin opetus on se, että tuulivoimasta ja aurinkovoimasta on sivuvaikutuksia, joihin meillä ole olemassa parempia ratkaisuja kuin hiilenpoltto. Se johtaa siihen, että uusiutuvien varaan ei voi nykytekniikalla rakentaa energiajärjestelmää. Silti puolueesi sitä meille tarjoaa. Johtuuko se siitä, että ette osaa loogista ajattelua, vai siitä että ette anna todellisuuden häiritä poliittista propagandaanne?

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Saksa on ahne Maa myy sähköä enemmän kuin koskaan.Saksassa tosin energia kuuluu osavaltioiden tontille.NRW,entinen Länsi-Saksan talousveturi ja nyt 0-kasvun osavaltio tulee todennäköisesti käyttämään ruskohiilensä nykysuunnitelmien näkymissä loppuun v 2050 mennessä.Saksan on viime vuosina lisännyt uusiutuvan osuutta koko potista 2% vuosivauhdilla,mikä on täysin sama kuin ydinenergian pudotus viiden vuoden takaisesta.En epäile,etteikö Saksan tavoitteet hiilen käytön ja ydinenergian korvaaminen kaasulla ja uusiutuvilla pääse lähelle tavoitteita.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Harvinaista herkkua, saatoin peukuttaa Eetun blogia. Tunnut lupaavalta sosiaalidemokraatilta, pysy erossa ay-änkyröistä, saatat olla siten huomattavassa asemassa joskus 10 vuoden päässä puolueessasi. Pakkohan SDP:n on uudistua.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Eetun blogauksen pahin ajatusvirhe oli, että tulevaisuuden halvimpaan sähköön, eli aurinkosähköön, ei pitäisi lainkaan panostaa. Kun koko muu Eurooppa pudottaa merkittävästi sähkönsä tuotantokuluja juuri halpenevalla aurinkoenergialla, niin Suomen pitäisi mielummin lisätä yhä kalliimpaa ydinenergiaa. Miten luulet Suomen kilpailukyvylle silloin käyvän?

OL3 tulee tuottamaan joko kallista tai erittäin kallista sähköä pörssihintaan verrattuna. Riippuen ihan välimiesoikeuden ratkaisusta. Rosatomin voimalahankkeella ei ole vielä edes rakennuslupaa, eikä se näillä näkymin ihan heti sitä saakaan. Sen verran vahvasti on turvallisuusasioissa sukset STUKin kanssa ristissä.

Tietty joku paukapäinen Keskustan pääministeri voi runnoa viime töikseen Fennovoiman lupa-asiat Putinin mieliksi "kuntoon", mutta se tie on pitkä ja vaikea kulkea punavihreän valtaannousun jälkeen.

Käyttäjän seppoviljakainen kuva
Seppo Viljakainen

Börje ; tuohon aurinkosähköön.

Olen täällä käynyt keskustelua Helenin tyttöjen kanssa aurinkosähköstä, siitä täytyy Heleniä kiittää, että sallivat avoimen ja ennakkosensuroimattoman keskustelun:

https://blogi.helen.fi/suvilahden-sahkovarasto-tos...

Siis saisin 2.000.000 eurolla akkukontin pihalleni, joka katttaisi talvella parin viikon sähkön tarpeeni. Tämä tietenkin sillä edellytyksellä, että joku olisi jollain konstilla ne ensin ladannut.

Börje , tekniikan ihmisenä voin Sinulle kertoa; olemme käytännössä toimivista ja jotenkuten taloudellisesti järkevistä aurinkosähköratkaisuista vielä kaukana.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

En minäkään talvella syö tuoreita mansikoita koska ne ovat kalliita. Kesällä niitä kannattaa syödä. Aurinkosähköä kannattaa käyttää erityisesti silloin kun sen tuottama sähkö maksaa vain murto-osan vaikka ydin- tai hakesähkön hinnasta. Aurinkoisena vuodenaikana sähköä menee sekä tilojen että kylmälaitteiden jäähdykseen. Jatkossa myös sähköistyvän liikenteen käyttöön yhä kasvassa määrin.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen Vastaus kommenttiin #29

Unohdat teollisuuden sähköntarpeen kokonaan. Mitäköhän sille käy, jos sähköä saa järkevästi vain 4-5 kk vuodesta? Olet ilmeisesti myös sitä mieltä, ettei talvella tarvitse käyttää valaisimiakaan, kun ei ole sähkön "sesonkiaika"?

