Työllisyysihmeen taustat

Viime viikolla julkaistiin uudet työllisyysluvut alkuvuodelta. Niiden mukaan Suomen työllisyysaste oli kesäkuussa 71,8 %, mikä on enää 0,2 % päässä Sipilän hallituksen asettamasta 72 % työllisyysastetavoitteesta. Riitahan siitä sitten syntyi, kun hallituspuolueiden edustajat hehkuttivat tuloksia ja sovittelivat sulkaa hattuunsa, nyrpeämmät äänet oppositiosta muistuttelivat yli kahteensataantuhanteen jämähtäneistä työttömyysluvuista sekä siitä, että "työlliseksi" tilastossa lasketaan tarkastelujaksolla (viikko) yhdenkin työtunnin tehnyt palkansaaja.

Tyypillistä toki on, että kun ajat ovat hyvät, hallituspuolueet julistavat sen omaksi ansiokseen ja oppositiosta todetaan suotuisten olosuhteiden aiheuttaneen asian hallituksesta huolimatta. Kun vaikea aika koittaa, hallituksen mielestä se on olosuhteiden uhri, kun taas oppositio syyttää hallituksen politiikkaa. Tämä on sellaista yleistä höpinää, jolle en jaksa juuri mieltäni vaivata. Yleensä kuitenkin talouden toimintaan on enemmän vaikutusta yleisillä trendeillä ja enintään politiikan pitkäjänteisellä järkevyydellä ja tai sen puutteella, kuin yksittäisillä hallituksilla.

Aktiivimalli näkyy työllisyystilastoissa, mutta ei selitä niitä

Hallituksen läpi ajama aktiivimalli jonkin verran pullistaa työllisyystilastoja, koska se on rakennettu juuri tuottamaan näitä "tunti viikossa" -tyyppisiä työllisiä. Samaan aikaan kuitenkin eniten on kasvanut kokoaikaisten vakityöpaikkojen määrä (ks. oheinen kuvaaja) ja maksettujen palkkojen kokonaissumma on tullut ylös 4,9 %. Aloista eniten piristyivät rakentaminen, matkailu- ja ravitsemusala sekä sote-sektori. Työllisyyden parantuminen on positiivisesti jakautunut myös melko tasaisesti koko maahan. Etenkin rakennusalalla kipuillaan työvoimapulan kanssa, mutta myös perinteisestä teollisuudesta ja jopa usein kroonisesti vaikeimpana pidetystä Kainuusta on kuulunut valitusta työvoimapulasta.

Vaikka siis samaan aikaan pitävät paikkansa Seuran selvitys puolesta miljoonasta palkatonta työtä tekevästä henkilöstä ja työttömyysasteen jämähtämisestä 7,2 % kohdalle, eli prosenttiyksikön verran korkeammalle kuin ennen finanssikriisiä, työllisyystilanne on todellakin parantunut. Se voi tarkoittaa sitä, että pimeimmät päivät ovat viimein luotettavasti takana ja politiikassakin voidaan alkaa miettiä vähemmän selviytymistä ja enemmän sitä, miten yhteiskunnan isoja rakenteellisia haasteita voitaisiin lähteä ratkaisemaan.

Miksi työttömyys ei vähene?

Yle teki varsin laajan ja kattavan analyysin työllisyystilanteen kehityksestä ja työttömyyden jäämisestä korkealle tasolle. En käy sitä tarkemmin läpi tässä yhteydessä, mutta voin sanoa yhtyväni siihen hyvin pitkälti. Työllisyysasteen nousua selittää paljolti opiskelijoiden siirtyminen työelämään ja erilaisen piilotyöttömyyden väheneminen, kun ihmiset palaavat esim. pidennetyiltä perhe- ja hoitovapailta takaisin työelämään. Piilotyöttömyys, eli työvoiman ulkopuolella olevien työkykyisten ihmisten määrä, on sekin kuitenkin edelleen melko korkealla tasolla.

Työttömyyttä taas selittävät nyt pitkälti rakenteelliset tekijät. Työttömät ovat pitkälti työvoiman ikääntyneempää ja/tai vähemmän koulutettua osuutta. Koska työn kysyntä lisääntyy ennen kaikkea ammattitaitoisen työvoiman ja asiantuntijatyön osalta, ja ammattitaitovaatimuksista vapaan työn ollessa usein kausi- tai keikkaluonteista ja fyysistä, ei voida olettaa että kovakaan talouskasvu johtaisi näiden henkilöiden työllistymiseen.

Tämä tarkoittaa sitä, että jos työllisyysasteen nousu 72 % tasolle onnistuikin yleisen talouskasvun ja tilastotaikuuden avulla, nyt vastuu siirtyy selkeämmin politiikalle ja poliitikoille. Mikään määrä keppiä työttömille ei tule tässä auttamaan.

Työttömyyden kimppuun uudistuksilla ja koulutuksella

Jos tavoitteena on Ruotsin mallin mukainen 80 % työllisyysaste ja alle 6 % työttömyys. On toteutettava ne uudistukset, jotka tältä hallitukselta ovat jääneet tekemättä: perhevapaauudistus ja sosiaaliturvauudistus. Meidän on luotava järjestelmä, jossa työn vastaanottaminen on aina järkevää.

Lisäksi nykyisen ja edellisen hallituksen vastuuton koulutuspoliittinen linja on käännettävä (juu, luitte oikein, kyllä myös nykyisen opposition puolueet toteuttivat väärää politiikkaa 2011-2015). Koulutukseen on panostettava lisää rahaa ja lisäksi koko koulutusjärjestelmä on uudistettava vastaamaan muuttuneen maailman tarpeita. Erityishuomiota on kiinnitettävä aikuiskoulutuksen uudistamiseen.

SDP:n kansanedustaja, ex-työministeri ja pitkään SAK:n puheenjohtajanakin työmarkkinoita seurannut Lauri Ihalainen esitteli demareiden ratkaisuja eilisessä Keskisuomalaisen haastattelussa. Selkeimmät uudistukset suhteessa nykyjärjestelmään ovat toisen asteen koulutuksen ulottaminen kaikille, työttömyysturvalla opiskelun helpottaminen, henkilökohtaiseen työelämässä karttuvaan koulutusoikeuteen ja vailla toisen asteen tutkintoa olevien osaamistason nostoon tähtäävä erillinen ohjelma.

EetuKinnunen1
Sosialidemokraatit Helsinki

YTM, töissä Teollisuusliitossa. Pyrin täällä käsittelemään ajankohtaisia ja yleisiä poliittisia kysymyksiä analyyttisesti. Tervetuloa keskustelemaan!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu