*

Kepillä muurahaispesää Uskalla sohia!

Sosialidemokraatit eivät osallistu anarkistien mielenosoituksiin

Sanomalehti Keskisuomalainen julkaisi tänään Jyväskylän kaupunginvaltuutettu Irma Hirsjärven (vas.) vastineen  (Olisiko yhteistyö tuloksellisempaa? KSML 22.9.) minun ja toimitusjohtaja Kimmo Ojalan (sd.) aiemmin lähettämään mielipidekirjoitukseen "Keskityttäisiinkö jo olennaiseen?" (KSML 16.9.), jossa toivoimme Perussuomalaisten ja Vasemmistoliiton kunnallispoliitikoilta tarkempaa keskittymistä esimerkiksi syksyn talousarviokäsittelyssä esillä oleviin asioihin sen sijaan, että harrastettaisiin poleemista kirjoittelua Suomen maahanmuuttopolitiikasta.

Perussuomalaisten Tapani Mäki vastasi jo kirjoitukseemme maahanmuuttopolitiikan osalta, ja hänelle lähetin vastineen Keskisuomalaisen kautta. Odotan yhä vastineeni julkaisua, joten en käsittele sitä aihetta tässä. Hirsjärvi kuitenkin vei keskustelun täysin alkuperäiseen aiheeseen liittymättömille urille ottaessaan puheeksi sosialidemokraattien poisjäämisen 2.9. järjestetyn Joukkovoima -mielenosoituksen järjestelyistä. Sinänsä asia on mitätön, mutta koska varsin laajalla ihmisjoukolla tuntuu olevan väärä käsitys sosialidemokraattien suhteesta tällaisten mielenosoitusten järjestäjiin, voin asiaa blogikirjoituksella vielä selventää.

Kirjavaa väkeä Joukkovoiman taustalla

"Joukkovoima" -mielenosoituksen järjestäjä- ja puhujaporukka oli hyvin sekalainen kokoelma eri tahoja. Joukossa oli ammattiyhdistysliikkeen paikallistoimijoita ja esimerkiksi vammais- ja eläkeläisjärjestöjä, joiden tavoitteet ja asialista olisi hyvä saada hallituksen tietoon, koska leikkaukset esim. lääkekorvauksiin ja pienipalkkaisten työntekijöiden lomarahoihin ovat olleet täysin kohtuuttomia. Leikkaukset ovat pakottaneet valitsemaan, mistä elämiseen välttämättömästä menosta tässä kuussa tingitään.

Sitten järjestäjätahoihin kuuluivat muun muassa "Tampereen anarkistiliitto" sekä helsinkiläinen "suoraan toimintaan ja sabotaasiin" uskova A-ryhmä. Mielenosoituskulkueessa oli myös "Antikapitalistinen blokki", jonka julkilausutut tavoitteet olivat hyvinvointivaltion kaataminen ja edustuksellisen demokratian lakkauttaminen.

Demokraattisten voimien ei pidä veljeillä väkivaltaisten ryhmien kanssa

Asioihin perehtyneelle on ilmeistä, miksi työtä yhteiseksi hyväksi, reiluja pelisääntöjä ja rauhallista vuoropuhelua erilaisten poliittisten suuntausten välillä koko historiansa korostanut sosialidemokraattinen liike ei osallistu tällaisten ryhmien agendan edistämiseen taloudellisilla avustuksilla tai osallistumalla mielenosoitusten järjestelyihin. Juuri tämä oli syy, miksi sosialidemokraatit tekivät selkeän pesäeron väkivaltaa kannattaneisiin kommunisteihin, jotka myös osallistuivat Joukkovoima-mielenosoitukseen.

Hämmästyttävää on, että Vasemmistoliitto katsoo tällaiset poliittiset äärijärjestöt itselleen sopivaksi viiteryhmäksi, jonka kanssa halutaan yhteistyötä tehdä. Sosialidemokraateille on selvää, että yhteiskunnallisiin asioihin vaikutetaan rauhanomaisin keinoin ja yhteistyötä tehden demokratian puitteissa. Kun tätä vaatii itseltään ja yhteistyökumppaneiltaan, vaatimus samoista periaatteista myös vastustajien osalta on huomattavasti uskottavampi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (36 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

"Työtä yhteiseksi hyväksi, reiluja pelisääntöjä ja rauhallista vuoropuhelua erilaisten poliittisten suuntausten välillä koko historiansa korostanut sosialidemokraattinen liike ei osallistu tällaisten ryhmien agendan edistämiseen taloudellisilla avustuksilla tai osallistumalla mielenosoitusten järjestelyihin"

Hyvä kannanotto. Sosialidemokraateilla on ollut puolueen linjan vaikuttamassa hyviä pragmaattisia edustajia, kuten aikonaan Väinöt Tanner ja Voionmaa tai viime vuosilta vaikkapa emeritus asemaan siirtynyt Raimo Sailas. Siitä perinteestä kannattaa pitää kiinni.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Eikö mielenosoitukseen osallistuminen ole kansalaisoikeus, eikä sitä voida puoluejohdon toimista kieltää edes demareissa. Vai ollaanko demareissa jo siinä tilassa, että jäseniä ohjaillaan jopa perusoikeuksien vastaisesti?

Oliko blogin tarkoitus siis estää demareiden jäseniltä oikeus mielenosoitukseen osallistumiseen?

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Nyt herätystä ja valoja päälle. Tietenkään puolue ei voi kenenkään yksilönvapautta rajoittaa tehdä mitä haluaa.

Liikkeenä kuitenkin voimme ottaa sen kannan, että meidän järjestömme eivät näihin tapahtumiin osallistu eikä niissä SDP:n tunnuksia kanneta. Kuten olemme ottaneetkin.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Silloin sinun olisi pitänyt laittaa otsikoksi, ettei demarit puolueena osallistu anarkistien mielenosoitukseen. Nyt tästä saa sen käsityksen, että demarit yrittävät kieltää perusoikeuksien vastaisesti mielenosoitukseen osallistumisen demareiden jäseniltä.

Käyttäjän TimoAla-Harja kuva
Timo Ala-Harja Vastaus kommenttiin #9

Ihme jankkaamista.Jokainen joka haluaa voi osallistua mielenosoitukseen mutta demarit eivät puolueena sitä kannata.Ns. tahallista väärinymmärtämistä.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

SDP:llä on pitkät perinteet "laillisuuspuolueena". Hienoa, että perinteet ovat yhä voimassa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mielestäni oikea päätös.

Vasemmistoliitolla ei taida olla niin suurta merkitystä, kunhan vaan ovat vasemmistoanarkisteja, eikä äärioikeistoa.

Molemmat ovat kuitenkin yhtä vastenmielisiä.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Tietääkseni Joukkovoima on poliittisesti sitoutumaton liike, johon osallistuu melko sekalainen seurakunta. Eikös teidän oma Erkki Tuomiojanne ollut jopa puhumassa siellä viime vuonna?

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Eki ei aina muutenkaan ole näin tannerilaisilla linjoilla olevan demarin mielestä toiminut fiksulla tavalla. ;)

Aikaisemmin Joukkovoimassa oli fiksumpaa menoa, mutta porukan pienentyessä retoriikka on koventunut ja ääriryhmät saaneet lisää pelitilaa. Se on myös hyvä, että aina SDP:n järjestöllinen tuki vassareille ja anarkisteille kelpaavat, kunhan se ei poista oikeutta huutaa "luokkapetturia" aina kun sattuu mieli tekemään.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Yleislakon saavutuksista suurin osa muuten katosi savuna ilmaan inflaationa ja talouskasvun kärsimisenä.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Totta sinänsä, mutta lakon seurauksena palkansaajien edunvalvonnasta tuli tiiviimpää, yhtenäisempää ja aikaisempaa tehokkaampaa.

Joukkovoima-tapahtumia ei mielestäni kannata anarkistiryhmien mukana olemisen vuoksi vieroksua, koska JV-mielenosoituksissa ei suvaita väki- tai ilkivaltaa kuitenkaan...

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto Vastaus kommenttiin #13

"Totta sinänsä, mutta lakon seurauksena palkansaajien edunvalvonnasta tuli tiiviimpää, yhtenäisempää ja aikaisempaa tehokkaampaa".

Konkreettiset hyödyt siis menivät pakkasen puolelle mutta komealta kuulostavaa retoriikkaa saatiin lisää. Jos oikeasti halutaan etsiä ay-liikkeen ja sosialidemokraattien saavutuksia, kannattaa mennä ajassa vielä pikkuisen kauemmaksi ja ottaa esiin se tammikuun kihlaus.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #15

Ay-liike yhtenäistyi ja ammattiyhdistysliikkeet saivat myös poliittista näkyvyyttä vasta esille tuomani yleislakon jälkeen ja sen lakon seurauksena työläisten tietoisuus poliittisista vaikutusmahdollisuuksistaan lisääntyi. KOnkreettinen hyöty lakosta realisoitui reilu vuosikymmen myöhemmin, kun työaika- ja työehtosopimuslakeja korjattiin reilummiksi ja yleistä tulonjakoa kaventavaa sosiaalipolitiikkaa linjattiin Pekka Kuusen näkemysten mukaiseksi.

"Maltillinen" tannerilaisuus oli toki koko itsenäisyyden alkuajan sosialidemokraattiselle puolueelle leimaa-antavien piirre ja erotti sen radikaaleimmista vasemmistopuolueista, mutta suunta kääntyi agraariyhteiskunnan muuttuessa täysin teollisuusyhteiskunnaksi 60-luvulla, ainakin nuorisosiiven osalta :)

Alkuperäisessä kommentissani halusin vain muistuttaa siitä, että SDP on ennenkin turvannut jäsenistönsä etua myös itsessään kovaotteisiksi ja jopa laittomuuksiin yltyneissä tapahtumissa pelkäämättä "maineen menettämistä"...

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto Vastaus kommenttiin #20

Kyllä se lakien muutos tehtiin reformistisen politiikan tuloksena ja olisi tehty yleislakosta riippumatta. Lakkoilulla synnytettiin lähinnä se inflaatio-devalvaatio -kierre, joka vaivasi Suomen talouselämää ja koko 60- ja 70-luvun, eikä se ollut palkansaajille mitenkään edullinen asia. Terveempi kehitys alkoi niistä Korpilammen päivistä ja se näkyi jopa yllättävän voimakkaasti taloudellisena nousuna ja ostovoiman paranemisena.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #30

Niinpä varmaan :)

Ja tänä päivänä palkansaajien edunvalvonta sitten onkin markkinavoimille alisteista liiallisen konsensushakuisuuden vuoksi ...

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto Vastaus kommenttiin #31

Ei ongelmana ole konsensushakuisuus vaan täsmälleen päinvastainen ilmiö, vastuun kaataminen vastapuolen niskoille. Ja tässä on syytä niin sysissä kuin sepissälin.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #34

Totta osiltaan, tai ainakin tunnistan ilmiön laajuuden.

Joka tapauksessa demareille osallistumattomuus Joukkovoima-mielenosoituksiin voi koitua kohtalokkaaksi - tuolla päätöksellä puolue kun tavallaan kääntää selkänsä mm. vammaisille, eläkeläisille ja työttömille.

http://heyevents.de/event/7np7pnponas42a/vammaisbl...

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus Vastaus kommenttiin #13

Samaa mieltä. Kävin myös tämän kuun alussa järjestetyssä Joukkovoima-mielenosoituksessa, eikä siellä mitään luokkapetturia huudeltu. Olihan siellä marssimassa anarkistin oloisia heppuja minun ja toisen banderollin kantajan takana ja Joensuusta tuli bussilla Helsinkiin myös paikallisia kommunisteja.

Retoriikka ei kuitenkaan ollut erityisen väkivaltaista, eikä siellä huudeltu luokkapetturia tai toivottu porvareiden veren virtaavan. Jos huudettiin, niin se huuto hukkui hallituksen ja ministerien eroa vaativien huutojen alle. Kinnusen huolet vaikuttavat aikas perusteettomilta.

Käyttäjän PekkaKeskinen kuva
Pekka Keskinen Vastaus kommenttiin #16

Myöskään soihtukulkueita tai muitakaan ei kannata vältellä sen takia, että sielä nyt on muutama natsahtavan oloinen heppu mukana. Käyttäytyiväthän he sillä kertaa ihan hyvin.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus Vastaus kommenttiin #18

Arvokysymys minun nähdäkseni. Jos pitää valita marssinko anarkistien vaiko natsien, tai edes maltillisemman äärioikeiston kanssa, niin valitsisin todennäköisesti anarkistit. Joukkovoima on kuitenkin poliittisesti sitoutumaton, joten en ollut siellä edustamassa puoluetta, saati nuorisojärjestöä.

Käyttäjän PekkaKeskinen kuva
Pekka Keskinen Vastaus kommenttiin #19

Nimenomaam arvokysymys. Demokratian, parlamenttarismin ja perusoikeuksien kannattajan tulisi tehdä selvä pesäero äärilaidan hihhuleihin, kuten Eetu toi blogissaan esiin. Mutta kuten sanoit, arvokysymys...

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #16

Nykyisin mielenosoitukset ovat melko harmittomia tapahtumia ja median kaipaamaksi "väkivaltaisuudeksi" niissä riittää kovaääninen suunsoitto ja keskisormi-merkin näyttäminen - vuoden 1956 yleislakon aikaan sellainen olisi ollut vasta alkulämmittelyä...

https://seura.fi/asiat/historia/yleinen-historia/v...

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen Vastaus kommenttiin #16

Olen melko varma, että näin sinut siellä Karo.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #16

Eniten suututtaa se että ihmiset ratkovat epäkohtiin marssimalla kadulla kuin kiljuva apinalauma. He eivät esimerkiksi mene auttamaan vanhuksia tai vammaisia. Vaan nämä mieltäosoittavat kierot kusipäät menevät huutamaan että jonkun muun pitää mennä ratkomaan tämä epäkohta jonka he ovat havainneet.

Moraalitonta paskasakkia tuo JV esimerkiksi.

Käyttäjän anttirautiainen kuva
Antti Rautiainen

Yleislakko alkoi kehityksen, josta seurasi vasemmiston voitto vuoden 1958 vaaleissa, ja sitä myötä suurin piirtein kaikki ne rakenteet joita nykyään kutsutaan "hyvinvointivaltioksi".

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #26

Hyvinvointi rakentui talouskasvulle, ei poliitikkojen toimille.

Heli Parkkonen

Sinänsä hyvä kommentti, mutta myöskin tässä on se puoli kun sanoit että Vasemmistoliitto haluaa ottaa ääriryhmiä puolelleen, niin itse korostan sitä että esimerkiksi jotkin ympäristöjärjestöt ovat tiukentaneet yhteistyötä poliittisten ryhmien kanssa.

Eli Vasemmistoliitto voi, ja saattaa ottaa omakseen järjestöjä melkein lupaa kysymättä yhteisen edun nimissä, mutta se ei ole välttämättä vastavuoroista. Se on aina hienoa että aisoihin perehdytään ennenkuin ruvetaan mellakoimaan, mutta näen kuitenkin itse että joskus mellakoimiseenkin on tarvetta, ja hyvin mielellään ehdottomasti väkivallattomasti.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Eetu Kinnunen kirjoittaa: "Juuri tämä oli syy, miksi sosialidemokraatit tekivät selkeän pesäeron väkivaltaa kannattaneisiin kommunisteihin, jotka myös osallistuivat Joukkovoima-mielenosoitukseen."

Olen osallistunut kaikkiin Joukkovoima-liikkeen Helsingin mielenosoituksiin enkä ole tavannut yhtään väkivaltaa kannattavaa kommunistia. Nyt 2. syyskuuta järjestetyssä mielenosoituksessa oli oikein erillinen rauhanplokki.

Kinnusen kirjoitus paljastaa demarien hajaannuksen ja suuren hädän kannatuksen romahtamisesta. Paluuta valtionhoitajapuolueeksi ei kuitenkaan ole, ei ainakaan sotarikollinen Tannerin opeilla.

Rahaa vaalikäyttöön toki demareilla vielä on, kiitos Tannerin Saksan kassan ja CIA:n rahasalkkujen.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Minä muuten bongasin sinut siellä kulkueessa, kun kuvailit mielenosoittajia. Näin myös toisen puheenvuorolaisen, eli Martti Asikaisen, kuvaamassa kulkuetta eduskuntatalon edessä.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
Paluuta valtionhoitajapuolueeksi ei kuitenkaan ole

Tänään galluppi
I.Kok
II SDP
III vihreät
IV Kepu

Vasemmiston kannatus laskenut.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Kansa saa aina arvoisensa päättäjät, mutta poliittiset päättäjät voisivat useammin huomioida niitä kansalaisia, jotka ovat eniten yhteiskunnastamme riippuvaisia ja kaikkihan me olemme tavallaan.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Sosialidemokraatit eivät osallistu anarkistien mielenosoituksiin

Juu ei.

Sosialidemokraatit pelaavat kiltisti kapitalistien asettamien pelisääntöjen mukaan. Sosialidemoraatit ovat ihanteellisia näennäisvastustajia kapitalismille.

Käyttäjän KariVatanen kuva
Kari Vatanen

Tosi ikävää, että Eetu alentuu valehtelemaan noin törkeästi! Joukkovoiman mielenosoituksessa oli runsaasti demareita mukana ja myös järjestämässä sitä. Höpinät anarkisteista on pelkkää pötyä. Itse en näe mitään ongelmaa tehdä yhteistyötä vasemmistoliittolaisten tai kommunistien kanssa, jos asia tai näkemykset kohtaa. Sipilän hallituksen harjoittama politiikka, satuttaa niin suuria kansanryhmiä, että yhteiset mielenilmaisut ovat aivan luonnollisia. Nuoren miehen näkemykset ovat kyllä jämähtäneet vuosikymmenten taakse. Suosittelisin Eetulle samaa reseptiä kuin rasisteillekin eli ennakkoluulojen hautaamista ja suvaitsevaisuutta. Silloin ei tarvitse keksiä omasta päästä vihapuheita.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

Hyvä että joku tekee selviä linjauksia ja selvän pesäeron väkivaltaan ja muihin ei-toivottuihin käyttäytymismuotoihin. Itselläni raja kulkee jo runsaan vihapuheen / vastapuolen domonisoimisen kohdalla.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset