Kepillä muurahaispesää Uskalla sohia!

Suomi tarvitsee lisää poliiseja kadulle

  • Suomessa poliiseja on puolet eurooppalaisesta keskiarvosta. (Kuva: SPJL)
    Suomessa poliiseja on puolet eurooppalaisesta keskiarvosta. (Kuva: SPJL)

Suomen poliisijärjestöjen liitto SPJL julkaisi eilen tiedotteen, jossa vaaditaan poliisien määrän lisäämistä 700:lla. Liiton mukaan jo nyt 100 000 hälytystehtävää vuositasolla jää hoitamatta resurssipulan vuoksi. Samalla vedotaan siihen, että uuden alkoholilain myötä vapautuneet ravintoloiden aukiolot ja mahdollisesti myös lisääntynyt alkoholin kulutus tulevat lisäämään poliisille tulevia yleisen järjestyksen turvaamiseen liittyviä tehtäviä.

Toinen huolenaihe poliiseilla on järjestäytyneen rikollisuuden kasvu. Tämä liittyy lisääntyvään kansainvälistymiseen ja raja-aitojen madaltumiseen. Vaikka kansainvälisyys on pääsääntöisesti myönteinen asia, myös sen lieveilmiöihin on osattava vastata. Länsinaapurissamme Ruotsissa luottamus poliisiin ehti murentua pahasti ennen tilanteeseen heräämistä ja esimerkiksi jengirikollisuus on vauhdittanut asuinalueiden etnistä segregaatiota ja voimistanut maahanmuuttajayhteisöjen jäämistä erilleen muusta yhteiskunnasta.

Suomessa poliisien määrä on laskenut alle 7200 poliisiin samaan aikaan, kun Poliisihallituksen riittäväksi katsoma luku olisi 7850, mitä se oli vuosikymmenen alussa. Suomessa poliiseja on väkilukuun verraten vähän, mikä toki toisaalta kertoo siitä, että yhteiskuntamme on pääsääntöisesti turvallinen ja toisaalta suomalainen konstaapeli on useimpia ulkomaisia virkaveljiään selkeästi pidemmälle koulutettu. Poliisien palkkauksessa ei kuitenkaan näy että kyseessä on korkeakoulututkinto. Osaltaan tämä ja työhön liittyvät riskit ja rasitteet, esimerkiksi väkivallan uhka ja vuorotyö, vähentävät soveltuvien henkilöiden kiinnostusta alalle.

Resurssivajaus altistaa virheille

Poliisin resurssien oheneminen ja henkilöstön ylikuormittaminen vähentää poliisien ja kansalaisten myönteisten kohtaamisten määrää, koska resursseja kiireettömien asioiden selvittämiseen tai jalkapartiointiin ja kohtaamistyöhön alueilla ei ole. Samalla riski arviointi- ja menettelytapavirheisiin, konflikteihin ja jopa virkavirheisiin kasvaa. Ylirasittunut ja henkilöstövajauksella toimiva organisaatio on aina altis alisuoriutumiselle ja poliisin tapauksessa puhutaan työstä, jossa ihmisten henki ja terveys voi riippua siitä, että kyetään tekemään oikeat ratkaisut.

Toistaiseksi suomalainen poliisi on selviytynyt tehtävistään vähintäänkin kohtuudella: kansainvälistäkin huomiota herätti, että Turun puukottaja pysäytettiin lähes välittömästi ja otettiin kiinni hengissä vastaamaan teoistaan. Samaan aikaan kuitenkin esimerkiksi äärioikeiston ja antifasistien välisissä kähinöissä kritiikkiä on tullut siitä, kuinka tilanteita on päästetty kärjistymään, eikä selkeästi laittomiin tekoihin ole puututtu. Jari Aarnion oikeusjuttu herätti myös epäilyksiä poliisin sisäisen valvonnan tehosta ja organisaation etiikasta.

Poliisien määrää lisäämällä positiivisia muutoksia.

Kaikkia näistä ongelmista ei tietenkään korjata lisäämällä poliisien määrää, mutta riittävästi resursoitu organisaatio on myös valmiimpi tekemään tarpeellisia muutoksia ja omaksumaan uusia toimintatapoja. Kun välittömät stressitekijät vähenevät, voidaan keskittyä sellaisiin asioihin, joita ei tarvitse välttämättömästi hoitaa juuri nyt. Esimerkiksi tiivistää toimintaa haastavilla asuinalueilla yhteistyössä nuorisotyön toimijoiden kanssa ja ehkäistä uusien tekijöiden liittymistä järjestäytyneisiin rikollisryhmiin.

Iso-Britanniassa Työväenpuolue on tajunnut sen, että poliisin tehtävä on hyvin vahvasti yhteisön haavoittuvimpien jäsenten asemaa turvaava. Uhkaahan rikollisuus ensimmäisenä köyhimpiä asuinalueita ja rikoksen uhriksi joutuu todennäköisimmin köyhä. Puolue vaati jo viime vaaleissa lisää resursseja poliisivoimille ja sai vaatimukselleen vahvaa tukea. Mielestäni suomalaisen vasemmiston tulisi herätä samaan, sillä välitön turvallisuus on ensimmäinen edellytys sille, että ihmiset ja yhteisöt voivat toimia ja parantaa itse omaa tilannettaan.

Tällä hetkellä sisäisen turvallisuuden ylläpito näkyy lähinnä oikeiston agendalla, mikä näkyy myös suomalaisten poliisien ilmoittamissa puoluekannoissa. Näin ei tarvitse olla jatkossa, sillä suomalaisen yhteiskunnan turvallisuus ja yhteenkuuluvuus on yhteinen tehtävä poliittisista näkökannoista riippumatta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Leikataan esim. teollisuuden energiatukia, maataloustukia tai matkustaja-alustukea ja laitetaan fyrkkaa tähän.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Eli otetaan toisilta pois jaettavaksi toisille.

Hyvänen aika Eetu, tätähän on jo tehty vuosien ajan. Päättäjät arvioivat, mitkä rahoitutarpeet ovat julkisissa menoissa tärkeimpiä.

Nyt omassa poliittisessa SDP:n äänten kalastelussa olet lähtenyt poliisien takuumieheksi.

Kuten varmaan hyvin muistanet, viimeksi SDP:n ollen hallituksessa, poliisitoiminnassa haettiin säästöjä varsinkin poliisijohdon taholta ?

Miten sitten kävikään - SDP: tuella ja päätöksin poliisijohdon menot kasvoivat yli 20 miljoonaa euroa vuodessa.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Vaikkapa veikkausvoittovaroilla, joita tänäkin vuonna jaettiin kaikennäköiseen humpuukiin sadoilla miljoonilla.

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

Onhan meillä tukiaisia ja veronkiertoa. Turha pakkoruotsikin maksaa miljardeja. Niistäkö ei voi yhtään leikata ?

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Onhan tämä varmasti myös työturvallisuuskysymys ja esimerkiksi kiinniottotilaneissa asiakkaiden pehmeämmän kohtelun mahdollistava juttu.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Enemmän tarvittaisiin rehellistä poliisia, kuin lisää poliiseja. Silloin kun poliisi alkaa vainoamaan rikosten uhreja, siksi koska rikosten tekijällä on korkean tason poliittisia suhteita, silloin on kyse mielivallasta. Silloin kun rikoksia ei tutkita kaikkien kohdalla asianmukaisesti, eivät lait ole enää lakeja, vaan mielivaltaa.

Jos poliisin resurssit riittävät syyttömienkin vuosikymmeniä kestäviin vainoihin, ei kyse ole resurssipulasta, vaan siitä mihin resurssit kohdennetaan. Resurssit voidaan myös kohdentaa rikosten rehelliseen tutkintaan ja syyllisten etsintään, syyttömien vainoamisen sijasta.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Bloki edustaa samaa sarjaa kun valemedia Aamulehti joka pystyi kirjoittamaan uutisen Ruotsin lähiöongelmista ja jengiväkivallasta mainitsematta kertaakaan maahanmuuttajia.

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

Mihin poliiseja tarvitaan ? Kaikilla ministereillä ja heidän avustajillaankin on omat turvamiehet. Eikös se riitä.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Ruotsissa näyttää poliisikokelasaines heikentyneen melkoisesti. Osa karsiutuu, koska ei kykene laukaisemaan asetta.

https://www.svd.se/polisstudenter-kuggade-klarade-...

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Max

Käänsitkö tahallaan vai osaamattomuuttasi väärin?

Kysymys oli siitä, ettei osa kokelaista kykene ampumaan yhdellä kädellä eli ns. disipliiniammuntaa.

Suomalaisessa poliisikoulutuksessa ammunta suoritetaan 90% kahden käden otteella. Yhden käden ammuntaa harjoitellaan, mutta sitä käytetään lähinnä hätälaukaustilanteissa johtuen siitä, että moderni 9mm pistooli on hieman liian iso normaaliin kouraan ja siitä ei saa tarpeeksi tukevaa otetta.

Yhdellä kädellä ampuu kyllä tarkkoja yksittäislaukauksia, jos homman hallitsee, mutta esim. naisille niiden ampuminen voi olla kova paikka johtuen kämmenen pienemmästä koosta.

Virka-aseiden kahvoja ei valitettavasti saa XS, S, M, L ja XL kokoisina.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Mitä olen "kääntänyt väärin"? En käsittääkseni mitään. En yleensäkään "käännä" ruotsia.

Juha Hämäläinen

Kävin viime kuulla poliisien ammattikorkeassa tutustumassa sen toimintaan. Laitos on valtava eli lähes 50.000m2 ja sillä on suuri eristetty alue poliisien katutyön, ajon ja myös ampumisen harjoitteluun. Opettajia on pari sataa hyvin erilaisiin aiheisiin. Koulutus on todella pitkälle vietyä verrattuna menneiden aikojen poliisiopistoon. Laitoksen johtaja on avarakatseinen ja hyvin inhimillisen otteen omaava herra.

Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei poliisien määrän lisääminen estä rikollisuutta riittävästi.

Rikollisuuden ehkäisy on suurelta osin tehtävä ennenkuin poliisien työ edes alkaa. Nyt ollaan tilanteessa, jossa poliisi tulee siivoamaan jälkiä kaiken jo tapahduttua.

Rikosten ehkäisyyn vaikuttaa enemmänkin lainsäädäntö. Se ei salli rikollisten oikaisua riittävillä valtuuksilla. Siksi samat naamat ovat useaan kertaan raastuvassa saamassa näennäistuomioitaan ja kävelevät taas kaduilla vapaina.

Rikollisista on otettava tiukka ote alusta asti ja ymmärrettävä, ettei heitä usein saada järjestykseen menemättä heidän iholleen. Tämä tapahtuu mm niin, että rikollinen pakotetaan omalla työllään korvaamaan tuottamiaan vahinkoja. Tähän soveltuu hyvin pakkotyö. On naurettavaa olettaa, että sarjakriminaali muuttuu miksikään saadessaan sakot, joita ei maksa ja vapausrangaistuksen, jota ei istu.

Toisekseen rikollisen aineksen pääsy ulkomailta on estettävä. Jos se vaatii rajatarkastukset niin hyvä niin. Me emme tarvitse Schengen-sopimuksen tarjoamaa vapaan vaeltelun oikeutta kenelle tahansa.

Suomen kansalaisen osuutta väkivaltarikosten torjunnassa ei ole lainkaan käsitelty julkisuudessa. Kannatan sitä, että kansalainen saa kantaa välineitä itsensä puolustamiseen. Esimerkiksi pippurisumutteet ja sähkölamauttimet sallittava henkilöille, joilla ei väkivaltatuomioita.

Rikollisten suojelu on mennyt aivan liian pitkälle Suomesssa.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

"Rikosten ehkäisyyn vaikuttaa enemmänkin lainsäädäntö. Se ei salli rikollisten oikaisua riittävillä valtuuksilla. Siksi samat naamat ovat useaan kertaan raastuvassa saamassa näennäistuomioitaan ja kävelevät taas kaduilla vapaina."

Lainsäädäntö siinä mielessä, että Suomessa on "nuorille rikoksentekijöille" kaikenlaisia täysin perustelemattomia lievennyssäännöksiä, jotka edesauttavat runsaslukuisten ehdollisten tuomioiden antamiseen. Jonain päivänä näitä sitten joudutaan muuntamaan ehdottomaksi rangaistukseksi, ja taas käytössä on mitä erilaisempia lievennysperusteita. Rangaistusasteikot riittäisivät kyllä kovienkin tuomioiden antamiseen silloin kun selvä tarve on (kuten väkivalta- ja ryöstötapauksissa).

Jos nuoria haluttaisiin ohjata pois rikollisesta toiminnasta, jo ensimmäisestä sellaisesta teosta, josta voi antaa normaalitilanteessa vankeutta, tulisi voida määrätä esimerkiksi yhden kuukauden koppirangaistus. Nuorella olisi aikaa miettiä käytöstään ja sen seurauksia. Muiden vankien joukkoon ei olisi pääsyä oppimaan uusia asioita.

Ehdollisen rangaistuksen mahdollisuus olisi eräiden rikostyyppien osalta kokonaan poistettava.

Rikosten uhrien asema on tolkuttoman huono. Parannusta siihen ei liene odotettavissa.

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

Mitkä poliisit lasketaan mukaan ?
Korruption torjuntaan ja talousrikosten selvittelyyn tarvitaan niihinkin poliiseja ?

Käyttäjän hietanenkaija kuva
Kaija Hietanen

Kannattaa myös miettiä miksi niitä poliiseja tarvitaan lisää. Olen samaa mieltä kuin Juha edellä, että poliisien tehtävä on paljolti hoitaa huonojen poliittisten linjausten seurauksia. -Poliisien lisääminen ei edes riitä jos politiikka ei muutu.

Käyttäjän TeroLuostarinen kuva
Tero Luostarinen

Netti ja vihapuhepoliisit kadulle partioimaan !!

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Lääkäreitä, sairaanhoitajia, opettajia, lastentarhantätejä jne. on liian vähän, jos heiltä itseltä tai heitä edustavilta ay-jyriltä sitä kysytään ja vielä, noiden jokaisen palkkakin on liian pieni. Että näin...

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

Resurssit kohdentaa rehelliseen tutkintaan. Ympäristörikostutkinta ei toimi vaan suojelu pelaa. Viranomaisrikollisuus jätetään tutkimatta. Paateron perustama palatsi purettava.

Kokemusta on rikos ilmoitukset katoaa tutkimatta Paateron palatsissa tai muutetaan kanteluiksi.

Kohta kaksi vuotta rikosilmoitukset tutkimatta vaikka virkamiehet vääristelivät KHO.n päätöksen.

Poliisin valvontaan kuuluva räjähteiden laittomuudet jatkuu ja rikosilmoitusta pallotettaan sisäministeriöön ja siirto Paateron palatsiin ja mitään ei tapahdu.

" Entinen sisäministeri Kari Rajamäki katsoo, että aiempia rakennemuutoshankkeita johtanut poliisiylijohtaja Paatero on vastuussa linjauksista, joissa hallintoa on kasvatettu samalla kun kenttätoimintaa on leikattu".

https://yle.fi/uutiset/3-5099775

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Suomessa on riittävä määrä poliiseja kaduilla.

No ehkä Luoteis-Suomessa myös partiopoliiseista on pulaa.

Kaikessa poliisin toimintaa käsittelevissä keskusteluissa unohdetaan herkästi siviilipuvuissa ja suurelta yleisöltä näkymättömissä toimivat rikostutkijat.

Hekin ovat poliiseja ja jos poliisit ovat palkkakuopassa, niin montun pohjimmaisina ovat nimenomaisesti yleisimpiä rikoslakirikoksia tutkivat naiset ja miehet. Heille ei makseta ilta-, yö-, tai viikonloppulisiä vaativasta työstään.

Kansa vaatii konepistoolimiehiä ja naisia kaduille, mutta unohtaa, että he eivät tutki rikoksia. He edustavat poliisin ulospäin näkyvää organisaatiota, joka aloittaa rikosprosessin eli virkapukuiset ottavat mahdollisesti rikoksen tekijän kiinni ja kirjaavat rikosilmoituksen.

Loppuprosessin hoitaa rikostutkija ja juuri nyt nimenomaisesti rikospoliiseista on huutava pula.

Tämän pulan johdosta sinunkin varastettu pyöräsi pysyy varastettuna, koska rikospoliisi joutuu priorisoimaan mitä ehditään tutkia ja mitä taas ei.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset