Kepillä muurahaispesää Uskalla sohia!

Suomi varautuu 100 000 turvapaikanhakijaan - Entä jos tuleekin miljoona?

Turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka on keskusteluttanut viime aikoina suomalaisia taas melkoisen paljon.

Sisäasiainministeriö julkaisi 2017 tämän selvityksen, jossa käsitellään Suomen turvapaikkapolitiikkaa ja sen mahdollisuuksia erilaisissa muuttuvissa skenaarioissa. Tältä pohjalta on rakennettu valmiussuunnitelmaa siltä varalta, mikäli maahan saapuisi vuoden aikana 100 000 turvapaikanhakijaa. Aamulehti uutisoi hankkeen haasteista sote-uudistuksen vaikeuksiin joutumisen vuoksi.

Mitä varten suunnitelmia on tehty

Perussuomalaiset bloggarit ja erinäiset huolestuneet kansalaiset ovat antaneet ymmärtää, että tästä tavoiteltaisiin jotain uutta normaalia. Näin ei ole, vaan kyseessä on sisäministeriön varautumissuunnitelma kriisiksi luokiteltuun tilanteeseen. Vähän samalla tavalla kuin Puolustusvoimien liikekannallepanosuunnitelman tai työpaikan pelastussuunnitelman päivittäminen ei tarkoita, että Suomi olisi lähdössä sotaan tai työpaikallasi odotettaisiin tulipaloa, myöskään tämä ei tarkoita että skenaario olisi toteutumassa. Puhumattakaan siitä, että sitä tavoiteltaisiin.

Vastaavan kokoisia maahantulijamääriä on kuitenkin nähty ympäri Eurooppaa, joten syytä varautua on. Etenkin Suomen itärajan takana voi tapahtua nopeastikin asioita, joiden vuoksi maahan saattaisi tulla lyhyessä ajassa paljon ihmisiä hakemaan turvaa. Tilanne voisi alkaa esimerkiksi jonkin EU-maan myöntämillä turistiviisumeilla Suomeen siirtyvistä ihmisistä, jotka kotimaan kiristyvän tilanteen vuoksi päättäisivät jäädä maahan. On myös mahdollista, että tilanne kehittyy niin nopeasti ja liikkeelle lähtevät ihmismäärät ovat niin suuria, että vaikka poliittinen tahto rajan sulkemiseen löytyisi, se olisi teknisesti mahdotonta, ainakaan ilman valmiuslain käyttöönottoa ja liikekannallepanon valmistumista.

Sisäministeriön raportin skenaariot

Sisäasiainministeriön raportti on pitkä kuin nälkävuosi. Aloitin loppupuolen skenaarioista (s. 179 eteenpäin), jossa käsitellään mahdollisia tulevaisuuden skenaarioita vuotuisten tulijamäärien perusteella:

1. skenaario on "normaalitilanne", noin 10 000 hakijaa/vuosi, mikä on edelleen selvästi yli vuotta 2015 edeltävän normaalin.

2. skenaario on "suuri episodi", 100 000 tulijaa vuodessa, jota pidetään nykykatsannossa vuoden 2015 kaltaisen tilanteen toisintona

Sokerina pohjalla 3. skenaario on "vakava kriisi", jossa maan rajan yli tulee vuodessa miljoona turvapaikanhakijaa. Viimeisen skenaarion yhtenä mahdollisena laukaisevana tekijänä esitetään esimerkiksi Venäjällä puhkeava sisällissota. Tällä hetkellä kenties kaukainen ajatus, muttei lainkaan mahdoton tulevaisuudessa.

Eri tasoilta asiantuntija-arvioista olen nostanut loppuun huomioita, erityisesti sellaisia, jotka melkoisen varmasti särähtävät kavereideni korvaan tai järkyttävät jo nyt tehtynä viranomaistekstinä. Niiden pohjalta voi pohtia, miten ajautuminen hallitsemattomiin kriisitilanteisiin voitaisiin välttää ja millaista politiikkaa Suomen tulisi tämän saavuttamiseksi tulevaisuudessa tavoitella.

Voidaanko rajat laittaa kiinni?

Vaikka maahanmuuttokriittiset ovat esittäneet, ettei raportti esitä missään vaiheessa rajojen pysyvää sulkemista tulijoilta, tekstissä esitetään että kyseessä on poliittinen päätös, eikä raportti sinänsä ota kantaa sen mielekkyyteen tai tekniseen toteutettavuuteen. Muissa yhteyksissä Rajavartiolaitos on esittänyt kantanaan, ettei edes rajatarkastusten pysyvä palauttaminen kaikille rajoille, saati maarajojen tehokas sulkeminen tämäntyyppisten ihmismäärien kulun estämiseksi ole mahdollista nykyisillä resursseilla ja organisaatiolla.

Mikäli rajat todella haluttaisiin "laittaa kiinni", se edellyttäisi huomattavasti lisää rajainfrastruktuurin rakentamista niin ylityspaikoille kuin maastoonkin, paljon pysyvää lisähenkilöstöä Rajavartiolaitokselle sekä mahdollisesti muiden viranomaisten virka-apua ja Puolustusvoimien reservin käyttämistä rajavalvontaan. Rajojen sulkeminen ilman äärimmäisen väkivallan käyttöä etenkin keskellä kriisitilannetta olisi todennäköisesti mahdotonta ja saattaisi olla mahdotonta, vaikka voimankäytöltä poistettaisiinkin kaikki rajat. Jokainen voi itse miettiä, millaisia vaikutuksia tällaisella äärimmäisellä keinolla olisi ja miten voisimme välttää tilanteen, jossa ajauduttaisiin tilanteeseen jossa maassa olisi hallitus, joka näin jostain syystä päättäisi tehdä.

Tässäkin saattaisi olla hyväksi, että tilanteen ollessa suhteellisen rauhallinen kriisivalmiuttamme ja kykyä valvoa ja rajoittaa rajanylityksiä kriisitilanteissa ilman kohtuutonta voimankäyttöä voitaisiin vahvistaa. Se paitsi parantaisi kykyä selviytyä yllätyksistä, myös vähentäisi todennäköisyyttä ajautua paniikkiratkaisuihin.

 

NOSTOJA SISÄMINISTERIÖN RAPORTIN SKENAARIOISTA

 

"NORMAALI": 10 000/VUOSI

Normaalitilannetta tulisi asiantuntijoiden mukaan hyödyntää valmistelemalla sisäministeriön ja Valtioneuvoston johdolla turvapaikkapoliittisia tiukennuksia ja valmiussuunnitelmia tulevia akuuttitilanteita varten. Suunnittelua on parasta tehdä silloin, kun siihen on aikaa(!) Oppeja ja parhaita käytäntöjä edeltävästä episodista (2015-2016) tulisi kerätä ja hyödyntää aktiivisesti.

Kielteisten päätösten saaneiden ja maassa laittomasti oleskelevien määrät ovat lisääntyneet ja yhtenä ratkaisuna ehdotettiin sopimuksia sellaisten kolmansien maiden kanssa, jotka olisivat valmiita ottamaan näitä henkilöitä esimerkiksi korvausta vastaan. (Tanskan poliittinen konsensus hakee tätä, Tanskan demarinuoret eli DSU pitää tätä keskeisenä tapana ratkaista humanitaarista suojelua tulevaisuudessa)

Muutamien arvioiden mukaan jo nykytilanteessa Suomen sisäinen turvallisuus on vaarassa heiketä, jollei turvapaikanhakijoiden radikalisoitumista ja yhteiskunnan ulkopuolelle ajautumista kyetä estämään. Osa asiantuntijoista soveltaisi radikalisoituneille henkilöille poissuljentaa oleskeluluvissa sekä pysyvien oleskelulupien ja kansalaisuuksien peruuttamista.

 

ISO EPISODI: 100 000/VUOSI

Maltillisen enemmistön asenteiden ennustetaan koventuvan ja ääriryhmien lisäävän kannatusta, jollei ehkäisevässä viestinnässä onnistuta ja sitä priorisoida jo ennen mahdollista episodia.

Kustannusten kasvun ennustettiin nousevan hallitsemattomaksi ja osa asiantuntijoista lähtisi toteuttamaan kokonaisvaltaista vastaanottojärjestelmän uudistusta. Järjestelmää tulisi tehostaa poistamalla päällekkäisyyksiä, keskittämällä prosessia ja yksinkertaistamalla hakemuskäsittelyä – vastaanottopalvelujen ja infran taso laskisi väistämättä nykyisestä. Jotta 100 000 turvapaikanhakijaa saataisiin sijoitettua keskuksiin, ehdotettiin pienten vastaanottoyksiköiden sijasta harkittavaksi suurten vastaanottoyksiköiden, teltta- kuin myös konttimajoitusten järjestämistä.

Rajaturvallisuuden säilyttäminen ja laittoman maahantulon estäminen saattaisi tässä skenaariossa jopa vaatia rajojen tilapäistä sulkemista. Asiallinen viestintä myös turvapaikanhakijoiden lähtömaiden tilanteesta ja pakolaisuuden syistä sekä rasismin kitkeminen on huomioitava ja näihin panostettava.

Osa asiantuntijoista ehdotti radikaalejakin keinoja kuten turvapaikanhakijoiden liikkuvuuden sääntelyä vastaanottovaiheessa, valitusoikeuden rajoittamista lainsäädäntömuutoksin ja lainsäädännön kehittämistä niin, että on mahdollisuus toimia myös vastoin kansainvälisiä velvoitteita. Osa asiantuntijoista olisi valmis tässä skenaariossa harkitsemaan kiintiölupapakolaisten vastaanottamisen lopettamista.

 

VAKAVA KRIISI: MILJOONA/VUOSI

Kustannusten karkaaminen käsistä nähtiin yleisesti ylitsepääsemättömäksi haasteeksi 1.000.000 turvapaikanhakijan skenaariossa. Jos EU:n hätärahoitusmekanismi ei jousta tarpeeksi, kansainvälisellä yhteistyöllä nähdään oleellinen ja keskeinen merkitys myös resurssien osalta. Kriisitilanteessa tulisi karsia muusta rahoituksesta kuten aluetuista, maatalouden tuotantotuista jne.

Suuri osa asiantuntijoista rajoittaisi maahantuloa poikkeuslainsäädännöllä, sillä majoittamiseen tarvittavaa infrastruktuuria ei kyettäisi takaamaan näin monelle tulijalle. Leiriolosuhteiden pystyttämistä tulisi opetella etukäteen ja hyödyntää mm. YK:n osaamista asiassa. On olennaista, että tällaisissa skenaarioissa kotimajoituksen ratkaisuja syntyisi. Suomessa on noin 3 000 000 asuntoa, joissa useimmissa on runsaasti neliöitä asuttaa ihmisiä. Lisäksi lämmitettyjä varastoja on runsaasti.

Näin suuressa maahantulossa turvapaikanhakijat muodostaisivat mahdollisesti hyvin merkittäviä turvallisuusuhkia muille heikoimmille turvapaikanhakijoille. Tässä skenaariossa erityisesti laittoman maahantulon ja ihmiskaupan ennustetaan kasvavan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (95 kommenttia)

Pekka Iiskonmaki

Lisätkää rajavartioita.

Ilmoitus maailman lentoyhtiöille riittää. Ilman matkustusasiakirjoja ei Suomeen pääse.

Heidät palautetaan heidät tuoneeseen lentokoneeseen.

Lisäksi ilmoitus laivayhtiöille. Lopuista rajavartiosto selviää omin voimin.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Luottaisin enemmän sisäasiainministeriön raportin laatineisiin ja siihen lausuntoja antaneisiin asiantuntijoihin ettei kriisin tullen kyetä maarajojakaan sulkemaan kuin Pekka Iiskonmäen kertomaan totuuteen. Lienee myös niin, että rajavartioinnin vahvistaminen maksaa paljonkin rahaa. Iiskonmäki on aiemmin arvostellut Suomen korkeaa veroastetta.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Lienee myös niin, että rajavartioinnin vahvistaminen maksaa paljonkin rahaa."

Rajavartijat tulevat monta miljardia halvemmaksi kuin täysihoito Suomeen päässeille ja samalla työllistetään suomalaisia.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen Vastaus kommenttiin #8

Tämähän se ois, surkuhupaisaa valittaa rahasta kun pelkästään ne parin vuoden takaiset tulijat maksoivat miljardin, eikä heitä ollut kuin 30 000.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#1

Räväköitä ehdotuksia.
Miten selvitämme välimme YK:n kanssa tekemistämme ihmisoikeussopimuksista.

Sanommeko vaan että edellinen sukupolvi teki vääriä sopimuksia. Me emme niitä noudata.. Me olemme niin paljon viisaampia.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen
Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll Vastaus kommenttiin #38

#38

niin...... tällaista siitä linkistä löytyy: "Turvapaikanhakijan oleskelu muuttuu laittomaksi siinä vaiheessa, kun turvapaikkahakemukseen tehty kielteinen päätös saa lainvoiman tai maasta poistamispäätös tulee täytäntöönpanokelpoiseksi."

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Sen sijaan, että palkataan lisää hakemusten käsittelijöitä ja muita sekä vuokrataan kalliita rakennuksia majoitustiloiksi, niin voisi ne rahat käyttää palkkaamaan rajavartijoita ja luomaan sitä valvontainfraa.
Rahaa kun näyttää löytyvän, jos sitä tarvitaan.

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola

On täysin selvää, että miljoonaa miestä kehitysmaista ei voi päästää maahan käymään mitään prosessia. Heidät on pakko torpata rajalla. Jos ei muu auta, silloin on mobilisoitava armeija. Suurinta osaa ei saataisi ikinä maasta ulos ja tuollainen määrä tuhoaisi koko yhteiskuntarakenteen täydellisesti. Siihen päälle ehdotus pakkomajoittamisesta ihmisten asuntoihin olisi puhdas sodan julistus suomalaisille.

Siinä kohtaa alkaisi sattua ja tapahtua. Sitä ei mitkään keskustelutilaisuudet purkaisi. On asioita jotka menevät muukalaisten epämääräisten ihmisoikeuksien yli, kuten Suomen sisäinen turvallisuus. Sisällissodan riski olisi liian suuri.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Mistä ihmeestä edes nuo satatuhatta saati miljoona yhtäkkiä olisivat rajoilla. Venäjältä sellaisen määrän tuleminen voisi olla mahdollinen. Mutta ensinVälimeren yli ja sitten oltaisiinkaan jo Suomen rajoilla? Katsoiko kukaan asiantuntijoista Euroopan karttaa?

Aivan vakavasti puhuen, jo sadantuhannen yhtäkkinen ilmestyminen tarkoittaisi invaasiota ja oikeuttaisi hyvinkin jyrkkiin vastatoimiin. Silloin ei enää edes puhuttaisi turvapaikanhakijoista, kun jo tuosta 2015 määrästä saadun kokemuksen perusteella onnenonkijoita on luvattoman paljon. Kyllä kansallinen etu ajaa tuon väen edun edelle, turha väittää vastaan.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Suomeen tuli 2015 vaelluksen aikana 30 000 ihmistä, pääosin koska muiden EU-maiden rajat pettivät. Venäjä on sitten toinen vaihtoehto.

Ehdottomasti kansallinen etu ajaa edelle, mutta varautumalla voidaan ennaltaehkäistä tulijavirtoja ja toteuttaa maahantulorajoitukset ilman raakaa voimankäyttöä.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Ei Iiskonmäen ehdotus varhaisesta tiedotuskampanjasta ole huono. Venäjän suhteen se ei todennäköisesti toimisi, mutta muualla se kyllä otettaisiin huomioon.

Valtaosa vuoden 2015 tulijoista autettiin Suomeen ruotsalaisten ystävällismieliseltä (?) tuella. Nyt Tanska ja Ruotsi näyttävät edes jollain tavoin pitävän rajansa kiinni.

Kyllä noihin lähtömaihin kannattaisi aivan selkeästi viestittä suurin kampanjoin, että onnenonginta ei kannata. Pitäisi kertoa, että kielteisen päätöksen saanet otetaan talteen palautuskeskuksiin ja olot niissä määräytyvät täysin sen mukaan, mihin on varaa, eli siis suhteessa niissäolevien määrään. Ei tämä saa olla mitään itsetuhoista leikkiä suomalaisten varoilla ja kustannuksella.

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola

No 100000 on suhteessa sama määrä kuin mitä Ruotsi otti vastaan 2015. Tosin suomalaisten reaktiot olisivat voimakkaampia, ja sillä olisi isompi äkkinäinen muutos väestörakenteeseen, koska maahanmuuttajia on täällä toistaiseksi vähemmän.

Olen ihan samaa mieltä, että se oikeuttaisi rajuihin ratkaisuihin, mutta niin ei vielä tuossa kohtaa toimittaisi. Kyllä suomalaiset saataisiin se nielemään.

Käyttäjän PekkaSaikkonen kuva
Pekka Saikkonen

Venäjältä tuollaisen dystooppisen määrän tuleminen voisi todellakin olla mahdollista. Väittävät, että eri puolilla Venäjää asustelee tälläkin hetkellä kymmenisen miljoonaa laitonta siirtolaista. Sopivasti sisäpolitiikkaa kiristämällä ja rajamuodollisuuksista luopumalla sieltä saadaan ajetuksi rajallemme tuhansittain epätoivoisia maahanpyrkijöitä.

Ymmärtääkseni parinkin sadantuhannen maahantulijan vyöryminen Suomeen riittäisi romauttamaan hyvinvointiyhteiskuntamme palvelut nykymuodostaan. Jos tulijoita ei kyettäisi pysäyttämään rajalle, olisi vakavasti harkittava heidän sijoittamistaan määräämättömäksi ajaksi suljetuille leireille. Vapaasti liikkumaan tuollaista massaa ei voisi päästää suojattomien kansalaisten joukkoon.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Jos aikanaan Putinin pesänjako tai valtion kassakirstujen pohjan paistaminen saa venäläiset kaduille tai peräti sisällissotaan keskenään, miljoona Venäjältä Suomeen pyrkijää lienee aivan realistinen riski. Hengenvaaran ohella moni voi laskelmoida samalla taloudellista tulevaisuuttaan, vaikka tätä ei tarvitsekaan Suomen viranomaisille ääneen sanoa.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Ei rajavalvonnan luulisi olevan ylipääsemätön ongelma. On aika varmaa, ettei itärajan ylitys metsien kautta onnistu normaalille turvapaikanhakijalle. Tullaan siis teitä pitkin ja niiden valvonta onnistuu varmasti.

EU:n ulkopuolelta tulevilta vaaditaan viisumi tms. matkustusasiakirja. Ilman sitä ei pääse maahan. Turvapaikkaa voi hakea tietenkin, jos saapuu sellaisesta maasta, jossa saapuja on hengenvaarassa. Mielestäni Suomen naapurimaista vain Venäjän kansalainen voi olla hengenvaarassa kotimaassaan poliittisista tai uskonnollisista syistä johtuen.

Ruotsi ja Tanska ovat jo lisänneet rajatarkastusta, joten suuria määriä EU-maista ei ole odotettavissa.

Aitoon turvapaikan hakemiseen syy on hengenvaara kotimaassa. Miksi emme pyri vaikuttamaan syyhyn, joka pakolaisuutta synnyttää. Konsteja, joita diktaattoritkin uskovat, on monia. Talouspakotteet ovat parhaasta päästä.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

100 000 tai ylikin turvapaikan hakijaa on mahdollisista tulevaisuuden kriiseistä kaikkein todennäköisin.

Meidän tulee mieltää mm. se, että ruotsidemokraattien kuukauden päähän sijoittuva, veret seisauttava vaalivoitto saattaa käynnistää muuttoliikkeen Ruotsista Suomeen.

Mahdolliset muuttajat eivät ole Andersson ja Svensson sukunimisiä.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Eivät ruotsidemokraatit ole hallituksessa, vaikka voittaisivatkin vaalit.

Ruotsissa on nytkin vähemmistöhallitus, ja se toimii vastaisuudessakin.

Käyttäjän TommiMkinen kuva
Tommi Mäkinen

Ritalan spedelle tiedoksi, että maassa laittomasti loisiminen EI ole ihmisoikeus.

Tulijoista ylivoimaisesti suurin osa on irakeja, ja irakit syyllistyy seksuaalirikoksiin 1,29%, eli joka 77.
Jos tulee 50 000 irakia niin 645 raiskaus/ahdistelu-epäilyä.
100 000 ois 1290 syytettä. Plus päälle pahoinpitely/tappo/petos/jne. -keppostelut.

Pitää olla ihan vitun ritala että vaatii rajat auki..

Käyttäjän TommiMkinen kuva
Tommi Mäkinen

https://professorinajatuksia.blogspot.com/2017/05/...

Ritala, mitä tekisit vastuuksaaksesi viattomien naisten raiskauksia/joukkoraiskauksia?
Teetkö niinkuin feministit ja alat kirkuu että suomalaisetkin miehet raiskaa??

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Luonnollisesti itärajalla pitää olla samanlainen rajavalvonta, ilman matkustusasiakirjoja ei sisään, ei Ladalla eikä polkupyörällä.

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Suomi voi helposti majoittaa 100 000 turvista. Maaseudulla on tilaa.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

"Maaseudulla on tilaa."

Pitäisikö ottaa sitten vain sellaisia, jotka lupaavat/haluavat mennä maaseudulle?

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Läpsyttelijän vaatimus: "Big City, disco!"

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Kongon demokraattisessa tasavallassakin on tilaa. Kongossa asutaan puolta väljemmin kuin Suomessa.
Eurooppa on maailman tiheimmin asutettu maanosa.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Muuten peukuttaisin, mutta tämän mukaan Aasia on tiheämmin asutettu:

https://www.worldatlas.com/articles/continents-by-...

Käyttäjän JuhaKajander1 kuva
Juha Kajander

Pahasti vanhentuneet tiedot Kongon demokraattisen tasavallan väestötiheydestä. Se oli jo vuonna 2015 lähes tuplasti suurempi kuin Suomessa, ja kasvaa koko ajan nopeasti. Myös se pienempi Kongo, Kongon tasavalta, ohittaa kohta Suomen.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki

Jep, tilaa on, mutta mistä meinasit kaivaa minimissään 3 miljardia per vuosi menojen kattamiseen?

Pete Kaksonen

Juuri tätä tuumailin itsekkin... Ei ainekaan verovaroista

Käyttäjän maunostranden kuva
Mauno Strandén

Niin nykyiset turvalliset lehmäthän hallitus haluaa lopettaa! Entäs jos tulee 2 miljoonaa siivellä elävää, joita palveltaisiin 100% ilmaiseksi? Vaikuttaa ettei valtion päättäjät osaa laskea mitä on 1 plus 1 ne luulee sen olevan nolla!

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

!) Suomeen ei tule kukaan, Suomeen päästetään, ja aina vastoin säädöksiä mikäli tulevat turvallisesta maasta eli niin mistä naapurivaltiosta vain (ellei livahda suoraan Suomeen jotenkin vaikka lentokoneella, laivalla)

2) Katastrofi, sisällissota vaikka Venäjällä on ihan eri syy ja jolloin vuonna 2018 status turvapaikanhakija on järjetön, ihmiset voivat tulla vaikka ydinonnettomuutta turvaan ja sitten ajan kanssa voi miettiä jääkö joku Suomeen työn takia tms vai lähteekö Venäjän turvalliseen kolkkaan.

Eli Suomeen vain tulisi 100 000 tai miljoona turvapaikanhakijaa on skenaario jonka tarkoitus on vähätellä Suomeen tulisi 'vain' 10 000 taakanjaon , kiintiöiden avulla, vuosittain. Joku tämänkin raportin on tilannut eli kokoomuksen vokkibisnes siipi?

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Itse asiassa Venäjältä tulee jo turvapaikanhakijoita Suomeen, etupäässä Jehovan todistajia ja homoja. Saa nähdä millaisia päätöksiä rupeaa tulemaan. Jos he saavat turvapaikan, niin silloinhan Suomi faktisesti myöntää, että Venäjä ei ole turvallinen maa, ainakaan kaikille.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

Mitä ihmeellistä siinä on? Kyllähän Venäjä ihan faktisesti on turvaton maa monillekin ihmisryhmille. Kyllä siellä on paljonkin väkeä, joka olisi suojelun tarpeessa.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #42

Eihän siinä sinänsä mitään ihmeellistä ole, paitsi että pitkin 1990-lukua ja vielä ihan viime vuoteen asti eniten maahanmuuttajia tuli Venäjältä ja Virosta - ja tulee vieläkin - mutta turvapaikanhakijoita heidän joukossaan ei ole ollut. Kuten ei turkkilaistenkaan. Mutta Erdogan on ehtinyt muutamassa vuodessa tehdä yhtä paljon pahaa kuin Putin 20 vuodessa Venäjällä. Tai sitten turkkilaiset vain äänestävät nopeammin jaloillaan kuin venäläiset.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Rajat on laitettu jo kerran kiinni, vuonna 1939, ja melko hyvinhän se onnistui.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Jaa hyvin vai, kun rajat meni uusiksi, eikä suinkaan Suomelle edulliseen suuntaan?

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Melko hyvin. Tilanteeseen nähden.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Olenkin joskus ihmetellyt, miksi Stalin pani talvisodassa Puna-Armeijan pyrkimään Suomeen aseet kädessä. Olisi ennemmin käskenyt rajan yli miljoona antautujaa, ja pian olisi Suomi ollut polvillaan...

Käyttäjän KaukoAalto kuva
Kauko Aalto

# 22 Ehkä siksi, että tuolloin Suomessa ei ollut lentokoneseisoja juristeja eikä homojen, persoonia taputtelevia kansanedustajia, joten nämä antautujat olisi mitä todennäköisimmin suolattu rajalle.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Tutkija Erna Bodström on tutkinut maahanmuuttajien kotoutumista ja kertoo, että Suomessa työpaikan saantia pidetään merkkinä kotoutumisesta.

– Oikeastaan se työn löytäminen on kotoutumisen kruununjalokivi, Bodström toteaa.

Hän muistuttaa, että ennen kuin työlupien saantia kiristettiin Euroopassa 1960-luvulla, turvapaikanhakijoita oli vähemmän.

– Eli kun suljetaan yksi ovi, niin ihmiset alkavat käyttää toista ovea, koska se tarve muuttamiseen ja turvaan ei kuitenkaan ole vähentynyt, Bodström sanoo.

https://yle.fi/uutiset/3-10324494?utm_source=faceb...

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Kun tahtoa on, niin kyllä rajat saadaan pidettyä laittomilta ongenonkijoilta kiinni. Unkari laittoi piikkilanka-aidat vuonna 2015 ja ryhtyi valvomaan rajaa, kun kansainvälisiä sopimuksia ei noudatettu. Ei siinä kauan aikaa mennyt. Unkari ei päästänyt enää naapurimaista hakijoita maahan.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Unkari onkin oikein hyvä esimerkki lähes kaikkeen, siitä sopii ottaa mallia monessa asiassa. Silloin ei saa ikäviä tuomioitakaan oikeudessa, kun saa itse päättää tuomarit.

Siksipä persut niin Unkaria rakastavatkin, mutta että keskustankin ehdokas, aina tulee ihmisistä uusia piirteitä esiin, kun hän antaan näppäimistön laulaa.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Ei Levosesta ole ehkä vielä kunnon keskustalaiseksi. Juuria on vaikea saada kitketyiksi:
https://juhoeerola.wordpress.com/2015/04/06/aanest...

Mutta on Levonen parantanut tahtiaan, vielä joku aika sitten jälki oli eri näköistä:
https://www.iltalehti.fi/uutiset/2015122620866292_...

Itse uskon, että kyllä hänestä vielä kunnon mies kehittyy. Hyvään keskusteluyhteyteen olen herran kanssa päässyt moneenkin kertaan. Yhtä mieltä emme ole juuri mistään, mutta onpahan paljon enemmän, mistä jutella.

Käyttäjän helenamksalo kuva
Helena Salo

100.000 turvapaikanhakijaa on tiedustelijoiden etujoukko, miljoona on sotatoimi. Nykyään menee iloisesti sekaisin maahanmuuttajat, siirtolaiset, pakolaiset ja turvapaikanhakijat. Turvapaikanhakijoita ei juurikaan näy, koska eivät pääse edes lähtemään. Sen sijaan hyvin syöneitä ja bodanneita nuoria miehiä ilman papereita kylläkin. Onneksi iPhonet sentään säilyivät kuivana, vaikka paperit säännönmukaisesti upposivat Välimereen tai Saimaaseen riippuen reitistä. Joku tätä invaasiota organisoi ja pitää yllä. Tällä ei ole enää mitään tekemistä turvapaikkojen kanssa, vaan useat rikolliset tahot ansaitsevat tällä.

Käyttäjän JussiRuntti kuva
Jussi Runtti

puhutte jopa miljoonasta maahanmuuttajasta. entä jos arvioidaan vaikka 10-20 miljoonaa tulijaa. se löytyy helposti afrikasta ja lähi-idästä. silloin unioni hajoaa taatusti. ei pidetä taatusti mitään kansan kyselyitä. silloin aseet puhuu. eurooppa on ja on aina ollut riitainen maanosa. ei tuosta jugoslaviasta niin kauan ole.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Afrikassa on käynnissä väestöräjähdys, siellä on miltei joka valtiossa korrupoitunut hallinto diktaattoreineen, sotia ja muita levottomuuksia, työttömyyttä, suurta köyhyyttä koska varat menee valtaeliitille ja kannattajien lahjuksiin sekä jatkuviin sotatoimiin. Naisten koulutus on puutteellista ja he eivät ole tasa-arvoisia miesten kanssa, mikä entisestään lisää väestön määrää. Tytöt naitetaan jo nuorina...

Miten Afrikan suuntaa voidaan kääntää? Onko mitään tehtävissä, olen funtsinut tätä paljon.

Venäjän tilanne on myös huolestuttava ja se on vieläpä naapurimme. Afrikkalaiset eivät ehkä katastrofitilanteessa tule Suomeen asti vaan jää Keski-Eurooppaan, mutta esim. sisällisota Venäjällä tuo taatusti tulijoita Suomeen. Toivotaan että seuraava vallanvaihto sujuu rauhallisesti.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

"Miten Afrikan suuntaa voidaan kääntää? Onko mitään tehtävissä, olen funtsinut tätä paljon."

Kaikki ajattelevat ihmiset ovat tätä funtsineet, mutta koska ajatukset vievät laduille joita ei uskalla ääneen sanoa, niin hiljaista on. Mutta hei kasvatetaan vuotuista pakolaiskiintiötä kolmella henkilöllä tai annetaan Afrikan diktaattoreille vähän lisää rahaa (kehitysapua) niin se siitä ? (siis ei)

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#34

>......Afrikkalaiset eivät ehkä katastrofitilanteessa tule Suomeen asti .....

ooo

Juuri niin..... suurin osa heistä jää Afrikkaan, naapurimaihin.
Siitä vaan puhutaan niin vähän, koska tiedotusvälineet haluavat tehdä hyviä uutisia, eivätkä halua kertoa totuutta.

Pelottelua meille tarjotaan joka päivä.

Käyttäjän mikkish kuva
Mikael Hernesniemi

Puhutko koko Afrikasta vai tietystä maasta Afrikan sisällä?

Jos puhumme koko Afrikan mantereesta, niin perheissä lapsia tehdään koko ajan vähemmän. Vuonna 1970 Afrikassa tehtiin lapsia keskimäärin 6,7 / nainen. Tänä päivänä se on noin 4,5. Varsinkin mantereen pohjois- ja eteläpuolella hedelmällisyysluku on romahtanut nopeasti noin 2,5 - 3 lapseen / nainen. Saharan eteläpuoleisilla mailla kehitys on ollut hitaampaa.

Miten Afrikan suuntaa voidaan kääntää?

Vastaus on, että Afrikan suunta on jo kääntynyt. Koulutus, demokratia, köyhyys, talous jne. ovat kehittyneet positiiviseen suuntaan.

https://africaindata.org/#/title-slide

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #59

"Vastaus on, että Afrikan suunta on jo kääntynyt."

Ainoa mikä Afrikassa on kääntynyt on nenän suunta kohti Eurooppaa, väki lisääntyy edelleen kohtuuttomasti koska länsi vie sinne lääkkeitä ja rokotteita jotka lisäävät elinikää ja varsinkin vähentävät vastasyntyneiden kuolleisuutta.

Käyttäjän mikkish kuva
Mikael Hernesniemi Vastaus kommenttiin #69

Lapsikuolleisuuden vähentäminen on yksi tehokkaimmista keinoista väestönkasvun hillitsemiseksi. Otappa selvää, ellet usko.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #72

"Lapsikuolleisuuden vähentäminen on yksi tehokkaimmista keinoista väestönkasvun hillitsemiseksi. Otappa selvää, ellet usko."

Tutustu nyt Afrikan väestökehitykseen ja ennusteisiin ettet ihan järjettömiä kirjoita.

Käyttäjän mikkish kuva
Mikael Hernesniemi Vastaus kommenttiin #77

Väestönkehityksen tiedän. Olet täysin hakoteillä kommentoidessasi: "väki lisääntyy edelleen kohtuuttomasti koska länsi vie sinne lääkkeitä ja rokotteita jotka lisäävät elinikää ja varsinkin vähentävät vastasyntyneiden kuolleisuutta."

Asia on täysin päinvastoin. Lapsiluku perheessä pienenee, kun lapsikuolleisuutta vähennetään. Pieni lapsikuolleisuushan tarkoittaa lähes poikkeuksetta vaurautta ja parempia terveyspalveluita. Tämän seurauksena perheissä tehdään vähemmän lapsia.

Todisteita löydät lähes joka maasta. Näin on käynyt myös Suomessa. Mieti vaikka omaa sukusi historiaa: kuinka monta lasta isoisovanhemmillasi, isovanhemmillasi tai vanhemmillasi oli? Minkä takia he tekivät paljon lapsia? Suomessa 1900-luvun alussa alle 5-vuotiaista lapsista kuoli joka neljäs lapsi. Miksi Suomessa alettiin tekemään vähemmän lapsia? Niin, koska edellä mainitsemani asiat tapahtuivat Suomessa.

Tänä päivänä Saharan eteläpuoleisissa maissa on lapsikuolleisuudessa lukujen osalta lähes sama tilanne kuin Suomessa 1930-luvulla. 10-15% alle 5-vuotiaista lapsista kuolee. Näihin maihin tarvitaan vaurautta, terveyspalveluita, koulutusta. Tämän jälkeen perheisiin syntyy vähemmän lapsia. Mutta edelleen, positiivista kehitystä on tapahtunut: Saharan eteläpuolella syntyvyys per nainen on laskenut.

Käyttäjän mikkish kuva
Mikael Hernesniemi Vastaus kommenttiin #69

Jos jossakin, niin alhaisten tulotasojen maissa väestönkasvun hillitsemiseksi tarvitaan globaalia yhteistyötä köyhyyden poistamiseksi sekä terveysolojen, perhesuunnittelun, koulutuksen ja tasa-arvon parantamiseksi. Ihmetyttää suuresti väestönkasvusta huolestuneiden paradoksinen ajattelutapa, että yhteistyöstä näiden kehityskohteiden parissa pitäisi luopua. Tai ettei Suomen pitäisi olla tekemisissä näiden asioiden kanssa - koska raha.

Täytyy siis vain olettaa, että he eivät tiedä mistä puhuvat.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner Vastaus kommenttiin #74

Totta puhut! Euroopan ja muun maailman pitäisi olla hyvinkin kiinnostunut Afrikasta ja sen kehityksestä. Jos siellä menee hyvin ja he pärjäävät, niin ei ole tarvetta tulla tänne kylmään.

Mutta miten kääntää Afrikan suunta? Rahan antaminen korruptoituneille hallituksille diktaattoreineen ei taida kehittää Afrikkaa. Jotain järkevää pitäisi kuitenkin tehdä. Muutamia asioita tulee mieleen, mutta nämäkin vaativat sotien ja levottomuuksien poistumista

- Tasa-arvo naisten ja miesten välillä hillitsee väestönkasvua
- Naisten koulutus hillitsee myös väestönkasvua
- Kannustaa naisia solmimaan parisuhteen vasta valmistuttuaan ammattiin, myöhentää lapsentekoa. Tästä tehdä tavoiteltavaa. Myös nunnaksi ryhtyminen on hyvä juttu ja siinä hommassa voi tehdä paljon hyvää yhteiskunnassa - toimia opettajana- sairaanhoitajana ja lääkärinä yms. Joillekin luostarielämä sopii hyvin, kaikki eivät kaipaa tavallista perhe-elämää. Tämä koskee toki myös miehiä.

- Lasten oikeudet - Poikia ei saa käyttää sotilaina, tyttöjä ei saa myydä prostitutioon

- Maanviljely - kehitettävä äärimmäistä kuivuutta sietäviä ruokakasveja.
- Metsien istutus - Metsät antavat suojaa (esim. auringolta), viilentävät ja tuovat sateita.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner Vastaus kommenttiin #59

Jos kirjoittamasi on totta, suunta on oikea :) Miksi lehdissä siis kirjoitetaan Afrikan väestöräjähdyksestä, ettei Afrikka pysty elättämään kansalaisiaan ja kansainvaellukset ovat lähitulevaisuudessa tosiasia?

Käyttäjän mikkish kuva
Mikael Hernesniemi Vastaus kommenttiin #80

Monissa Afrikan maissa väestömäärä tulee kasvamaan vielä paljonkin, mutta tasoittuu ajan myötä, jos nykyinen pitkän ajan kehitystrendi globaalisti jatkuu. YK arvelee, että maailman väkiluku kasvaa noin 11 miljardiin vuosisadan loppuun mennessä, kunnes se pysähtyy ja todennäköisesti alkaa laskemaan.

Se, että onko 11 miljardia liikaa on toinen kysymys. Kyllä minusta maapallolla tilaa on, mutta tarvitsisimme elämiseen uudenlaista ajattelua ja sopeutumista. Mutta kait ihmiskuntana olemme joutuneet ennenkin niin tekemään.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #83

"Monissa Afrikan maissa väestömäärä tulee kasvamaan vielä paljonkin"

Ajatteletko ollenkaan mitä kirjoitat? Juurihan minä kerroin samaa ja väitit minun olevan väärässä.

Käyttäjän mikkish kuva
Mikael Hernesniemi Vastaus kommenttiin #84

Mutta naiset perheissä saavat koko ajan vähemmän lapsia. Ymmärrätkö? Tällä trendillä kasvu tulee pysähtymään. Älä tuijota ainoastaan maiden kasvukäyrää vaan myös sitä, kuinka paljon lapsia perheissä tehdään.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner Vastaus kommenttiin #83

1. Lihan syönnin, lentämisen, autoilun väheneminen.
2. Uusia energiakeksintöjä - Aalto yliopistossa esim. kehitetty tapa säilöä energia sokerialkoholiin. Saattaa olla mullistava keksintö? Hesarissa juttu tästä tänään.

Euroopan väestö köyhtyy melko paljon nykyisestä mikäli kansanvaellus Eurooppaan toteutuu. Luultavasti vastarinta kansalaisten keskuudessa on hirmuinen. Toisaalta mikäli onnistuneita energiakeksintöjä kehitetään se saattaa muuttaa energian tuotannon halvaksi ja samalla se voi säästää myös luontoa. Jos proteiinipitoista ruokaa onnistutaan viljelemään riittävästi Afrikassa, saattaa kansanvaellus jäädä toteutumatta. Mutta sodan aikana yhteiskunta ei kehity ainakaan positiiviseen suuntaan ja ilman työtä ei ole tulevaisuutta - Kaksi suurta ongelmaa, johon pikaisesti täytyy löytyä ratkaisuja.

Mitä kansanvaellus tarkoittaisi Euroopan luonnolle?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #85

Ihan hyvä kysymys ja asiallisia ratkaisusuuntiakin.

Käyttäjän mikkish kuva
Mikael Hernesniemi Vastaus kommenttiin #85

Hyvää pohdintaa.

Mainitsit kommentissa sodat ja levottomuudet. Irakissa, Syyriassa, Somaliassa tai missään muuallakaan asuvat ihmiset tuskin jättäisivät kotejaan, niin suuressa määrin kuin nyt tapahtui, jos maassa olisi tarjolla edes jonkinasteinen turvattu tulevaisuus. Sota ja levottomuudet pysäyttävät kehityksen.

Ilkka Lantto

Katsokaa Unkaria. Rajat ovat kiinni, eikä sinne saapastele kuka tahansa ja mistä tahansa vaatimaan sosiaalietuisuuksia itselleen. Käydä saa kunhan paperit on kunnossa, vaan ei loisimaan loppuiäksi. Jos Suomen poliitikoille ja puolustusvoimille on epäselvää miten rajoja ja omaa kansaa suojellaan, niin kysykää Viktor Orbanilta. Hän kyllä neuvoo avuttomia ja otteensa menettäneitä päättäjiämme tässäkin asiassa. Mitä Venäjän rajoihin tulee ne eivät vuoda. Sen sijaan läntinen rajamme vuotaa elintasopakolaisia maahamme kuin seula.

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Mahdollisia tulijoita on sen verran, että en itse ainakaan näe kuin vain kaksi mahdollista lopputulosta...

1. Rajat tukitaan jotenkin ja päästetään vain ne, joista on Suomelle hyötyä.

2. Rajat pidetään suht avoimena tai jopa täysin avoimena ja samalla tuhoutuu niin yleinen terveydenhuolto kuin myös sosiaaliturva.

Kertokaa toki, jos muitakin vaihtoehtoja on.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Suomessa on 107 kaupunkia, kuntia on parisataa, maata on 300 000 km2.
Kyllä mahtuu. Ei muukalaisille pidä kuninkaiden asemaa suoda, ainoastaan turva. Järjestelyvaikeuksia on, ei kuitenkaan ylipääsemättömiä. Kansalla on kokemuksia tästä.

Muuten me suomalaiset emme tienneet että pääkaupunkiseudulla on esim vakuutusyhtiöillä 1 000 000
Neliömetriä tyhjää sisätilaa. Tämä lehtitietojen perusteella. Sen kertoivat maahanmuuttajat meille. Laskentatyön tekivät viranomaiset.

(Aivan samoin kun Kaukoidästä tulleet marjanpoimijat kertoivat että marjanne, ravinto- opilliset timanttinne mätänevät metsiinne. He myös kertoivat kuinka ne saadaan pois sieltä: Kori käteen ja metsään!)

”Suvaitsemattomuuden takana on pelko.”

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Suomeen ei mahdu yhtään ylimääräistä etelästä, mikäli olemme huolissamme hiilijalanjäljestämme, sillee globaalisti.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Ainakin 10 miljoonaa on tulossa jo ensi viikolla. Heti maanantaina pari miljoonaa Ugandan leireillä ja toiset pari miljoonaa Jordanian leireillä ostaa laivalipun ja kävelee Libyan rantaan ihan vain päästäkseen Italian rajalta Suomeen.

Tämähän se on Jyväskylän poliitikkojen suurin ongelma.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Parasta ehkäisyä on kaikkien sosiaalietuuksien lakkauttaminen. Luulen, että Suomen talveen ei ole halukkaita.

Sosiaalidemokraattien ei tule tukea haittamaahanmuuttoa, muutoin kannatuksenne sulaa ja joku muu kärkkyjä voittaa.

Varautuminen 100.000 turvapaikantulijan mahdollisuuteen, on jo puoli hyväksyntää.

Käyttäjän RaunoKujala kuva
Rauno Kujala

Onko Suomi itsenäinen maa ? Näin ainakin juhlapuheissa väitetään..ja jos asia näin on, ei rajojen 'sulkeminen'ole mitään muuta kuin poliittinen päätös..piste. Näinhän Euroopassa vastuulliset maat tekevät. Se, mitä Suomessa rajavartioston päällikkö sanoi, on taas vastuutonta ja poliittista leikkimistä. Onhan se nyt aikuisilta ihmisiltä lasten loruja, kun sisäministeriössä ei mukamas voitaisi tehdä päätös rajamuodollisuuksien aloittamisesta. Ko. ministeriön TEHTÄVÄ on pitää sisäistä turvallisuutta yllä ja oloja vakaana.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

"..ja jos asia näin on, ei rajojen 'sulkeminen'ole mitään muuta kuin poliittinen päätös..piste."

Rauno, kirjoitit rajojen sulkemisen aivan oikein lainausmerkeissä. Kun puhutaan rajojen sulkemisesta, tulee heti vastaväitteet, että Suomihan elää viennistä.
Tämä siksi, että ei rajoja suinkaan tarvitse sulkea. Riittää, kun maahantunkeutujilta vaaditaan lain edellyttämät maahantuloluvat.

Käyttäjän TuomasTommoLeppniemi kuva
Tommo von Tallrik

Tähän mennessä aiheeseen liittyvät empiiriset havainnot näyttäisivät viittaavan siihen suuntaan, että mitä isompi on tulijoiden määrä, sitä isompi muutos tapahtuu puolueiden voimasuhteissa, jossain vaiheessa koko poliittisessa järjestelmässä.

Toisaalta suuret massat lähtevät väkisinkin liikkeelle ilmastonmuutoksen aiheuttaessa enenevissä määrin katovuosia, aavikoitumista, nälänhätää, maastopaloja, vallankumouksia, massamittaista radikalidoitumista, levottomuuksia ja sotia.

Nauttikaahan yksityisautoilusta ja päivittäisistä liha-aterioistanne nyt kun vielä voitte :)

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Toki maailmasta löytyy maita joissa pakolaisleireillä asuu aivan käsittämättömiä määriä ihmisiä. Tietenkin elintaso sitten on sellainen että jos melko puhdasta vettä saa säännöllisen epäsäännöllisesti, se on jo luksusta. Suomalaista sosiaaliturvaa ei pysty tarjoamaan kaikille maailman ihmisille. Siis ihan siitä syystä että summa olisi suurempi kuin maailman bruttokansantuote. Ja joku saattaisi vielä lopettaa työtkin kun siitä ei saisi mitään.

Sataa tuhatta tulijaa ei oikein voisi asettaa turvapaikkaprosessiin. Se kun ei ole tarkoitettu massoille vaan yksittäistapausten perusteelliseen käsittelyyn. Kansainvälistä suojelua myönnetään oikeaoppisesti henkilökohtaisen vainon perusteella - ei siksi että maassa on sotaa tai köyhyyttä.

Jos rajalle tulisi 1.000.000 kaveria, tuskin sitä osattaisiin tehdä muuta kuin raapia päätä. Mitä tahansa päättäisi, vituiksi menisi. Patamustimmatkin meistä olisivat varmaan melko hellänä katsellessa rajalle nääntyvää porukkaa, mutta jos rajat avattaisiin, saisimme heittää hyvästit tuntemallemme korkeiden sosiaalietuuksien ja jokaiseen vaivaan tarjottavien ilmaispalveluiden Suomelle.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Jos rajalle tulisi 1.000.000 kaveria, joista kukin on maksanut 10.000e salakuljettajarosvoille, puhuttaisiin jo Suomen osalta 10 mrd.€:n bisneksestä.

Martti Mykkänen

Suomen poöiitikot valmiit lidäämään pakolaisten määrää 250 henkilöllä. Pakolaisia on maailmassa 65.000.000, joten jää 64.999.750 pakolaista, mutta samassa ajassa vaan syntyy 70.000.000 uutta!

Käyttäjän SebastianFranckenhaeuser kuva
Sebastian Franckenhaeuser

Ensiksikin ei tule pitää normaalina tilanteena, että Suomeen tulee yhtäkkiä 10 000 turvapaikanhakijaa. Toiseksi meidän tulisi jo nyt tehdä toimenpiteitä, joita ehdotetaan tehtävän "vakavan kriisin" aikana.

Ei ole taloudellisesti, ekologisesti eikä turvallisuuden kannalta järkevää majoittaa turvapaikanhakijoita Eurooppaan. Ihmisoikeuksiin ei kuulu se, että voi hyppiä maasta toiseen, elää tukien varassa ja hyödyntää ilmaisia palveluita.

Jos tilanne jatkuu tällaisena hyvinvointiyhteiskuntamme on mennyttä. Kuritamme tällä hetkellä vanhustenhoitoa, heitä jotka ovat Suomea rakentaneet. Samaan aikaan paremman elintason perässä tuleva turvapaikanhakija nostaa tukia ja saa laajemmat palvelut jopa kuin mitä Suomen kantaväestölle myönnetään.

Suomi velkaantuu seuraavanakin vuonna ja tähän turvapaikkashoppailuun käytetään rahaa miljardeja. Tilanne on tullut tiensä päähän ja tarvitsemme pikaista muutosta nykyiseen tilanteeseen.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

No, sosiaalidemokraateista (ja vihreistä, vasemmistoliitosta sekä ruotsalaisesta kansanpuolueesta, sekä Mykkäsen suulla kokoomuksessa) on esitetty vaade että vuosittain otettaisiin kiintiössä 10 000 turvapaikanhakijaa, joten ainakin demareille se on normaalia.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Vuosittain pitäisi tietenkin ottaa vähintään 10 000 kiintiöpakolaista. Heidäthän on valmiiksi tutkittu. Kukaan ei kai ole pitänyt normaalina tilannetta, jossa tulee "yhtäkkiä" 10 000 paperitonta rajalle, mutta 10 000 turvapaikanhakijaa vuodessa, kiintiöpakolaisten lisäksi siis, vastaa tavallisten ihmisten normaalikokemusta pohjoisella pallonpuoliskolla.

Käyttäjän Ari-PekkaLeppnen kuva
Ari-Pekka Leppänen

Tuo 100 000 tulijaa perustuu 2015 lukuihin kun Saksaan ja Ruotsiin tuli 2% väestöstä lisää eli Suomen kohdalla puhutaan 100 000:sta. Toisaalta jos samaa matematiikkaa jatkaa ja vertaa syksyyn 2015 niin jos Suomeen tulee 100 000, samaan aikaan Ruotsiin tulisi 500 000 ja samaan aikaan Saksaan 3 000 000 tulijaa. Silloin kaiken kaikkiaan Euroopassa liikkeellä pitäisi olla miljoonia ihmisiä....ehkä se kuuluisa 10 000 000. Siinä tilanteessa koko Eurooppa olisi kaaoksessa ja EU luhistumisen partaalla.

Käyttäjän RaunoKuha kuva
Rauno Kuha

Oikein hyvää tekstiä joka sanoo paljon, mutta toisaalta ei sano oikeastaan yhtään mitään. Tärkein mikä jäi saanomatta on se, että jo 100 000 turvapaikan hakijan tulo maahan romahduttaa Suomen yhteiskuntajärjestelmää kauttaaltaan. Vaikutus on yleisen turvallisuuden romahtaminen, rikollisuuden rakenteen ja määrän nousu, naisrauhan katoaminen (vrt. Ruotsi), sosiaaliturvajärjestelmän ylikuormitus ja valtionkassavarannon loppuminen. Nämä yhdessä aiheuttavat kansakunnan yhteiskuntarauhan romahtamisen ja voimakkaiden sisäisetn kiistojen nousun. Lisäksi Suomeen syntyisi vahvoja sisäisiä rinnakkaisyhteiskuntia jotka eivät noudata Suomen lakeja.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Nyt väläytellään miljoonan maahantulijan mahdollisuutta, jotta kansa helpottuneena hyväksyisi 100 000/v.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

"1. skenaario on "normaalitilanne", noin 10 000 hakijaa/vuosi, mikä on edelleen selvästi yli vuotta 2015 edeltävän normaalin."

Perussuomalaisia lukuunottamatta 10 000 per vuosi on puolueiden piirissä haluttu uusi normaali.

Jos muistelee mitä eri puolueet ovat pakolaistilanteesta esittäneet, niin ainakin demareista on varapuheenjohtajan suulla esitetty että 10 000 turvapaikanhakijaa pitäisi ottaa kiintiössä joka vuosi. Toki tuon saman lukeman vaatimukset ovat esittäneet vasemmistoliitto, RKP ja vihreät, sekä Mykkäsen suulla kokomuus.

Se vaan että 10 000 on valtaisa määrä vuodessa kun yhden tulijan vuorokausikustannus kerrannaisvaikutuksineen (ylläpito, oikeusapu) on helposti 200 euroa alkuvaiheessa ja humanitäärinen maahanmuutto on pitkälläkin aikavälillä miinusmerkkistä.

Ja yhteen kysymykseen en ole saanut vastausta tästä 10 000 turvapaikanhakijan vuotuisesta kiintiöstä; mitä tapahtuu spontaanille turvapaikanhaulle eli siirtolaisuudelle? Eikö se tule kiintiön päälle?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Tulee se. Vaikka kuinka itkisit.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Juu, mutta vuodessa 10 000 + spontaanit tulijat niin itkemme pian kaikki. Loppuu rahat kesken vaikka halu auttaa ei loppuisi. Ilmastonkin kannalta tuhoisaa kun Suomessa asuvan hiilijalanjälki on suuri (ymmärrettävistä syistä, lämpötilat vaihtelee vuosittain jopa 70 astetta ja asua sekä liikkua pitää)

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Jos otetaan Suomeen 10 000 kiintiöpakolaista vuodessa, on kansainvälinen turvapaikkasysteemi muutettava totaalisti. Sen sijaan, että suojelun tarve selvitettäisiin Suomessa, joka ikinen turvapaikan hakija tulisi passittaa UNHCR:n leirille, jossa tuo suojelun tarve sitten ehdittäisiin selvittää kaikessa rauhassa.

Tästä olisi kyllä paljon hyötyä:
- päästäisiin eroon "röyhkeimmät ensin" -periaatteesta
- voitaisiin antaa etusija naisille ja lapsille
- turhimmat onnenonkijat karsiutuisivat itsestään tietäessään pääsevänsä leiriin eikä elämään tulonsiirroilla Suomen sosiaaliturvaan loppuiäkseen

Ennen kuin päästään kansainväliseen sopimukseen uudenlaisesta käytännöstä, 10 000:n kiintiöstä on Suomen aina vähennettävä kulloinenkin spontaanien turvapaikanhakijoiden yhteismäärä.

Kantokyky ei ole vitsi eikä loihdittavissa ongelmattomaksi korulausein – sen rajallisuus on luonnonlaki.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Vähän erikoinen tulkinta suomen kielen sanasta "kiintiö". Ei sovitusta kiintiöstä voi ruveta mielivaltaisesti vähentämään yhdellä viikolla yhtä ja toisella toista. Kiintiöpakolaiset ovat kiintiöpakolaisia, turvapaikanhakijat turvapaikanhakijoita.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Kenen kanssa "sovitusta"? Suomen ei pidä sopia yhtään mistään muusta kuin että se ottaa pakolaisia ja turvapaikanhakijoita yhteensä enintään 10 000 /v. Jos kiintiö on siihen huono sana, puhutaan sitten vaikka katosta tai enimmäismäärästä.

Mutta siinä tapauksessa, että ehdotukseni mukaan spontaanit turvapaikanhakijat käännytettäisiin Suomen rajalta kaikki suoraan UNHCR:n leirille, sieltä leireiltä voitaisiin vuosittain ottaa täydet 10 000 tilalle, antaen etusija naisille ja lapsille.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner Vastaus kommenttiin #73

Esimerkiksi Lähi-idän kulttuureissa naisilla on usein tukalat oltavat, eli miehet päättävät pitkälti naisten elämästä, naiset ovat ikään kuin miesten omaisuutta. Siksikin meidän kannattaa ottaa lähinnä naisia näiltä leireiltä, kotoutuminen helpottuu kun naisten ei tarvitse pelätä miehiään(kunniaan liittyviä rangaistuksia).

Ps. Ja ehkäpä maalla asuvat miehet löytävät itselleen oivan puolison :)

Harri Ikonen

Onko kukaan havainnut, että turvapaika(liike)toimintaan annetavasta rahasta olisi ollut puulaa, päinvastoin, siinä ei ole mitään ylärajaa.
Kaikesta muusta voidaan kyllä tinkiä mm. suomalaisten vanhusten ja sairaiden hoidosta. Jos seuraava aalto tulijoita on edes se 10.000, merkitsee se pienimuotoista sisällissotaa.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Kokoomusnuoret pyytää kommentteja maahanmuuttopoliittiseen ohjelmaansa: https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSd4Q6qcku...

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Helsingin katukuvasta päätellen ”normaalitilanne” näyttäisi olevan jo nyt ”normaali.” Kymmenessä vuodessa tilanne ”normalisoituu” entisestään ja tuloksena saattaa olla yhteensä 100 000 turvapaikanhakijaa.
Maahanmuuttoviraston toimintakertomuksessa vuodelta 2017 sen osiossa ”Vireille tulleet ja ratkaistut asiat” nähdään, että vuonna 2016 vireille tuli 86 686 asiaa ja vuonna 2017 luku oli 122 957 asiaa.

https://migri.fi/documents/5202425/5915665/Maahanm...

Käyttäjän nikkeli88 kuva
nico nyman

100000 läpsyttelijää jolle islam on elämän tarkein asia ja ainut ohjenuora sekä sharia ainut laki jota halutaan, ei helvetti, tulisi edes niitä vainottuja kristittyjä mut nää muslimithan tappaa ne kaikki jo matkalla libyasta italiaan... Heittävät laidan yli koska allah vaatii sitä koska islamin pitää levitä ja valloittaa maailma...

Käyttäjän SakariRajamaki kuva
Sakari Rajamäki

"Rajavartiolaitos on esittänyt kantanaan, ettei edes rajatarkastusten pysyvä palauttaminen kaikille rajoille, saati maarajojen tehokas sulkeminen tämäntyyppisten ihmismäärien kulun estämiseksi ole mahdollista nykyisillä resursseilla ja organisaatiolla"

Onkohan blogisti käynyt armeijaa? Minulle opettiin siellä, että jos rajavartiat eivät suoriudu tehtävistään pitää ylimääräisiä maahantunkeutujia loitolla kutsutaan armeija avuksi. Vaikka Suomi on pieni maa, niin meillä on Euroopan mitta kaavassa suuri armeija. Meillä on lähes miljoonan miehen reservi, jos ei siitä riitä miehiä puolustamaan rajojamme niin jo on ihme. Ja kannattaa muistaa, että aika monta maahantunkeutujaa me pysäytettiin vuonna 1939-1945

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

"Ja kannattaa muistaa, että aika monta maahantunkeutujaa me pysäytettiin vuonna 1939-1945"

Raatteen tiellä niitä makasi hangessa 12.000 kpl tien molemmin puolin.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Niin, nyt puhuttiin normaalioloista.

Kauanko ajattelit pitää reservin aseissa ja rajoja vartioimassa, jos pakolaiskriisi aktualisoituu?

Vai tuleeko Suomesta pohjoinen Rhodesia, jossa jatkuvalla rotaatiolla kutsutaan osa reservistä palvelukseen ja rajoja vartioimaan?

Eikö olisi järkevämpää ennaltaehkäistä muuttovirtoja ja vahvistaa rajavartioston valmiutta säännellä maahantuloa esim. teknisillä välineillä ja fyysisillä esteillä.

Käyttäjän SakariRajamaki kuva
Sakari Rajamäki

Niin kauon kun tarve vaatii.

"Vai tuleeko Suomesta pohjoinen Rhodesia, jossa jatkuvalla rotaatiolla kutsutaan osa reservistä palvelukseen ja rajoja vartioimaan?"

En tunne Rhodesian tialannetta, mutta Suomesta voisi tulla pohjoisen Unkari. Ei Unkarikaan pidä joka ainoaa sotilasta rajojaan turvaamassa, mutta aika hyvin se on hoitanut hommansa. Ja on totta, että aika kalliiksi ainakin sen aidan rakentaminen on tullut. Mutta on selvää, että oman puolustaminen on usein kallista puuhaa, mutta isänmaan edun takia se täytyy tehdä.
EIkö mielestäsi olisi pitänyt vuonna 1939 puolustaa isänmaata, sillä verukkeella että se tuli suomelle todella kalliiksi?

Käyttäjän SakariRajamaki kuva
Sakari Rajamäki

Tää on vähän samaa logiikka kun valitetaan miten kalliiksi tulee pakkopalautukset. Kallista se on pitää paikkansa, mutta tulee moninkertaisesti kalliimmaksi elättää ihmisiä täällä koko elämänsä. Lisäks se lisää vetovoima tekijöitä jos täältä ei ketään palauteta.

Käyttäjän SakariRajamaki kuva
Sakari Rajamäki

Ei Unkari ole todellakaan ainoa mää pakolaiskriisin aikana, joka on käyttänyt armeijaa rajojaan turvaamaan. Tietysti käytetään aluksi vain joukkojenhallinta aseita maahantunkeutujia vastaan, mutta jos sotilaita ammutaan kovilla, niin sitten kovat piippuun.

Esim. Espanjalla saisi olla paljon kovemmat otteet maahantunkeutjien kohdalla. Jos rajavartyioita heitetään palavilla pommeilla. Tälläin pitäisi sotilaat kutsua paikalle kovat piipussa. Kyllähän Israelinkin armeija ampuu kovilla väkijoikkoon jos se muu ei auta.
Ikävä kyllä Espanjassa on vallassa avaajankin edustama hyysäävä sosiaalihallitus, juoten turhatoivo, että maahantunkeutujiin käytettäisiin riittävästi voimatoimia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset