*

Kepillä muurahaispesää Uskalla sohia!

Tuleeko Trumpin Yhdysvalloista uusi Neuvostoliitto?

Luin Ylen Kulttuuricocktailista Tuomas Nevanlinnan oivallisen esseen "Donald Trump twiittailee työväenliikkeen raunioilla". Esseessä esitettiin usein toistunut ajatus siitä, että 1950-1970 -lukujen työntekijöiden asemaa ja hyvinvointivaltiopolitiikkaa selitti ay-liikkeen neuvotteluasemalle otollisen tuotannollisen rakenteen ja vahvan talouskasvun synnyttämän jakovaran lisäksi myös kommunismin aave, tarkemmin laajentumishakuinen Neuvostoliitto ja sen tarjoama tie vallankumoukseen ja proletariaatin diktatuuriin.

Tämän teorian mukaan kapitalistien pelko työläisten ja muun rahanalaisen väen altistumisesta agitaattoreiden palopuheille ja KGB:n subversiolle kutsui neuvottelupöytään työväenliikkeen kanssa. Kristillisdemokraatit ja konservatiivit läpi Euroopan vannoivat "yhtenäisen kansakunnan" nimiin: ihmiskasvoinen kapitalismi tarjosi kaikille työntekoon valmiille lupauksen omasta siivusta porvarillista unelmaa.

Harvemmin esille tuotu kolikon kääntöpuoli oli se, että Neuvostoliitto antoi myös työväenliikkeelle varoittavan esimerkin siitä, mihin yhteiskunnallinen kumouksellisuus ja radikaalit vaatimukset voisivat johtaa. Työväenliikkeen joutuminen kovan linjan edustajien käsiin johti kommunistimaissa paitsi työväestön käsittämättömiin kärsimyksiin myös liikkeen sisäisen mielipiteenvapauden tukahduttamiseen ja terroriin. Se vakuutti pääosan työväenliikkeen kannattajista, aktiiveista ja johtajista siitä, että nopeiden mullistusten sijaan vakain tie kohti sosialismia tai ainakin kansanvaltaisempaa yhteiskuntaa kulki maltillisten uudistusten ja porvariston kanssa tehtävien kompromissien kautta.

Nyt tämä kompromissien tie rapistuu: kapitalismi ei enää takaa työhaluisille ihmisille varmaa sosiaalista nousua eikä työväenliikkeellä ole työkaluja tasata järjestelmän epäkohtia. Aiemmin yksittäisistä asiakysymyksistä vääntämisestä huolimatta periaatteessa yhtenäisen yhteiskunnallisen tilannekuvan omanneet keskustavasemmistolaiset ja keskustaoikeistolaiset ovat ajautuneet lähes välirikkoon keskenään. Tämä on osaltaan jumiuttanut poliittista päätöksentekoa ja syönyt järjestelmän uskottavuutta.

Populistinen oikeisto uhkaa status quota

Oikeistopopulistiset puolueet ovat kaikkialla horjuttaneet vallitsevaa poliittista järjestelmää. Trumpin nousu Yhdysvaltain presidentiksi on tämän kehityksen kulminaatiopiste: nyt oikeistopopulistit hallitsevat maailman mahtavinta valtiota. He joko muuttavat sen omaksi kuvakseen tai ainakin romuttavat hallitsevan eliitin rakentaman järjestelmän, joka on nostanut rikkaimman prosentin oman norsunluutorninsa huipulle erilleen muusta väestöstä.

Populistien tempoileva, pääosin todellisten tai kuviteltujen vihollisten lyömiseen perustuva politiikka ja pyrkimykset pakottaa todellisuus mukautumaan omaan käsitykseen asioiden "oikeasta tolasta" ei tarjoa tyytymättömyyttään purkavalle väestölle parempaa tulevaisuutta, kuten ei tarjonnut totalitaristinen kommunismi tai kansallissosialismikaan. Se kykenee kuitenkin murskaamaan status quon ja estämään eliitin menestyksen. Ääritapauksessa se uhkaa jopa heidän henkeään.

Nyt onkin mahdollista, että rikas talouden eliitti arvioi tilanteen uudelleen ja toteaa, etteivät alati kasvavat tuloerot ja paheneva työttömyys palvele sen etuja. Samaan aikaan populistien politiikan todellisuuteen heränneet äänestäjät saavat rokotuksen ääriliikehdintää vastaan. Syntyy toimintatilaa uudistuksille, kun eliitti on valmis myönnytyksiin ja kansa hyväksyy vaatimuksiaan toteuttamaan maltillisen liikkeen. Demokraattinen vuorovaikutus elpyy kun osapuolet kykenevät rakentavaan dialogiin ja hyväksymään pohjimmiltaan yhtenevän tilannekuvan.

Tienviitat on lyöty, taistelu edessä avoin

Mitään helppoa siirtymää onnelaan ei kuitenkaan ole luvassa. Edellinen äärioikeiston nousu 30-luvulla selätettiin lopulta maailmanhistorian verisimmässä sodassa. Kommunismin nujertamiseen tarvittiin 40-vuotinen väsytystaistelu jatkuvan varustelukierteen ja ydinsodan uhan alla. Nytkin on todennäköistä, että konservatiivinen ja populistinen äärioikeisto pysyy relevanttina poliittisena voimana sekä liberaalien demokratioiden sisällä että hallitsee osaa maailman merkittävistä valtioista lähivuosikymmenet. Kamppailun lopputuloksena ihmisläheisemmän ja vapaamielisemmän yhteiskunnan voitto on varma, koska yhden totuuden liikkeet eivät koskaan kykene voittamaan vapaaseen vuorovaikutukseen perustuvaa kansalaisyhteiskuntaa.

Uuden sukupolven maltillisten asevelisosialistien ja punaporvarien kyky saada ote tilanteesta mahdollisimman nopeasti ratkaisee kuitenkin sen, kuinka pian äärioikeiston peikko kyetään nujertamaan ja kuinka raskaat tappiot joudumme kärsimään.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

" Harvemmin esille tuotu kolikon kääntöpuoli oli se, että Neuvostoliitto antoi myös työväenliikkeelle varoittavan esimerkin siitä, mihin yhteiskunnallinen kumouksellisuus ja radikaalit vaatimukset voisivat johtaa. Työväenliikkeen joutuminen kovan linjan edustajien käsiin johti kommunistimaissa paitsi työväestön käsittämättömiin kärsimyksiin myös liikkeen sisäisen mielipiteenvapauden tukahduttamiseen ja terroriin. "

Muuten looginen päätelmä, mutta sisältää historiallisen epätarkkuuden siinä, miten kommunistiset hallinnot saivat alkunsa. Itäblokin maista ainoastaan Venäjä, sittemmin Venäjän sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta, siirtyi kommunistiseen järjestelmään vallankumouksen ja pitkän sisällissodan turvin 1917-1920. Joka ikiseen muuhun neuvostotasavaltaan ja "kansandemokratiaan" kommunistinen järjestelmä tuli ensin mainitun suorittaman miehityksen myötä.

Sitä vastoin maailmansotien välisenä aikana itäiseen Keski-Eurooppaan syntyi useita fasististyyppisiä totalitaarisia järjestelmiä toisistaan riippumatta vuosia ennen kuin ne jäivät Saksan ja Neuvostoliiton sotarintaman alle ja menettivät itsenäisyytensä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset