Tiedustelulaki ja valtionsalaisuudet
Luin Helsingin Sanomien jutun tässä lähellä Tikkakoskella sijaitsevasta Puolustusvoimien Viestikoekeskuksesta (ent. Viestikoelaitos) lauantaina aamukahvipöydässä. Totesin, että jaahas, näköjään jostain on saatu haltuun punaisella salaiseksi leimattua aineistoa ja haluttu lesoilla sillä lehdessä. Mitään merkittävää uutta tietoa minulle ei paljastunut. Se tuli hivenen yllätyksenä, kuinka paljon elektronisella valvonnalla saadaan tietoa Venäjän tarkasta joukkojen sijoittelusta ja liikkeistä itärajan takana.
Tämäkään tuskin tulee yllätyksenä Venäjän sotilastiedustelulle. GRU:ta on pidetty syystäkin yhtenä maailman pätevimmistä tiedustelupalveluista, eikä NL:on romahduksen jälkeiset rahoitusongelmat koskaan iskeneet samalla Venäjän tiedusteluun kuin asevoimiin. Oletin tosin myös, että HS olisi vähintäänkin epävirallisesti varmistanut perinteikkäänä isänmaallisena lehtenä, että juttu täyttäisi myös virallisten tahojen näkemykset valtiollisen turvallisuuden säilymisestä.
Oudointa jutussa oli kuitenkin se, että sen julkaisua perusteltiin pääasiassa uudella tiedustelulainsäädännöllä, mutta siihen liittyviä valmiuksia tai tarvetta ei arvioitu. Juttu käsitteli ensisijaisesti perinteistä signaalitiedustelua, joka tapahtuu eri menetelmin kuin tiedustelulaissa määritelty verkkotiedustelu. Kuten Puolustusvoimien tiedustelupäällikkökin totesi, jutun ingressissä oli myös huomattava asiavirhe: Viestikoekeskus ei saa uuden tiedustelulainkaan puitteissa missään tapauksessa siepata yksityishenkilön yksittäistä sähköpostia. Kirjesalaisuuden murtamiseen tarvitaan jatkossakin painava rikosepäily.
Puolustusvoimien viestitiedustelu ei muutenkaan suuntaudu suomalaisiin, vaan ulkomaisiin tahoihin. Yleensä sitä ei ole korrektia sanoa ääneen, mutta eräs merkittävä Suomesta itään sijaitseva suurehko valtio on nauttinut melkoista painoarvoa meikäläisessä tiedustelussa, kuten sen koko, strateginen merkitys ja poliittinen painoarvo edellyttääkin.
Viranomaisten huolestuminen on aiheellista
On varsin ymmärrettävää, että ERITTÄIN SALAINEN -leimalla varustettujen dokumenttien päätyminen valtakunnan suurimman päivälehden kuvituskuviin herättää huolta tasavallan presidentin kansliassa, puolustusministeriössä ja pääesikunnassa. Mistä tällaiset asiakirjat on saatu? Onko valtiollisen turvallisuuden sisärenkaassa laajempikin vuoto vai onko kyseessä luottamuksellisesti HS:n toimittajalle annettu materiaali? Miten HS on varmistanut, etteivät dokumentit ole varastettavissa, kuvattavissa tai kopioitavissa? Ketkä niitä ovat käsitelleet?
Tällaisiin kysymyksiin on luonnollisesti saatava vastaus. Lisäksi tietovuodon tukkiminen ja syyllisen rankaiseminen on tärkeää. Joku toinen, mahdollisesti epäisänmaallisemmin motiivein varustettu, voisi rohkaistua ottamaan yhteyttä maksuvalmiiseen tahoon jos voisi olettaa, että selviäisi jäämättä kiinni. Poliisiratsia ilman kotietsintälupaa toimittajan kotiin sunnuntai-iltana ei kuulosta hyvältä, mutta on Suomen lain mukaan mahdollinen jos voidaan epäillä tutkinnan muuten vaikeutuvan.
Poikkeuksellista on nyt sekin, että KRP:n käynnistämässä rikostutkinnassa ei epäillä ainoastaan vuotajaa, vaan myös Helsingin Sanomia. Rikosnimike on turvallisuussalaisuuden paljastaminen, mikä on rikosnimikkeenä vakavasta päästä. HS tulee protestoimaan asiaa lehdistönvapauden loukkauksena, mutta esimerkiksi Iltalehti ja Keskisuomalainen ovat ottaneet jo kriittisen kannan suhteessa HS:n harkintaan salatun materiaalin käytössä.
Suomen tiedusteluyhteisön julkisuusstrategiaa on muutettava
Helsingin Sanomien juttu ja reaktiot siihen osoittavat, että selkeät pelisäännöt tiedustelutoimintaan ja julkisuuteen todella tarvitaan. Olisi myös Viestikoekeskuksen ja tietenkin Supon etu, että heillä olisi hyvät mediasuhteet, joiden kautta voitaisiin tyydyttää lehtien ja suuren yleisön tiedonjanoa, sekä toisaalta rajoittaa houkutusta vuotojen hyväksikäyttöön.
Kertomalla vapaaehtoisesti harmitonta tietoa tiedustelutoiminnastaan ja turvallisuusympäristön kehityksestä voitaisiin päästä tilaisuuteen, jossa media vapaaehtoisesti myös selvittäisi sen, ettei mikään julkaisuun menossa oleva aiheuta turvallisuusriskejä tai mahdollisesti paljasta ulkovalloille jotain sellaista olennaista suomalaisesta tiedustelumenetelmästä tai tiedustelun järjestämisestä, joka heikentää sen tehoa.
Uuden tiedustelulain myötä viranomaisille tulee lisää valtuuksia ja keinoja viestitiedusteluun. Sen vastapainoksi viranomaisten valvontaa ja vastuullisuutta on myös vahvistettava. Koska tiedustelutoiminta on aina lähtökohtaisesti salaista, se on haastava yhteensovittaa oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien periaatteisiin. Tässä on kuitenkin onnistuttava, sillä tässä ajassa demokratian ja ihmisoikeuksien puolustaminen vaatii toimivaa tiedustelutoimintaa.
”Kuten Puolustusvoimien tiedustelupäällikkökin totesi, jutun ingressissä oli myös huomattava asiavirhe: Viestikoekeskus ei saa uuden tiedustelulainkaan puitteissa missään tapauksessa siepata yksityishenkilön yksittäistä sähköpostia. Kirjesalaisuuden murtamiseen tarvitaan jatkossakin painava rikosepäily.”
Miksi tällaista disinformaatiota oli sisällytetty maamme laajalevikkisimmän sanomalehden artikkeliin? Oliko se tahallista vai tahatonta? Kuinka näin paljon työtä ja paneutumista vaatinut journalistinen urakka voi sisältää tahattoman virheen noin keskeisessä asiassa, ja jos lukevaa yleisöä johdettiin harhaan tahallaan, mikä oli motiivina siihen?
Puolittain kieli poskessa olen leikitellyt sillä ajatuksella, onko kyse suunnitellusta hybridioperaatiosta, johon Helsingin Sanomat on saatu välikappaleeksi. Pyritäänkö tällä kampanjalla estämään, vaikeuttamaan, vesittämään tai lykkäämään uuden tiedustelulain voimaan saamista vieraan toimijan eduksi informaatiosodassa, säikyttelemällä suomalaista yleisöä ja eduskuntaa perättömillä, toistettuina kuitenkin uskomuksiksi muuttuvilla väitteillä yksityishenkilöiden yksityisyyden suojan mielivaltaisesta murtamisesta?
Ilmoita asiaton viesti
Syynä on pari asiaa tähän otsikointiin.
Muualla maailmalla on järjestelmällisesti luovuttu yksityisyyden suojasta kaikkien kansalaisten osalta ja perusteena on aina turvallisuus.
Koska urkintaorganisaatioilla ei ole demokraattisesti valittua valvontaelintä, ei velvollisuutta kertoa tekemisistään, syytesuoja ja kaikki tekniset mahdollisuudet myös kansalaisten urkintaan niin siksi urkinta on kasvanut räjähdysmäisesti länsimaissa eikä vain perinteisissä poliisivaltioissa.
Viestikoekeskus toimii myös kansalaisten urkinnassa. Sen asiakkaita ovat valtiovalta ja SUPO. SUPO on vuosikymmenten mittaan lukuisat kerrat syyllistynyt omavaltaiseen toimintaan eli on perusteltua epäillä tämän toiminnan pysymistä kurissa, koska yksikköä ei valvota eikä se ole tilivelvollinen minnekään. Tämä yhdistelmä on aina johtanut ongelmiin. Virkamiehiin ja poliitikoihin luottaminen ei tässä riitä.
Siksi on tärkeää selvittää kansalaisten urkinnan säännöt, toimintatavat ja valvonta kunnolla.
Viestikoekeskuksen sotilastiedustelu taasen on erillinen salassapidettävä asia tietenkin eikä sen yksityiskohtien tunteminen ole kansalaisille tarpeen.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä oli mielestäni paras ja tasapainoisin sekä epäspekulatiivisin blogikirjoitus tästä aiheesta tähän mennessä.
Ilmoita asiaton viesti
Samaa mieltä Juhan kanssa. Kinnunen on aikaisemminkin kunnostautunut asiallisten blokien kirjoittajana.
Ilmoita asiaton viesti
”Mitään merkittävää uutta tietoa minulle ei paljastunut.”
Miten on asiallista, jos julistaa, ettei ”mitään uutta paljastunut”, koska Kinnunen ei tiedä mitä Puolustusvoimat tietää, eikä kukaan vaivaudu ottamaan selville mitä voi julkaista ja mitä ei..
Olenko oikeassa, että HSn menettelystä, että näistä keskustelupalstojen keskusteluista haiskahtaa vanna kunnon suomettuminen. Ja kukas muu kuin HS haluaisi suomettumisen pitää hengissä ja kukoistuksessa.
Ilmoita asiaton viesti
”Helsingin Sanomien juttu ja reaktiot siihen osoittavat, että selkeät pelisäännöt tiedustelutoimintaan ja julkisuuteen todella tarvitaan.”
Tämä kirjoitus on hyvä esimerkki siviilien ymmärrystasosta kansainvälisen sotilastiedustelun toimintatavoista.
Jos tieto on luokiteltu salaiseksi niin se on salaista. Salaiseksi luokitellun tiedon jakamiseen on jo nyt olemassa selvät pelisäännöt.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Salassa_pidett%C3%A4…
PS: Puolustusvoimissa on usein totta että ”Työni on niin salaista että en itsekään tiedä mitä teen”.
Ilmoita asiaton viesti
Esim. Ruotsin ja Britannian vastaavat palvelut julkaisevat julkisia tiedustelukatsauksia ja kertovat itseään kiinnostavista aihepiireistä ja seuraamistaan tapahtumista myös julkisesti.
Tässä viestintästrategiassa on se hyöty, että edelleen voidaan tehdä juuri niin paljon hys-hys -juttuja kuin halutaan, mutta ilmeisiä asioita tasolla ”Seurasimme ja analysoimme Venäjän sotilaallista harjoitustoimintaa Itämerellä, erityisesti kiinnitimme huomiota toimintoihin x ja y” voidaan kertoa.
Tämä myös pääsääntöisesti tyydyttää journalistien uteliaisuuden. Etenkin, kun siihen voi sitten liittyä kivoja syventäviä briefingejä jossain Tosi Uskottavassa Bunkkerissa jossa kerrotaan Tärkeitä Asioita. Harva sellaiseen Suureen Salaisuuteen vihitty haluaa tappaa hyviä tarinoita tuottavan lähteen julkaisemalla jotain vuodettua tavaraa tai ainakin pyytää vahvistuksia saamilleen tiedoille ”luotettavalta kontaktihenkilöltään sotilastiedustelussa”, minkä jälkeen saadaan ainakin ennakkovaroitus, että jotain asiaankuulumatonta informaatiota on liikkeellä.
Ilmoita asiaton viesti
Ymmärrän Eetu mitä ajat takaa mutta ymmärtääkseni tässä ei ole kuin osittain kyse salaiseksi luokitetun asiakirjan sisällön vuotamisesta julkisuuteen. Tiedoista joista presidenttimme on todennut ettei ole onneksi tapahtunut mitään vakavaa?
Enemmänkin kiinnostavaa, ja vakavampaa on se mitenkä tuo asiakirja on päätynyt vääriin käsiin?
Ilmoita asiaton viesti
” Totesin, että jaahas, näköjään jostain on saatu haltuun punaisella salaiseksi leimattua aineistoa ja haluttu lesoilla sillä lehdessä. ”
Tämä oli minullakin päällimmäinen tunne, kun eilen luin artikkelin.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllähän tästä aikamoinen härdeli on noussut. Rajudun nyt vain sotilastiedustelun puoleen. Hyvä kysymys on kuten blogistikin totesi onko kyseessä lajempikin vuoto. Mitä muuta TL1 dokumentteja on vuotanut ja ennekaikke MIKSI, missä ne ovat, kuka on ne on nähnyt jne. Vuotaja löytynee aikanaan koska ko. dokumetteja saa käsitellä vain hyvin rajallinenn määrä ihmisiä. Tiedustelu perustuu ehkä enemmän kuin mikään muu sen suorittajien luotettavuuteen ja nyt tiedusteluyhteisössä on henkilö tai henkilöitä jotka ovat ottanee oikeudekseen jakaa dokumenteja joihin heillä ei ole oikeutta. Myös hesarin toiminta on taasen alta kaiken arvostelun, koska ainakin päätoimittajan täytyy tietää että TL1 dokumetteja EI julkaista vaan ne pidetään salassa. Tietty jos kysymys olisi viranomaisen laittoman tai muutoin kyseenalaisen toiminnan paljastamisesta niin tilanne olisi aivan toinen, mutta näin ei ole tässäkohtaa asianlaita. Se millaista vahinkoa tämä aiheuttaa tiedustelulle me ulkopuoliset voimme vain arvailla ja spekuloida. Pikaista menestystä asianomaisille viranomaisille vuotaja löytämiseksi toivoo alekirjoittanut.
Ilmoita asiaton viesti
”Kuten Puolustusvoimien tiedustelupäällikkökin totesi, jutun ingressissä oli myös huomattava asiavirhe: Viestikoekeskus ei saa uuden tiedustelulainkaan puitteissa missään tapauksessa siepata yksityishenkilön yksittäistä sähköpostia.”
Maailman yleisin lause, kun halutaan ”todistaa”, ettei mitään lainvastaista toimintaa ole harjoitettu on se, että ”laki kieltää”!
Ilmoita asiaton viesti
Täsmälleen samaa mieltä.
Ilmoita asiaton viesti
”Mielenkiinoista tietoa Wikipediassa Zavidovo-vuodosta nykyään?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Zavidovo-vuoto
Voisi verrata nykyiseen tietoturvavuotoon juuri nyt?”
Muisto Keijo Kullervo
Ilmoita asiaton viesti
Mahtaisiko sillä seikalla, että pressavaalin ehdokasasetelma hieman muuttui, olla mitään tekemistä asian kanssa. Siihen se nimittäin sopii kuin nenä päähän.
Ilmoita asiaton viesti
Ihminen haluaa piilottaa toisilta monia asioita. Omat ajatukset esim eivät useinkaan kestä toisten tarkastelua. Jotkut piilottavat ne itseltäänkin. Sotilasasiat taas ovat ehkä asioita joita ei perinteisesti ole reposteltu julkisuudessa, vaikka julkinen salaisuus onkin se että Suomi valmistautuu uuteen talvisotaan ja Venäjä taas, ehkä talvisodan revanssiin. Samaa sotaa, eri näkökulmista. Niin kauan kun olemme omaksuneet viholliskuva ajattelun omana toimintanamme ei mikään muutu. Vasta sitten kun ihminen tajuaa että pahin vihollinen onkin hänen oma mielensä viholliskuvineen, voi muutos nykyiseen tapahtua.
Vuotoihin. Useimpia yhdysvalloissa tapahtuneita vuotoja on kai kiitelty jälkeen päin, Snowen, Watergate. Ne ovat paljastaneet meille kuinka vainoharhainen ihminen onkaan ollut päästyään valtaan.
Joten voisiko vuodon tai vuotajan nähdä oikeastaan valon tuojana vainoharhassa vaeltavan ihmisen pimeään maailmaan?
Ilmoita asiaton viesti