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Börje.

Itse olen vaihtanut egologiseen maalämpöön. Ennen käytin kevyttä polttoöljyä. Näinhän toivotaan ykistyisten menettelvän ja kannustetaan taloyhtiöitä samaan toimintaan. On siis tullut rivi ja kerrostaloja ainakin tänne Turun puoleen, jotka ovat siirtyneet ja harkitsevat siirtymistä maalämpöön.

Tämän seurauksena sähkönkulutukseni lisääntyi noin 8000kwh. Näinä talvikuukausina näyttää sähköä kuluvan lämmitykseen tuplasti kesään verrattuna. Tuo piikki siis on Joulukuulta-Hutikuulle.

Aurinko tai tuuli eivät kumpikaan tuo tähän tasaiseen kulutukseen juuri ratkaisua. Tuuli nyt on kaikkein surkein vaihtelunsa takia. Aurinko on sentään hieman tasaista, kun sitä saadaan.

Olempa itsekkin alan miehenä ajatellut lähinnä säästääkseni hieman itse rakentavani aurinkosähköjärjestelmän. Avaimet käteen systeemillä se ei oikein kannata. Mutta tämmöinen lisääntyvä säästäminenkään ei ratkaise ongelmaa. Pakkaspäivinä perusvoimaloiden pitää työntää sähköä markkinoille ja maailmalta ostaa vielä lisää "puhtaasti" ja "turvallisesti" tuotettua sähköä.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #50

Suomi ei ole ollut talvisin sähkön suhteen omavarainen aikoihin. Ei ole mitään syytä olettaa, etteikö sitä talvisähköä voi edelleenkin ostaa merikaapelia pitkin. On kansantaloudellisesti viisasta hankkia sähkö mahdollisimman edullisesti ja kotimaasta. Sen tarpeen aurinkosähkö toteuttaa puolen vuoden ajan. Kapasiteettia voi kasvattaa vielä hillittömästi ennen kuin tarve päiväajan kulutuspiikille vuorokauden sisälläkään tulee katettua.

Käyttäjän PekkaSaikkonen kuva
Pekka Saikkonen

Sähkön hinta ei todellakaan ole ainoa tekijä, jota meidän tulee tuijottaa energian tuotantoratkaisuja pohtiessamme. Toimintavarmuus on karuissa olosuhteissamme ehkä vielä tärkeämpää.

Mitä virkaa on voimajärjestelmällä, josta voimme ostaa halpaa sähköä kesällä, mutta joka aiheuttaa talvipakkasilla pahimmillaan alueellisia sähkökatkoksia riesaksemme. Lukekaa huolella IS:n ansiokas artikkeli aiheesta oheisen linkin

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-200000505181...

takaa ja miettikää sen jälkeen kuinka paljon meidän kannattaa tukeutua sääriippuvaiseen energiantuotantoon maassamme.

Käyttäjän AnneMikkola kuva
Anne Mikkola

Mitä tarkoittaa, että Saksan päästöt ovat nelinkertaiset Suomeen nähden? Henkeä kohden? Vai kokonaisuutena?

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Kannattaisko lukea mistä keskustellaan eikä kysellä n.s. tyhmiä.

"Energiateollisuuden uusimmat tilastot paljastavat karun faktan: Saksan hiilidioksidipäästöt tuotettua sähkön kilowattituntia kohden olivat viime vuonna lähes neljä kertaa korkeammat kuin Suomessa ".

Täälläkin ollaan vielä kusessa kun tuulivoimahulluuden annetaan jatkua.

Käyttäjän AnneMikkola kuva
Anne Mikkola

Ok. Blogi vaan jatkui hyvin pitkään ilman että moninkertaisuutta määriteltiin. En jaksanut sitten lukea loppuun tarkkaavaisesti. Aika uskomatonta, että noin on. Epäilin "kirjoitusvirhettä".

Käyttäjän seppoviljakainen kuva
Seppo Viljakainen

Korjatkaa minua , jos väärässä olen ja todennäköisesti olenkin , onhan minulla ´myrkynvihreät´ lasit nenälläni näkökenttää vääristämässä.

Onko tämä ensimmäinen kerta , kun tuuli/aurinkoihqua arvosteleva kirjoitus nousee ´karuselliin´?

Hienoa : järki lopulta saavuttaa jo peräpohjolankin....

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Ei ole. Varsinkin tuulivoimaa kritisoivia juttuja on välillä noussut tuonne ;)

Käyttäjän penttiwikstrom kuva
Pentti Vikström

Tuolta voi seurata lähes reaaliajassa Saksan hakkaamista päätään seinään.

Toisaalta Suomea pienempiä CO2 päästöjä tuotettua kWh:a kohti on vain Norjalla (vesivoima), Ruotsilla (vesi- ja ydinvoima) sekä Ranska (ydinvoima). Tanska ja Saksa taapertavat todella kaukana Suomen perässä.

http://electricitymap.tmrow.co

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen
Käyttäjän PekkaSaikkonen kuva
Pekka Saikkonen

Hyvä ja informatiivinen sivusto tuo electricitymap. Kiitos tiedosta!

Käyttäjän MarkusNorrgran kuva
Markus Norrgran

Saksaa vertailtaessa vihreän sähkön tuotannossa kannattaa kyllä huomioida Euroopan keskilinjan (Iso-Britanniasta itään) erityinen suhde hiilivoimaan. Saksassa ja Puolassa hiilivoimaloilla on naurettavan kova asema - ja se on ollut sitä jo pitkään. Maissa lobataan paljon sen eteen, että niissä käytetään mahdollisimman paljon hiiltä energian tuotantoon. Pohjoismaissa ei näin onneksi ole ja se näkyy CO2-päästöissä niin kuin se electricitymapissa näkyy. Ei nykyiset "saavutukset" ole pelkästään sikäläisten ympäristöjärjestöjen "voitto".

Kaikilla mailla, ihan maantieteellisestä sijainnista johtuen, ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia tuottaa tuulivoimalla sähköä. Saksassa ja Puolassa se on käytännössä mahdollista vain maiden pohjoisosissa. Muilla mannuilla kivihiili jyllää, niin kuin edellisessä kappaleessa kirjoitin (ja niin kuin blogin pitäjä osoitti). Saksan askel vihreään energiaan on tosiaan yhtä pöhlö kuin Trumpin "puhdas hiilivoima".

Nykyinen suuryksikköihin perustuva energiantuotanto on täysin sidoksissa ydinvoimaan, se on totta, ja tulee olemaan vielä pitkään. Silti se tuskin on ikuinen energiantuotantomuoto. On paljon seutuja, missä tuuli ja aurinko ovat mitä erinomaisimpia energian tuotantomalleja. Jopa osassa Suomea jo nykyään, ja vielä paremmin tulevaisuudessa kun energian varastointia opitaan hallitsemaan paremmin.

Tuuli- ja aurinkovoiman tutkiminen on Suomelta erinomainen sijoitus tulevaisuuden vientiä ajatellen. Mitä kaukolämmöntuotantoon tulee, geotermisten laitosten aika alkaa olla käsillä tällaisellakin maaperällä, mitä meillä täällä Suomessa on. Espoon laitos vaikuttaa hyvältä ja seuraavaa olisikin tarkoitus rakennella Turun seudulle, missä se hiljalleen korvaisi Naantalin hiilivoimalan. Tästä saadaan osaamista, minkä kanssa on hyvä tähdätä Eurooppaan.

Näiden tuotantotapojen etuja on, että energiantuotannon ei tarvitse olla keskitettyä. On mahdollista perustaa pieniä voimaloita omaan tarpeeseen hintojen laskiessa. Tämä vähentää suuria seudullisia energiansaantikatkoksia tulevaisuudessa.

Mikko Toivonen

Kun pysytään tiukasti energiafaktoissa, niin tosiasia on, että Saksan energiewende on äärettömän haitallinen ilmastolle ja sama koskee Tanskaa. Molemmat maat ovat joutuneet palaamaan 50-60 lukujen hiilivoimasaastetasoille, mitkä jossain vaiheessa näkyvät happamuusmittauksissa täälläkin.

Tuulivoima nimittäin pakottaa pitämään yllä nimellistehonsa verran standby voimaa kuten aurinkovoimakin ja tuo stand By voima täällä pohjoisemmassa Euroopassa on ruskohiili ja kivihiili. Meillä Suomessa niitäkin pahemmat turve ja metsätuotteiden suorapoltto teollisesti (pelletit, hake ja jatkossa kaavaillut nesteytetyt puut).

Suomen tilasta voidaan sanoa että jokainen pelkästään energiakäyttöön käytetty puu aiheuttaa massiivisia pienhiukkaspäästöjä ja luontoarvojen tuhoa eli tuo polttoaine ja voimaosuus on otettava pois Suomenkin propagoidusta päästöttömästä energiasta minne jäävät oikeasti vain vesivoima mikä sekään ei ole täysin päästötöntä kun oikein mitataan ja ydinvoima.

Suomessa puusta lähtöisin olevaa energiaa voidaan kohtuudella käyttää ainoastaan metsäteollisuuden hylkypuu osalta ja rajoitetusti siivouspuun osalta mikä sekin tulisi sitten käyttää vain kotitalousklapiin ja hakkeeseen.

Niille joiden silmien edessä on "viher tai sinisilmäkaihi" kerron vielä, että hiili ja biomassavoima ovat kaikkein saastuttavimmassa tilassa juuri valmiuslämmössä ollessaan ja siinä ne ovat nimenomaan silloin kun tuulee ja aurinko paistaa eli saadaan sitä sattumavirtaa.

Tapani Saarinen

Kun Saksa suuressa viisaudessaan luopui ydinvoimasta, niin millä kuvittelette sen tulleen korvatuksi ? Ei suinkaan millään Merkelin ihannoimalla vihreällä tavalla, vaan sysimustalla kivihiilellä, kuten tämän artikkelin otsikosta jo saattaa päätellä. Mm kaikki Hollannin satamat, kts Amsterdam, ovat täynnä, sinne laivattua, Saksaan junalla kuljetusta odottavaa Coalia.
Valitettavasti saamme Suomessakin siitä herkusta osamme, taivaalta sateen mukana, josta osa voi toki tulla Puolastakin.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Jos keskustelijat muistaisivat vielä, että vihreiden tavoitteissa se ensimmäinen on kivihiilestä luopuminen Suomessa. Samalla viivalla on sitten energian säästäminen.

Mutta itse blogin aiheeseen, eli ydinvoimaan. On jotenkin hauskaa, että yhä uudelleen ja uudelleen varoitellaan Suomea ties mistä energian suhteen ja tuodaan sitä ydinvoimaa ratkaisuksi. Jos ette lehdistä ole lukeneet, niin Suomessa on käynnissä kaksikin ydinvoiman rakennusprojektia joista toinen on muuttunut jo ikuisuusprojektiksi. Eiköhän odoteta, että niistä ainakin toinen valmistuu ja toinenkin saadaan kunnolla rakenteille ennen kun puuhataan uusia voimaloita. Ja samalla voitaisiin lopettaa se uusiutuvien mollaamiseen keskittyminen, sillä tällä hetkellä energian tuotantomme vajeet johtuvat vain ja ainoastaan ydinvoimalan viivästymisestä.

Ai niin vielä yksi juttu, vihreät eivät aja olemassa olevien voimalaitosten sulkemista.

Eipä silti, olen toistanut näitä muutamaan kertaan, tai oikeastaan useamminkin, ja aina nuo pikkuseikat tuppaavat unohtumaan niiltä jotka vastustavat vihreitä ;)

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Mikäköhän sitten on se uusiutuva, hiilidioksidipäästötön energiamuoto, joka ei tarvitse polttoon perustuvaa säätövoimaa? Vesivoimako? Se on jo käytännössä maksimikapasiteetilla ja vesistöjen kantokykyyn nähden "ylikapasiteetilla"? Vai tuleeko sähkö jälleen kerran siitä kuuluisasta töpselistä?

On nimittäin ilmastonäkökulmasta aivan sama, palaako säätövoimalaitoksen kattilassa kivihiili vai ihq vihreä biohake, samaa hiilidioksidia lentää taivaalle molemmista.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Ei kannata kysellä. Vihreiden energialinjasta ei ota hullukaan tolkkua ja se vaihtuukin liian nopeasti että sitä ehtisi edes implementoimaan. Pari vuotta sitten ajettiin tapoja joita nyt vastustetaan. Pahoin pelkään, ettei siellä ole asiaa edes yritetty saada loogiseen rotiin ja yrittävät vain epätoivoisesti peitellä sitä että teot ja propaganda eivät vastaa tutkittua todellisuutta. Jotkut yrittävät antaa kuvan että kärryillä ollaan mutta suuri massa toistaa niitä samoja post-fact matroja joita on toisteltu 1980-luvulta asti.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

En minä ainakaan vastusta uusiutuvia, mutta olisi ihan mukavaa kuulla millä aikavälillä ja millä uusiutuvilla vihreät ajattelisivat korvata esim. nyt rakenteilla olevien ydinvoimaloiden sähköntuotannon.

Se on melko helppoa puhua aina niistä uusiutuvista ja sanoa, että koko ajan lisääntyy ja kehittyy, mutta koska ja miten, niin siihen onkin sitten hiukan vaikeampi saada vastausta.

En edes kysy miten vihreät arvioisivat uusituneiden hintakehityksen, koska siitä nyt ei ainakaan ole mitään tietoa.

Tämä uusiutuvien hehkutus ja puhnuminen tulevaisuudesta, ilman että kyseessä olisi yhtään realisimia, on varmaan se syy, miksi monet pitävät vihreiden puheita unelmahöttönä.

Käyttäjän MarkusNorrgran kuva
Markus Norrgran

Minusta aikaväliä ei kannata lyödä suunnitelmaan siksi, että nykyisestä viitekehyksestä ei kannata sanoa, milloin voidaan aloittaa ydinvoimasta siirtyminen muihin energiantuotantomuotoihin. Geotermiseen lämmöntuotantoon liittyvä tekniikkahan otti muutamia tehokkaita askeleita, joka salli teknologian hyödyntämisen laitoskoossa Suomenkin maaperällä melko nopeasti verrattuna aiempaan, jolloin tekniikka oli kätevää melko pienellä osalla maailmasta.

Sähköntuotannossakin näin voi käydä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on tuulivoiman suhteen päätynyt kokeiluun tekniikka, missä ei ole pyöriviä propelleja, vaan eräänlaisia "tuulitunneleita", jotka mahdollistavat sähkön tuotannon. Hukkaenergiaa on huomattavasti vähemmän. Myös energian säilömisestä saatiin hyviä ja kiinnostavia tuloksia kun energiaa onnistuttiin siirtämään biojätteen maatumisprosessiin ja hyödyntämään sen tuottamaa lämpöä uudestaan sähköenergiana. Lähivuosissa saattaa piileä kiinnostavia sykähdyksiä eteenpäin.

Sähköinfrassa olisi hyvä jo huomioida mahdollisuus, että tulevaisuudessa energia tuotettaisiin pienemmissä yksiköissä kuin suuret ydinvoimalat. Tähän pystyisi edullisimmin vaikuttamaan sähkönjakelun korjaus- ja täydennysrakentamisen yhteydessä.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Pakkohan ne on jollakin korvata, kun ydinvoimalat eivät valmistu. Sen voi itse selvittää, millä ne on korvattu koska sitä tapahtuu koko ajan, tälläkin hetkellä. Lähinnä erittäin halvalla tuontisähköllä, jota tulee Skandinavian tuuli- ja vesivoimaloista. Jos ydinsekoiluun ei olisi lähdetty, meillä olisi omaa korvaavaa kapasiteettia, nyt maksamme muille. Minusta on unelmahöttöä luottaa sellaiseen teknologiaan, joka ei toimi, eli ydinvoimaan.

Putinin voimala on tuskin yhtään riskittömämpi kuin tämä Arevan epäonnistunut voimala. Rakennuttajat käyttävät halpatyövoimaa ja huijaavat laadussa koko ajan ja nythän selvitellään onko ranskalaiset laittaneet OL-3:een väärennettyjä sekundaosia. Venäläisten oma "esimerkkivoimala" jonka piirustuksilla Putin haki Fennovoiman voimalalle luvan, on romahtanut kaksi kertaa rakennusvaiheessa ja on edelleen keskeneräinen. Unelmahöttöä on siis sanoa, että ydinvoimala on riskitön ja turvallinen ratkaisu :D

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Suomessa on ollut pitkään jatkuva sähkön tuonti. Syynä ovat meidän vastuuttomat ja osaamattomat hallitukset sekä eduskunta. Ne toimivat jonkin muun kuin faktatiedon varassa. Suomen energiaomavaraisuudesta ei ole pidetty huolta. Se oli eräs kansanedustaja Matti Vanhanen, joka ponneellaan sai eduskunnassa aikaan sen, että Suomi ei sallinut ydinvoimalan rakentamisen aloittamista 80-luvun lopussa. Se päätös on maksanut Suomelle miljardeja.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

"Ai niin vielä yksi juttu, vihreät eivät aja olemassa olevien voimalaitosten sulkemista."

Vihreät vastustavat ydinvoiman lisärakentamista, fossiilisia, Suomeen rakennettavaa vesivoimaa, turvetta ja, olen ymmärtänyt, biopolttoaineita sellaisessa mittakaavassa kuin niillä olisi todellista merkitystä. Jäljelle ei oikeastaan jää kuin tuuli- ja aurinkovoima joita tarjotaan ratkaisuna. Samalla kannatetaan sähköntuotannon omavaraisuuden lisäämistä. Rinnalle tarjotaan energian säästämistä mikä on tietenkin hyvä juttu, mutta riippumaton siitä mihin energiaratkaisuihin päädytään.

Vihreät eivät yksin ole hukassa energiapolitiikassa, demareiden Harakkakin halusi uutta uusiutuvaa tukea määrälle joka tulisi maksamaan miljardin vuodessa veronmaksajien tukirahoja. Nykyhallitus myönsi uuden tuulivoimatuen. Mutta haluaisin kerrankin kuulla vihreiltä realistisen ratkaisun Suomen energiantuotantoon, mukaanlukien kustannuslaskelmat. Vastaukseksi ei riitä se, että jokin yksittäinen vihreä nousee kannattamaan ydinvoiman lisärakentamista kun puolue sitä kuitenkin vastustaa.

Käyttäjän kokko1987 kuva
Jani Kokko

Tässä keskustelussa kyllä tiivistyy Vihreiden energiapolitiikka kaikessa kauneudessaan: sähköä saa pistorasiasta ja se riittää.

Hannu Rautomäki

"Yksityistahojen asentamat aurinkopaneeli- ja tuulivoimaratkaisut voivat paikallisesti täydentää tätä, mutta kokonaisuuden kannalta ne eivät ole erityisen merkittävässä roolissa."
Aivan totta, mutta kun tuulivoimakin on Suomessa valtion tukemaa, mikä sellaisenaan on rahan heittämistä Kankkulan kaivoon.
Tuulivoiman johtavassa maassa Tanskassakin tuulivoimaloiden rakennuskustannuksien kuoletusaika niillä tuotetulla sähköllä on noin 40 vuotta.
Sinä aikana tuulivoimalat tarvitsevat monen monta lisäinvestointia että ylipäätään toimivat.
Eli käytännössä tuulivoimalat eivät kuoleta itseään ikinä.

Käyttäjän CarolusLinden kuva
Carolus Linden

Tuossa on pari linkkiä kirjoituksiin, jotka kuvaavat, kuinka olisi järkevämpää vastaisuudessa investoida pienemmissä yksiköissa tapahtuvaan ydinvoiman tuotantoon, nykyisten jättimäisten tuotantolaitosten sijasta.

http://www.world-nuclear.org/information-library/n...

file:///C:/Users/cfl/Downloads/133kes.pdf

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Hyvä kirjoitus. Tuulivoima on hyvä lisä sähköntuotantoon silloin, kun tuulee ja tuotantoa ei tueta erityisesti. Mutta Suomen ratkaisuksi se riittää vain marginaalisesti.

Se tarvitsee aina lähes itsensä suuruisen säätökapasiteetin.

OL3 tuottaa käynnistyessään hyvän lisäkapasiteetin, jolla vähennetään oleellisesti riippuvuutta tuonnista. Se ei mitenkään estä ostamasta pohjoismaisilta sähkömarkkinoilta halpaa tuulivoimaa silloin, kun sitä on tarjolla. Samalla voidaan säästää vesivoimaa omaa säätöä varten.

Fennovoiman Venäjä-riippuvuus on +-0. Vaikka polttoaine ja osa tekniikasta tulee Venäjältä, toisaalta vähennetään sähkön tuonnin tarvetta. Lisähyötynä tulee mahdollisuus olla mukana Rosastomin toiminnassa myöhemminkin. Eivät Venäjän pakotteet ole ikuisia. Kyllä Venäjä palaa takaisin maailman toimintaan.

Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

Hyvää ja täyttä asiaa. Saksasta vielä sen verran, että kulut siellä lankeavat paikallisen "kiky-sopimuksen" perusteella yksityishenkilöille, jotka maksavat selkeästi teollisuutta enemmän sähköstä.

Eli EU:n kalleimmat sähköt ovat nimenomaan näissä "edistyksellisissä" vihreän sähkön tuottajamaissa.

Ruotsin ja Norjan sähköntuottajat ovat tehneet hyvän tilin Tanskalaisten kustannuksella. Kun ei tuule ei tule sähköä. Varavoimaa on rajallisesti joten tanska ostaa nordpoolista naapurimaiden vedellä tuotettua sähköä kun omaa säätövoimaa ei ole rakennettu. Säätövoiman tärkeydestä OIKEAT asiantuntijat ovat muistuttaneet myös Suomessa (oikeat asiantuntijat = energiatekniikan professorit yms. alan asiantuntijat vs. vihreät "asiantuntijat").

Saksan ja Tanskan kokeilut ovat epäonnistuneet. Sekä TE että Kauppalehti ovat jo vuosia kirjoittaneet tästä. On rakennettu uusiutuvaa ja unohdettu sekä perus- että säätövoiman tarve. Ideologia on mennyt puhtaan järjen ohi.

http://www.talouselama.fi/uutiset/jos-haluat-maksa...

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/eun-kallein-sahk...

Saksalaiset eivät millään myönnä sitä, että on tullut kalliiksi ja tuotamme päästöjä ennen näkemättömän paljon.

Tanskalaisilla on pokkaa myöntää virheet, mutta he ovat kääntäneet asian "maamarkkinoinniksi" tuulivoiman avulla. Periaatteessa selittelyn makua tässäkin.

Suomessakin säätövoimaa saisi melkoisesti lisää jos vesivoimakapasiteettia saataisiin lisättyä. Vuotoksen allas toisi melkoisen piristysruiskeen energiakenttään. Sen jälkeen voitaisiin rajatusti puuhastella (vahva paino sanalla puuhastelu) tuulivoimien kanssa. Itse lopettaisin kaikenlaisen valtion subventoinnin energiatuotannon ympäriltä.

Osa energiayhtiöistä on sijaiskärsijöitä kun puhtaan energian tuottamista ei palkita päästökaupoilla, vaan se mahdollistaa likaisen hiilen polttamisen. EU on myös epäonnistunut omissa toimissaan.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Lisää vain ydinvoimaa, jolloin säätökin löytyy ydinvoimaloista.

Käyttäjän AkiK kuva
Aki Kivirinta

Harvemmin sitä demarin kanssa on samaa mieltä. Noita lukuja sähköntuotannon hiilidioksidipäästöistä olet tosin liioitellut mutta edelleen Saksassa tuotettu sähkö tuottaa hiilidioksidia noin kaksi kertaa enemmän kuin Suomessa tuotettu per TWh.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Se on aina positiivista kun asiakysymyksissä löytyy yhteistä pohjaa vaikka politiikassa oltaisiin eri laidoilla.

Tieto perustuu Talouselämän uutiseen, pistä linkkiä jos on parempaa tietoa!

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Haluaisin myös kuulla, mihin perustuu väite että ero olisi "vain" kaksinkertainen?

Käyttäjän seppoviljakainen kuva
Seppo Viljakainen

Aki : tuolla ylhäällä tuli vastaan Pentti Vikströmin jakama linkki :

http://electricitymap.tmrow.co/

Saksa 580 , Suomi 192 ?? Luvut taitavat olla on-line lukuja , kun tuntuvat muuttuvan silmissä...

Kansakoulun aikoinani käyneenä nopeasti katsoen kolminkertainen...

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Erittäin hyvä asiantuntijapuheenvuoro aihetta liipaten: yyyy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/230152-energiatulevaisuus-uusiutuvat-ydinvoima-ja-polttamisen-loppu

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset