Kepillä muurahaispesää Uskalla sohia!

SDP ei kannata lihaveroa – mikä ihme on kestävän kehityksen ALV?

  • Kuva: Eetu Kinnunen
    Kuva: Eetu Kinnunen

Helsingin Sanomien vaalikoneessa esitetään väite: ”Suomalaisia pitäisi ohjata vähäisempään lihansyöntiin, esimerkiksi verotuksen keinoin.” SDP:n pekonipastastaan tunnettu puheenjohtaja Antti Rinne vastasi tähän kysymykseen kyllä, mutta täsmensi ettei kannata lihaveroa. Tästä syttyi keskustelu, jota on jatkettu Ylen puolueiden puheenjohtajille järjestämästä tv-tentistä viikonlopun yli tämän viikon alkuun. Muun muassa Maaseudun tulevaisuus on ihmetellyt demareiden linjausta.

Mikä se linja sitten on? SDP on itse asiassa varmaankin ainoa suomalainen puolue, jolla on selkeä, puoluekokouksessa päätetty kielteinen kanta lihaveroon. 2017 nimittäin Demarinuoret jättivät puoluekokousaloitteen lihaveron käyttöönotosta ja se hylättiin selkein lukemin. Muistan tuon päätöksen itsekin, sillä olin sitä tekemässä ja itsekin äänestin lihaveron käyttöön ottamista vastaan. Se olikin ainoa nuorten aloite, jota puoluekokouksessa vastustin.

Fiksua ympäristöohjausta kulutusmoralisoinnin sijaan

Tarve kulutuksen ohjaamiseen ilmasto- ja ympäristöperusteisesti tunnustetaan SDP:ssä yleisesti. Pistemäiset haittaverot, kuten liha-, lento- ja muoviverot tekevät kuitenkin verojärjestelmästä monimutkaisen, sekavan ja pahimmillaan vääristäviä kannustimia ja epäoikeudenmukaisuuden tunnetta synnyttävän kokonaisuuden. Jo nyt suomalainen verojen, verovähennysten ja tukien viidakko on tarpeettoman hankala.

Haitallista tilannetta ei kannata korjata huonolla keinolla. Siksi demarit päättivät vastata tähän keskusteluun keksimällä jotain parempaa. Mallia kutsutaan Kestävän kehityksen arvonlisäveroksi. Siinä ruoan ja päästöjä vähentävien palveluiden ALV:tä alennetaan. Lisäksi ALV:hen luodaan päästöperusteinen komponentti, joka on sitä suurempi, mitä suuremmat päästöt. SDP haluaa, että ympäristöverotus sisältää myös positiiviset kannustimet.

Lihan ilmastopäästöt vaihtelevat

Vaikka ”liha” voitaisiin todeta ilmastolle haitalliseksi, esimerkiksi siipikarjan, possun ja naudan liha ovat kaikki erilaisia hiilijalanjäljeltään. Lisäksi hiilijalanjäljen kokoon voidaan lihakarjan kasvatuksessakin vaikuttaa esimerkiksi ruokinnan ja jalostuksen kautta. Myöskään kaikki kasvikset eivät ole mitään ekotekoja. Toiselta puolen maailmaa lennätettyjä avokadoja tai espanjalaisia tomaatteja parempia vaihtoehtoja löytyy lähempää.

Kotimainen kaura, juurekset ja silakka ovat hiilijalanjäljeltään pienimpiä elintarvikkeita. Ne halpenisivat merkittävästi nykyisestä. Tämä parantaisi kotimaisten maataloustuottajien, kalastajien ja elintarvikevalmistajien kilpailuasemaa. Se myös tekisi terveellisestä ruokavaliosta edullisemman valinnan.

Mallia on tarkasteltu EU:n suhteessa ALV-direktiiviin ja olemassa olevien ennakkotapausten perusteella se on mahdollista toteuttaa sisämarkkinasäännösten puitteissa. Se kohtelee suomalaista ja muualta tuotavaa tuotetta tai palvelua neutraalisti kohdistuessaan vain päästöihin.

Ratkaisuna oma vaihtoehto

Herännyt lihaverokeskustelu osoittaa sen, kuinka hankalaa poliittisessa keskustelussa on esittää kanta, joka poikkeaa jonkun muun esittämästä ”kyllä-ei” -asetelmasta. Kuitenkin kyky esittää ratkaisuja valmiiden laatikoiden ulkopuolelta on juuri sitä, mitä Suomi tarvitsee.

Tuoreeltaan julkaistussa ilmastobarometrissä 83 % suomalaisista kokee, että ilmastonmuutoksen hillitsemisellä on kiire. 70 % suomalaisista haluaa, että ilmastopolitiikka nostetaan seuraavan hallituksen kärkiteemojen joukkoon. Puolet suomalaisista olisi valmiita nostamaan lihan, maidon ja fossiilisten polttoaineiden verotusta. Kolme neljästä on sitä mieltä, että päästöjen aiheuttajien pitäisi maksaa päästöistään.

Nyt kaikkien suomalaisten poliittisten liikkeiden, jotka eivät halua tyytyä 17 % kannatuspotentiaaliin tulisikin esittää omat keinonsa siihen, miten kansalaisten enemmistön toiveisiin vastaavat. Muiden esittämien keinojen vastustaminen ei riitä. Etenkin, kun lähes kaikkien puolueiden ohjelmissa väläytellään 2030-luvun ensimmäiselle puoliskolle sijoittuvia vuosilukuja hiilineutraalista Suomesta.

Kun SDP ei pitänyt perustuloa hyvänä tapana ratkaista kaikkien tunnustamia suomalaisen sosiaaliturvan ongelmia, paneuduimme asiaan ja esitimme oman perusturvamallimme, Yleisturvan. Lopulta saimme sen läpi keskustelussa, erityisesti kun muutkin puolueet joko luopuivat vastikkeettoman perustulon tavoittelusta (Keskusta) tai totesivat sen toteuttamisen vaativan vaiheittain etenemistä (Vihreät).

Kun emme pitäneet liha- ja lentoveroista, suunnittelimme sen sijaan oman, paremman mallimme, kestävän kehityksen arvonlisäveron. Se on osa SDP:n tulevaisuuslinjaa, jossa osallistumme aina keskusteluun rakentavalla ratkaisuvaihtoehdolla.

Muiden puolueiden ei tarvitse pitää meidän mallistamme. Mutta toivomme, että pelkän ”EI” -linjan sijaan ne esittävät paremman vaihtoehdon. Koska me uskomme, että rakentavasta vuoropuhelusta syntyy sama suunta 2020-luvun Suomelle.

Eetu Kinnunen

Kirjoittaja on Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri ja Demarinuorten ympäristötyöryhmän puheenjohtaja

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (32 kommenttia)

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Nykyinen EU:n arvonlisäverodirektiivi on nimenomaisesti rajoittanut alempien arvonlisäverokantojen soveltamista eri tuotteisiin ja palveluihin sekä rajoittanut arvonlisäverokantojen tasoa. EU-tuomioistuin katsoi esimerkiksi Ison-Britannian energiaremontteja koskeneen veronalennuksen EU-oikeuden vastaiseksi. Siksi EU on tehnyt arvonlisäverotuksesta tehokkaan käytön ohjaustyökaluna vaikeaksi. Edellä kuvattu komission uudistusesitys voisi kääntää tilanteen päälaelleen. Siksi kestävän kehityksen arvonlisäveron tehokas käyttö voi olla mahdollista jo lähitulevaisuudessa."- linkittämästäsi Lauri Finerin blogista

Tämä on toinen tapa sanoa, ettei "kestävän kehityksen arvonlisäverosta" tule mitään, ennen kuin se hyväksytään koko EU:n kattavaksi. Eli siitä ei - onneksi - tule mitään ainakaan meidän elinaikanamme. Neutraliteetti on verotuksen tärkeimpiä periaatteita.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Ei onneksi tule mitään, eli siis toivot, ettei tehokasta ilmastopolitiikkaa kyetä toteuttamaan? No, onneksi äänioikeutettujen enemmistö on kanssasi eri mieltä!

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Pientä ajattelua.
Lihavero vain Suomeen EUssa olematonta.
Kysykää Lipposelta!

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

Poliitikolla on tarkka korva. Ensin ollaan jotain mieltä ja, kun se ei ollutkaan äänestäjän mieleen, niin ollaan sitten toista mieltä. Selkärangatonta porukkaa. Jos nyt ollaan jotain mieltä, niin ollaan sitten sitä mieltä. Ei kaikkien mieliksi voi olla.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Jos päättäjät olisi oikeasti huolestuneita jostain päästöistä ja ekolookisuudesta niin lihaa kannattaisi tuottaa tässä maassa mahdollisimman paljon eikä verottaa maaseutua kuoliaaksi.

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymp%C3%A4rist%...

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Mitä erityisesti maaseutuun kohdistuvia veroja on olemassa? Maataloustuotantoahan tuetaan Suomessa parilla miljardilla vuosittain. Lisäksi muitakin elinkeinotukia on kohdistettu maaseudulle.

Käyttäjän tervoneneduskuntaan kuva
Janne Tervonen

Ja Helsingissä asumista tuetaan isommalla summalla, maataloustuella saadaan kaiklle ruokaa, toisella tuella tehdään kiinteistösijoittajat rikkaiksi. Elinkeinotukia maksetaan eniten matkustajalaivoille, millaista ruokaa niillä saadaan?

Maaseudulla on pitkät matkat eikä julkista liikennettä, polttoainevero, käyttövoimavero, pitkät asiointimatkat ja vaikkapa kaupassakäynti korkeampine hintoineen, ovat maaseutuun kohdistettua piiloveroa.

Olli Kirsi

Onko Matti edes lukenut linkkaamaansa juttua? Koko jutussa ei mainita kertaakaan sanoja päästö, hiilidioksidi, ekologinen tai *jalanjälki.

Olli Kirsi

Haluaisin tietää lähteesi tomaatti-väitteelle? Jätän tähän muutaman luotettavan tahon jutun elintarvikeiden tuottamisesta/kuljettamisesta.

https://yle.fi/uutiset/3-10470769

https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/la...

Käyttäjän MarkkuKoivisto kuva
Markku Koivisto

Mitä tähän kestävän kehityksen ALV:hen tulee sekä Finer että Rinne molemmat puheenvuoroissaan lisäävät sen nykyisen ALV:n päälle. Sanna Marin taas on lihaverosta "erittäin samaa mieltä. ALV:n alentamisesta joiltakin tuotteilta kukaan heistä ei puhu mitään.
Jospa koettaisitte keskenänne päästä yksimielisyyteen, mikä se oikein on.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Homma toimii siis niin, että yleistä ALV:tä lasketaan ja ilmastolle hyviksi katsottuja tuotteita ja palveluita sijoitetaan alempaan verokantaan. Lisäksi päälle tulee tämä liukuva päästökomponentti.

Kokonaisverokertymä ja -veroaste pysyvät samoina.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

"ilmastolle hyviksi katsottuja tuotteita ja palveluita sijoitetaan alempaan verokantaan"

Ts. kotimaista suosittaisiin ja olet maininnut mm. kotimaisen lihan, juurekset, kauran ja silakan. Kuinkahan muut maat suhtautuisivat protektionismiin?

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Vai oikein kestävän kehityksen arvolisä :D :D, anna mun kaikki kestää :D

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Kovin on sekavaa sdp:n toiminta. Kummatkin puheenjohtajat kannattavat lihaveroa tai verolla vaikuttamista eläinperäisten tuotteiden osalta. Siis Rinne ja Marin. Rinne sanoi myös, että seuraavalla hallituskaudella asia selvitetään.
Ilmastokeskustelu on toki lähtenyt omiin todellisuuksiinsa ja ylellä sekä hesarilla on totuusmedioina siinä oma osuutensa.

Voimmeko suosia omin päätöksin joitain kotimaisia tuotteita? Ainakaan eu tuontiin emme voi näin vaikuttaa. Tuskin ilman unionia muihinkaan tuotteisiin.

Lisäksi monet kasviperäiset tuonti tuotteet aiheuttavat enemmän päästöjä kuin jotkin eläinperäiset tuotteet, kuten sika, broileri. Eivätkä kasvihuone tomatiit ja kurkutkaan ole mitään hyviä tuotteita kalori/päästö suhteeltaan. Ne eivät ole erityisen hyviä edes kiloina mittattuna verrattuna sikaa tai broileriin.

Kalaa taas pitäisi suosia, niin terveyssyistä ja päästöjenkin osalta se on hyvä vaihtoehto. Varsinkin kotimainen vähän arvostettu villikala on erittäin hyvä. Hauki, ahven, silakka ja särki esimerkiksi.

Pussi päähän ja äänestä demaria. Verot ylös, julkiset menot vielä ylemmäs. Lisää velkaa.

Kasvisruokavalio=vähäiset päästöt eivät välttämättä pidä paikkaansa kaikkien kasvistuotteiden osalta. Lisäksi jos vertailuun otetaan tuotetut kalorit, niin tilanne eläinperäisiin tuotteisiin pienenee monilla tuotteilla. Naudaliha säilyy kyllä ykkösenä päästölähteenä. Tästä löytyy uutisia ja tutkittua tietoa. Mutta tämän päivän tilanne kaikkien asioiden kohdalla näyttää olevan, että vain yksi mielipide on totuus ja muut huudetaan kumoon.

Ei näytä tulevaisuus hyvältä. Eikä se olekkaan. Huominen on huonompi ainakin euroopassa jos tämä nykyinen meno jatkuu.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Blogisti ei liene käynyt ainakaan talvella kaupan vihannesosastolla: lukuun ottamatta kotimaisia juureksia, joista lähinnä ostetaan perunaa, porkkanaa ja keltasipulia, lähes kaikki muu on tuontitavaraa. Varsinkin hedelmät.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Kotimaista omenaa sai ainakin vielä viime viikolla Jyväskylän S-marketeista, vieläpä kahta eri lajiketta. Oli oikein hyvää.

Myös muuten kuin lentokoneella tuotavat vihannekset ovat ihan ok. Riisi ja avokado pahoja, ensimmäisestä tulee päästöjä ja jälkimmäinen kuluttaa tuhottomasti vettä.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #18

https://yle.fi/uutiset/3-10002770

Lieneekö ilmastoystävällistä?

No päästöt kasvavat pitkälle tulevaisuuteen. Nähdään ehkä vaikutuksia. Tähän asti pelottelut eivät Juuri ole toteutuneet.

Ennemminkin tämä pelottelu on oiva tapa vielä hiukan kiristää ruuvia.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #18

Niinpä, joistain marketeista saa talvella kotimaista omenaa, jos saa, mutta muut hedelmät ovat ulkomaisia. - Pelkkää näpertelyä hedelmienkin kohdalla.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Rinne Ylen vaalikoneessa:

Ihmiset päättävät itse siitä, mitä he syövät, mutta tämä vaihtoehto selvitetään alkavalla vaalikaudella. SDP on esittänyt ilmasto- ja ympäristövaikutukset huomioon ottavaa kestävän kehityksen arvonlisäveroa. Verotuksen keinoin on mahdollista ohjata kulutusta kestävämpään suuntaan.

"Lihan ilmastopäästöt vaihtelevat

Vaikka ”liha” voitaisiin todeta ilmastolle haitalliseksi, esimerkiksi siipikarjan, possun ja naudan liha ovat kaikki erilaisia hiilijalanjäljeltään. Lisäksi hiilijalanjäljen kokoon voidaan lihakarjan kasvatuksessakin vaikuttaa esimerkiksi ruokinnan ja jalostuksen kautta. Myöskään kaikki kasvikset eivät ole mitään ekotekoja. Toiselta puolen maailmaa lennätettyjä avokadoja tai espanjalaisia tomaatteja parempia vaihtoehtoja löytyy lähempää."

- Virkamiehet laskisivat/arvioisivat kunkin ruoka-aineen alvin, niinkö? Vai kuinka se käytännössä menisi?

https://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaali2019/2/ehdo...

Käyttäjän TapioLehtimki kuva
Tapio Lehtimäki

"- Virkamiehet laskisivat/arvioisivat kunkin ruoka-aineen alvin, niinkö? Vai kuinka se käytännössä menisi?"

Tuota jäin itsekin miettimään. Se, että pistemäinen raippavero ristitään "kestävän kehityksen alv:ksi" on hyvin rinnemäinen tapa ratkaista ongelma. Eli ei ratkaista ongelmaa (jota ei kenties ollut olemassakaan) vaan luodaan tukku uusia ongelmia.

Verotuksen hurskas tarkoitushan on ohjata kansalaisten kulutustottumuksia terveempään suuntaan. Eli toisin sanoen vetää häikäilemättä välistä siellä missä kauppa käy, vaikka veroprosentti olisi mikä. Alkoholistit ostavat viinansa hinnalla millä hyvänsä ja syrjäkyliltä työssäkäyvien on pakko saada kärryjensä tankit täyteen löpöä.

Rinteen "keksimä" verotuksellinen ohjausautomaatti on niin ikään ollut olemassa jo liikevaihtoveron ajoista lähtien. Ennen yksi tuon automaatin tärkeimmistä tehtävistä oli ohjata kulutustottumuksia suosimaan kotimaista tuotantoa. Litteroituna juupas-eipäs-Rinteen soutaminen ja huopaaminen tarkoittanee sitä, että nyt kyseisen ohjausmekanismin painopisteitä olisi tarkoitus justeerata ja laskea vanhalle mekanismille uudet parametrit. Toisin sanoen rasvata ruoska mehiläisvahalla mineraaliöljyn sijaan.

ALV-verokantojen myllääminen ei silti edellytä uuden verotuksellisen nimihirviön pihtisynnytystä, vaan tolkuttomasti virkamiestyötä ja tutkimusta - joka ei rajoittuisi pelkästään yksittäisten ruoka-aineiden arviointiin. Kaikki kaupasta löytyvät hyödykkeet prinssinnakeista painepesureihin olisi arvioitava uudelleen kestävän kehityksen puntarissa. Eihän liha suinkaan ole ainoa suomalaisten terveyttä ja maailman ekologista tasapainoa uhkaava tekijä.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Rinne on sekaisin kuin seinäkello. Demareiden mahdollisuus vaaleissa; Rinteelle saikkua yli vaalien. Lippostakin vaarallisempi (presidenttivaalit) maamiina...

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Rinne sanoi lopulta selkeästi että SDP ei kannata lihaveroa. Hyvä niin.

Käyttäjän juhalehtonen kuva
Juha Lehtonen

Antti osaa hienosti vastata samaan kysymykseen kyllä ja sitten minuutin päästä ei. Gallupit kiittää, kun Antti kannattaa kaikkea ja kaikki Anttia.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Tässähän sitten SDP on Vihreiden rinnalla siirtämässä verotuksen painopistettä kohti tasaveroa. Hauskaa hallitusta! (Sdp, Kok, Kesk, Vihr, Vas)

Oikeastihan näissä ympäristöveroissa ei ole kyse mistään muusta kuin köyhien sulkemisesta kulutusjuhlien ulkopuolelle, ettei juhlat päättyisi liian pian. Ennenvanhaan, solidaarisuuden aikaan, niukat hyödykkeet laitettiin kortille sen sijaan, että niiden hintaa olisi korotettu keinotekoisesti.

Paljonko maksaa uusi maapallo?

Vaalit ja mitä sitten tapahtuu

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kestävän kehityksen ALV voitaisiin kohdentaa aivan mihin kertakulutushyödykkeeseen tahansa (esim. kertakäyttövaipat, vessapaperi, kertakäyttöastiat jne.)

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/03/21/sdpta-luo...

Tässä Rinne sanoo suoraan haluavansa lihalle korkeamman veron kuin kasviksille. Kyllä se on vero lihalle eli lihavero, vaikka puolueen pojat mitä puppua päästelisivät.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Minkähänlaisia alvikantoja demarit suunnittelevat, nousisiko lihan alv elintarvikkeiden 14 %:sta yleiseen 24 %:in ja kotimaisten ruokatarvikkeiden alv laskisi alimpaan 10 %:in, vai tulisiko uusia alv-prosentteja.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Paras tuotto lihaverolle saataisiin tuolla 24% alvilla kaikille lihoille ja makkaroille.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #32

Aika monella taitaisi nousta siitä iho kananlihalle.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #33

Toisaalta moni suomalainen kärsii ns. elintasotaudeista...

Käyttäjän TapioLehtimki kuva
Tapio Lehtimäki

SDP ei tosiaan ole oikein onnistunut saattamaan sanoiksi tavoitteitansa. Jos lihalle on suunnitteilla vero, joka on korkeampi kuin kasvistuotteille, niin lihaverohan se on. Ei kai sitä makeisveroksikaan voi kutsua.

Rinteen ohjeilla ei onnistuisi edes talon maalaaminen, vaikka Antti itse olisi kipaissut rautakaupasta tykötarpeet maalarille niin, että työmaalla maalaria odottaisi valkoinen ja musta maalipänikkä:
"Emmä sanonut että siitä pitää tehdä valkoinen. Siitähän ei nimenomaan pitänyt tehdä valkoista. Eikä mustaa. Eikä herranähköön harmaata. Yäk. Vaan ihan samanlainen musta kuin noi kaikki muutkin, mutta vaaleampi. Sellainen lumihankeen sointuvan musta."

Ari Ojala

SDP:n kohdalla tämä tarkoittaa, että laitetaan elintarvikkeille TUPLA-ALV.

Lainaus Uuden Suomen jutusta
"Elintarvikkeiden kohdalla tämä tarkoittaisi pelkistetysti sitä, että tavallisen arvonlisäveron päälle tulisi lihaostoksilla korkeampi lisävero ja kasviksia ostaessa matalampi. Finér kirjoitti taannoin blogissaan, että veroeron on oltava riittävän suuri, ”jotta se vaikuttaa riittävästi hintaan ja sen myötä myös kulutusvalintoihin”.
SDP:n Rinne ja kumppanit ei vain kerro äänestäjille, että heiltä on tulossa uusi verotus jossa tuoteille asetetaam kaksinkertainen verotus. Eli nostetaan sekä lihan, että kasvisten verotusta tuplaamalla ne.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset