Kepillä muurahaispesää Uskalla sohia!

Kaikki blogit puheenaiheesta Juha Sipilä

Saudit teloittivat ihmisoikeusaktivistin - jatkaako Suomi aseiden myymistä?

 

Eilen Saudi-Arabia teloitti julkisesti miekalla ihmisoikeusaktivisti Esra al-Ghamgamin. Hänen rikoksensa oli rauhanomaisiin mielenosoituksiin osallistuminen ja demokratian vaatiminen. Rikokset valtiota vastaan johtivat kuolemantuomioon oikeudenkäynnissä, jossa hänellä ei ollut edes mahdollisuutta puolustautua. Al-Ghamgam ei ole ainoa vankilassa virunut ihmisoikeusaktivisti, eikä varmastikaan viimeinen, jonka Saudi-Arabia teloittaa.

Juha Sipilä aikoo eheyttää oman työnsä jälkiä

Pääministeri Juha Sipilä ilmoittautui keskustan ehdokkaaksi Oulun vaalipiirissä teemalla ”eheämmän yhteiskunnan rakentaminen”. Ensiksikin täytyy - tokikin vain kohtuullisessa määrin - toivottaa Juhalle onnea ja kiittää siitä, että hän lähtee mittauttamaan kannatustaan ilmeisemmin ensin keskustan Pohjois-Pohjanmaan jäsenvaalissa ja mahdollisesti siitä läpi päästyään eduskuntavaaleissa.

Avoin kirje Juha Sipilälle – tuomitse Soinin aborttikannanotto

Arvoisa Pääministeri ja Keskustan puheenjohtaja Juha.

Lähestyn sinua näin avoimella kirjeellä, koska hallituksesi ministeri on ottanut jälleen kerran vapauksia, joita muillakaan hallitusta edustavilla herroilla ei ole eikä pidäkään olla, koska ministeri ei vaan voi lausua ihan mitä vain todeten, että ajatukset ovat henkilökohtaisia mielipiteitä ja vetoamalla sananvapauteensa.

Bingopelejä ja bolshevismia

Mehiläisenpistoja, orwellilaisia pisteytysmekanismeja ja toistuvia viivästymisiä; kyvyttömien hallitusten bingopelissä tällä rivillä varmaan jokainen Suomen kansalainen ansaitsisi nyt ilmaisen kahvipaketin. Sipilän kolmivuotinen hallituskausi on tähän mennessä ollut lähes täysi farssi. Deadlinet hallituksen tärkeimpien uudistusten osalta ovat jatkuvasti siirtyneet eteenpäin ja samalla asettaneet koko Suomen kuntasektorin sekaannuksen tilaan.

Keskustapuolueen kivireki

Ylen eilen (5.7.2018) julkaisemassa puoluekannatusmittauksessa keskustan kannatus oli luisunut alaspäin 16,6 prosenttiin.  Laskua tuli sinänsä tavanomaiseen vaihteluväliin mahtuva tasan yksi prosenttiyksikkö, mutta tausta-aineistosta käy ilmi, että lasku tuli nimenomaan kyselyn kahden viimeisen viikon aikana.

Kesäkuun 2018 alussa pidetyn Sotkamon puoluekokouksen jälkeen keskustan kannatuksen piti lähteä nousuun, mutta toisin kävi. Lopputulos ei yllätä. Sotkamossa päähuomion sai pikkuhelikopterin lennättäminen ja ns. kakkaralla leikkiminen.

Liian hyvä ja halpa

Suomalainen terveydenhuolto hoivapalveluineen on ehdottomasti liian hyvä ja halpa. Niinpä Juha Sipilän kekosininen hallitus on ottanut sen kansalliseksi kärkihankkeeksi tilanteen korjaamiseksi. Lisää kustannuksia ja heikommat palvelut pitää saada, jotta oikeistopoliitikkojen ei tarvitse häpeäkseen kulkea kansainvälisissä kokouksissa ja konferensseissa kehumassa julkisia palveluitamme.

Sote-soppa kiehuu - mitä tekee Jan Vapaavuori?

Juha Sipilä (kesk.) sanoi eilen Ylen A-studiossa, että hallituksen on harkittava tiedonantoa ja oman luottamuksensa mittaamista, jos sote-uudistus viivästyy vuodella.

Tänään pääministerillä oli toisenlainen viesti. Sipilä haluaa hallituspuolueiden eduskuntaryhmiltä tuen uudistukselle ja suurelle salille hän tekee pääministerin ilmoituksen uudistuksesta.

Ilmoitus ei kuitenkaan pidä sisällään eduskunnan luottamusäänestystä. Sipilä perusteli näkemystään tiukoilla aikatauluilla.

Uhkavaatimus-Juha

Juha Sipilän ilmoitus siitä, että hallituksen on sitouduttava Soteen – kaikkinensa - ei yllättänyt ketään. Hän on tarttunut nyt kokoomusta kraiveliin ja puristaa tiukasti.

Kokoomus on nyt opissa. Se on sitouduttava kepun linjalle.

Juhan viesti on seuraava: vaikka Sote ei synny aikataulussa on tämän hallituksen ja….ilmeisesti myös sitä seuraavan noudatettava nyt tehtäviä päätöksiä. Hänellä ei ole mitään juridisia ja poliittisia valtuuksia tähän virkakauden ylittävään koplaukseen – mutta se ei haittaa.

Sipilän ”renkihallitus” ja III sortokausi

Juhannussaunaa lämmittäessä ihminen muuttuu arvaamattoman filosofiseksi.

Mietiskelin puiden kannon aikana tarvitseeko Suomi oikeasti omaa hallitusta? Onko se tarpeellinen ollenkaan? Eikö Suomen asioita voisi hoitaa suoraan Berliinistä tai Brysselistä? Eikö siinä säästettäisi paljon rahaa, jos meillä ei olisi hallitusta ollenkaan?

Miksi näin?

Siksi, että meidän nykyinen hallituksemme tekee kaiken sen mitä Saksa haluaa.

Sipilän hallitus serveeraa notkeasti ja halukkaan renkimäisesti kaiken sen mitä Imperiumi ts. Berliinin johto haluaa.

Sipilän selitykset ontuvat - mystiset nimettömät virkamiehet Hetemäen lähteenä

Pääministeri Sipilän selitykset eivät jälleen vakuuta. Hänen omat lausuntonsa ovat hyvin ristiriitaisia eikä hän vaikuta myöntävän itse mitään. Toisaalta johan aikanaan keskustalainen pääministeri Jäätteenmäki lanseerasi legendaarisen toteamuksen: "Puhun niin totta kuin osaan." Sehän ei riittänyt vaan Jäätteenmäki joutui eroamaan ilmitulleen valehtelunsa vuoksi.

Juha Sipilä totesi viikko sitten eduskunnassa Helsingin Sanomien mukaan:

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä