*

Kepillä muurahaispesää Uskalla sohia!

Kolme tietä

Ranskan presidentinvaalien ensimmäinen kierros käytiin eilen ja tulos heijastelee hyvin aiemmissa vaaleissa 2010-luvulla nähtyä trendiä, mukaanlukien aiemmin tänä keväänä käydyt Suomen kuntavaalit. Perinteiset poliittiset voimat ovat vaikeuksissa: keskusta-oikeisto on hivenen vastustuskykyisempi vaikeuksille kuin keskusta-vasemmisto, joka on monessa maassa romahtanut täysin.

Poliittista aukkoa ovat saapuneet täyttämään ne voimat, jotka eniten vahvistivat asemaansa eilen Ranskassa: kansallismielinen ja autoritaarinen oikeisto, radikaali punavihreä vasemmisto ja vaihtelevia muotoja omaksuva sosiaaliliberalismi. Ranskassa presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen voittanut Emmanuel Macron jatkaa samalla tiellä, joka on tehnyt Alec Salmondin ja Nicola Sturgeonin johtamasta SNP:stä Skotlannin hallitsevan puolueen, Justin Trudeausta Kanadan pääministerin ja joka siivitti Ville Niinistön Vihreät vaalivoittoon viime kuntavaaleissa.

Vaikka Macron todennäköisesti katkaiseekin Brexit-kansanäänestyksen ja Yhdysvaltain presidentinvaalien myötä jatkuneen oikeistopopulismin voittokulun, niin Ranskassakin Marine Le Pen jätti varjoonsa keskustaoikeiston kandidaatin ja on Macronin vastaehdokas vaalien toisella kierroksella. Kansallismielisyyden vuorovesi ei kuitenkaan ole vielä kääntynyt pysyvän globalistisen liberalismin edessä ja näin uskovat saavat varmasti vielä yllättyä. Molemmat suuntaukset ovat tulleet jäädäkseen.

Ääripäät kärjistyvät, jakolinjojen merkitys vähenee

Samaan aikaan kun poliittisessa skenessä radikalismi ja halu nopeisiin vallankumouksiin tuntuu voittavan alaa maltillisuudelta ja vaiheittaisilta reformeilta, etenkin perinteinen oikeisto-vasemmisto -jaottelu on yleisen viisauden mukaan menettänyt merkitystään. Tilalle esitetään liberalismi-konservatismi -akselia ja globaali-lokaali -akselia. Akseleilla ja nelikentillä ajattelu on kuitenkin melko rajoittunutta, eikä välttämättä johda ymmärtäviin analyyseihin.

Vaaleja voitetaan edelleen säännöllisesti keskeltä, kuten Macron ja häntä ennen Italian keskusta-vasemmistolainen Matteo Renzi ovat tehneet, niitä voidaan voittaa myös mobilisoimalla jokin poliittisen kentän reuna, kuten Timo Soini ja Kreikan Syrizan Alexis Tsipras ovat tehneet. On myös mahdollista voittaa demobilisoimalla vastustajansa perinteinen ydinkannattajakunta, mihin Donald Trumpin voitto perustui. Ratkaisevinta vaalien voittamiselle tuntuu olevan se, että tarjoaa "muutoksen kohti turvallisuutta" tai "muutoksen kohti menestystä".

Ehkä ainoa tätä kaavaa vastaan uiva poliittinen johtaja tällä hetkellä on Theresa May, jonka Konservatiivit etenevät kohti yllätysvaalejaan hyvin mielenkiintoisella yhdistelmällä konservatiivista arvopolitiikkaa ja suhteellisen vasemmistolaista, Thatcheria edeltävälle sosiaalikonservatismille haiskahtavaa talous- ja sosiaalipolitiikkaa. Yhdistettynä Labourin johtajan Jeremy Corbynin hämmentävään vasemmistolais-pasifistiseen sekoiluun tämä linja on tuottanut konservatiiveille jopa 25 % johtoaseman gallupeissa ja Toryt uhkaavat vakavasti Labourin perinteisiä linnakkeita Pohjois-Englannin brexitin puolesta äänestäneissä teollisuuskeskuksissa. Samalla oikeistopopulistinen UKIP on käytännössä romahtanut.

Perinteisten puolueiden kolme vaihtoehtoa

Käytännössä perinteisillä puolueilla on kolme vaihtoehtoa reagoida poliittisen pelikentän muutoksiin. Joko lähteä urbaanin liberalismin tielle, liputtaen avoimesti kansainvälisyyden ja uudistusten puolesta ja toivoa ettei todellisuus ole liian julma. Toinen vaihtoehto on turvautua niihin joilla on, joko asema yhteiskunnassa tai ainakin jotain menetettävää. National Labour/One Nation Conservative -linja näyttäisi tuottavan hivenen kestävämpiä valta-asemia, mutta on väistämättä asettumista ikääntyvämmän väestön ja katoavan yhteiskuntajärjestelmän edunvalvojaksi.

Kolmas vaihtoehto on käytännössä se, ettei mitään tehdä. Sillä linjalla kaikki perinteiset puolueet haipuvat pikku hiljaa historian hämäriin, aloittaen sosialidemokraateista mutta päättyen väistämättä myös konservatiivipuolueisiin. Tilalle nousee lyhytaikaisempia, henkilökeskeisempiä ja ohuemmalla poliittisella ohjelmalla varustettuja liikkeitä, joista yksikään tuskin kykenee pitämään valtaa pitkää aikaa kerrallaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset